Macca jaksoi ja jaksoi – ja soitti yhden vuoden komeimmista keikoista
Hartwall Areenalla maanantai-iltana esiintynyt Paul McCartney on kunnioitusta herättävä mies: yhdessä The Beatlesin kanssa hän auttoi synnyttämään kitarapopin sellaisena kuin se nykyään tunnetaan. Hän loi pohjan progressiiviselle rockille, mutta kirjoitti itse mieluummin täydellisen puhtaita popkappaleita. Hän on levymyynnillä mitattuna maailman menestynein popartisti.
Eniten kateutta herättää kuitenkin se, kuinka virkeä esiintyjä hän on edelleen, 69-vuotiaana.
Helsingin konsertissa hänen setissään oli 35 kappaletta, ja siihen tuli päälle vielä fanin pyynnöstä soitettu Ram On hänen toiselta soololevyltään. Kaiken kaikkiaan hyväntuulinen Macca jaksoi soittaa lähes kolme tuntia, vaihdellen bassosta kitaraan ja pianoon.
Etupäässä The Beatlesin ja Wingsin kappaleista koostunut konsertti oli rakennettu niin, että se alkoi euforisella kitararockilla, josta siirryttiin akustisvoittoiseen balladiosaan ja sitten palattiin taas isoon, bombastiseen rockiin ja maailman isoimpiin hitteihin.
Jo kymmenen vuotta McCartneyn kanssa soittaneet amerikkalaiskitaristit Rusty Anderson ja Brian Ray ovat kouliintuneita studiomuusikkoja, joilla on McCartneyn uran eri vaiheet hyvin hallussa. Beatlesin kappaleissa Anderson soittaa George Harrisonin osat ja Ray Lennonin.
Silti he eivät soita kuin tribuuttiyhtye, vaan äärimmäisellä lihaksikkuudella, joka valtavalla voimalla soittavan rumpali Abe Laborielin kanssa saa koko Paul McCartney Bandin kuulostamaan hetkittäin kuin Cheap Trickiltä tai joltain toiselta 1970-lukulaisen voimapopin ja areenarockin veteraanilta.
Kappaleiden välissä McCartney kertoi anekdoottejaan, milloin George Harrisonista, milloin Jimi Hendrixistä. Välillä hän teki vitsikkäitä tanssimuuveja ja ilmeili, välillä luki suomenkielisiä lauseita varsin kohtuullisella ääntämyksellä.
Yleisö oli odotetusti sulaa vahaa hänen käsissään. Loppuunmyyty sali, 12 000 ihmistä, ei alkanut tyhjentyä kuin vasta Maccan jätettyä viimeiset hyvästit kahden encoren jälkeen.
Lue koko arvio keskiviikon Helsingin Sanomista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi sai uuden prinsessan
- Victoria synnytti nopeasti
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- SM-liiga tiedottaa tänään "historiallisesta muutoksesta"
- Maailman syvimmästä luolasta löytyi tuntemattomia lajeja
- Kauppalehti: Valtiovarainministeriö salasi Suomen ja Kreikan vakuussopimuksen
- Kuninkaanlinnan piha täyttyy onnittelijoista
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- Ruotsi sai uuden prinsessan
- Led-lamppu asetettiin myyntikieltoon
- Tanssikoulun työntekijöitä epäillään törkeistä seksuaalirikoksista
- Kansanedustaja Ritva Elomaan miehellä yhteyksiä moottoripyöräjengiin
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Rutiköyhä Kreikka saa kalliin oopperatalon
- Räsänen: Aikainen valomerkki hyödyttäisi myös ravintoloita
- Oulun ampujaa kehunutta perussuomalaista odottanee erottaminen puolueesta
- Oulun ampuja kuoli vammoihinsa
- Pankki joutuu maksamaan miehelle miljoonia satasen sijasta
- Laura Lepistö palasi vaitonaisena Pohjois-Koreasta
- Amerikkalaisäidille syyte lapsen pakottamisesta kävelemään
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- IS: Laura Lepistö joutui luopumaan kännykästään Pohjois-Koreassa
- Mies virui lumen peittämässä autossa kaksi kuukautta Ruotsissa
- Satoja kolareita pääkaupunkiseudulla – liikenteen pahin kaaos helpotti illalla
- Korkeasaaren ex-johtaja Turunen: Lemmikeistä luovuttava
- Hyytävän kylmä sää jatkuu – 40 asteen pakkasraja saattaa rikkoutua
- Kunnat yhdistetään yli maakuntarajojen – katso kartta
- Oulun ampujaa kehunutta perussuomalaista odottanee erottaminen puolueesta
- Pankki joutuu maksamaan miehelle miljoonia satasen sijasta
- Oulun ampuja kuoli vammoihinsa
- Wallin: Perussuomalaisilta on karannut mopo lopullisesti käsistä
Uutiset
- Taleban kehottaa kostoiskuihin Koraanin polttamisten vuoksi
- sanottua: Synnytyslääkäri: En ole poistunut Ruotsista vuodenvaihteen jälkeen
- Sanoma myy osuutensa tietoliikennekonserni DNA:sta
- Urheilulehti: Laura Lepistö luopui keimailevasta esityksestä Pohjois-Koreassa
- Bagdadissa kuoli useita kymmeniä pommi-iskuissa
- Ruotsin suurlähetystössä voi kirjoittaa onnittelukirjaan
- Ministerin eronnut avustaja Demarissa: Lisää oikeuksia transsukupuolisille
- Kauppalehti: Valtiovarainministeriö salasi Suomen ja Kreikan vakuussopimuksen
- Antti Sumiala ei saapunut rahanpesukäräjille
- SM-liiga tiedottaa tänään "historiallisesta muutoksesta"
- Ruotsin nuori supertähti loisti taas NHL-illassa
- Kuninkaanlinnan piha täyttyy onnittelijoista
- Saksalaisen Commerzbank teki vakaan tuloksen
- Useita kuoli pommi-iskussa bussiasemalla Pakistanissa
- Maailman syvimmästä luolasta löytyi tuntemattomia lajeja
- Basel järjesti shokkihoitoa Bayern Münchenille
- Victoria synnytti nopeasti
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Tuomo Ruutu teki 20 miljooonan dollarin jatkosopimuksen
- Loskainen keli haittaa liikennettä Etelä-Suomessa
- Republikaaniehdokkaat samaa mieltä Iranista
- USA:n ja Pohjois-Korean valtuuskunnat tapasivat
- Ruotsi sai uuden prinsessan
- Kunnialaukaukset juhlistavat kruununperillisen syntymää
- Pulloruokinta voi muokata vauvan kehoa
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Kaivosten valvontaa yritetään tiukentaa
- Suomalaisten lisäainetietoisuus hämmentää
- Kolme tärppiä: Päivän menotärppi: Hyvä ystävä – A Good Friend -tanssiesitys Zodiakissa
- Tanssinopettajat kehottavat aikuisia seuraamaan lapsen tanssiharrastusta
- Kolme tärppiä: Päivän menotärppi: Hyvä ystävä – A Good Friend -tanssiesitys Zodiakissa
- BBC:n sinfoniaorkesterin seuraava ylikapellimestari on suomalainen
- Kuusi kilpailee kääntäjien palkinnoista
- Kosteusvaurio sulki kerroksen Helsingin taidemuseossa Meilahdessa
- Mäntän kuvataideviikoilla lähes 40 taiteilijaa
- arviot: American Nightmare jatkaa Alan Waken tarinaa hyvin
- Rutiköyhä Kreikka saa kalliin oopperatalon
- Kolumni: Syrjäytyneen liikuntaleikki: Naama veressä hei!
- Kolme tärppiä: Päivän menotärppi: Harvala-esitys Q-teatterissa
- Edvard Munchin Huuto huutokaupataan
- Ahlforsin, Oksasen ja Myllyahon tekstit kelpasivat ulkomaisilla näyttämöillä
- Yllätystanssi sai helsinkiläiset hymyilemään – katso video
- Ukulele on Haapavesi Folkin kesän teemasoitin
- Päivän menotärppi: Sami Havian maalauksia Korjaamon galleriassa
- The King's Singers Vaasan Kuorofestivaaleille
- Arto Halosen Prinsessa valkokankaille Ranskassa
- Schildts & Söderström aloittaa yt-neuvottelut
- Breivik-näytelmä aiotaan esittää myös Norjassa
- Vesa-Matti Loiri vierailee metalliyhtyeen levyllä
- HS:n Tuomo Pietiläistä ehdotetaan journalistiikan vierailijaprofessoriksi
- Asuttua taloa puretaan Euroviisujen tieltä Bakussa
- Ozzy & Friends korvaa Black Sabbathin toukokuussa
- Ahtilan Tukholman-näyttely saa kiittävän arvion
- HS-raati: HS-raadin kaikki vastaukset kysymykseen: Pitäisikö pääkaupunkiseudun kaupungit pakottaa yhteen?
- HS-raati: HS-raati: Viiden kunnan metropolia ei pidä luoda väkisin
- Kansalaisraati valitsee Loikka-festivaalin elokuvia
- Kolumni: Paluu tulevaisuuteen
- Käsikirjoittajien liitto palkitsi Woody Allenin elokuvan
- Kevään lasten- ja nuortenkirjat
- Scifiä, runoa ja designia kevään lasten- ja nuortenkirjoissa



