Madonna järkyttyi kappaleensa vuotamisesta internetiin

 |   | 
 
HS–REUTERS
CARL COURT / AFP
Madonnan uusi kappale on vuotanut internettiin.
Madonnan uusi kappale on vuotanut internettiin.

Pop-tähti Madonna on hyvin järkyttynyt ja pahoillaan siitä, että hänen uusi kappaleensa Give Me All Your Love on vuotanut internetiin, kertoo manageri Guy Oseary.

Kappale päätyi nettiin keskiviikkona ja sitä on jo kuunneltu ympäri maailmaa. Kappaleen on määrä olla nimiraita Madonnan uudella albumilla, joka on ensimmäinen studiolevytys sen jälkeen kun Madonna jätti Warner Bros -levy-yhtiön ja siirtyi konsertinjärjestäjä Live Nationin leipiin.

"Madonna sanoi minulle tänä aamuna, että hänen todelliset faninsa eivät levittäisi kappaletta. Hän pyysi, että kuka tahansa onkin vastuussa kappaleen vuotamisesta, ole hyvä äläkä enää tee tällaista", Oseary kirjoitti Twitter-viestissään.

"Olemme hyvin onnellisia kappaleen saamasta myönteisestä vastaanotosta, mutta pahoillamme siitä, että joku on vuotanut sen internettiin", hän lisäsi.

Uuden albumin on Osearyn mukaan määrä valmistua ensi kuussa eikä sillä ole vielä nimeä.

Hän mainitsi, että 53-vuotias poptähti on kirjoittanut myös kauniin balladin elokuvaansa W. E, joka saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa joulukuussa ja Britanniassa tammikuussa.

Elokuva on Madonnan toinen ohjaustyö. Se kertoo Wallis Simpsonista, kahdesti eronneesta amerikkalaisnaisesta ja hänen suhteestaan kuningas Edward VIII:een. Suhde synnytti Britanniassa perustuslaillisen kriisin ja johti kuninkaan luopumiseen kruunusta vuonna 1936.

Elokuva sai ensi-iltansa Venetsian elokuvafestivaaleilla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Uusimmat arviot

Fingerpori