Muistatko sinä, millainen musiikinopettaja sinulla oli? Minä muistan, sillä hänen ansiostaan minusta tuli minä.

Meillä muutamalla kymmenellä piltillä kävi aikamoinen tuuri, sillä saimme ala-asteella opettajaksemme paitsi erinomaisen pedagogin, myös ehdan muusikon. Ihmisen, joka oli yhtä innostunut kaikista musiikin lajeista ja joka osasi sen kaiken tietotaitonsa meille myös välittää.

Opettajan johdolla perustimme orkesterin. Lauloimme lastenlauluja, iskelmiä, rockia, poppia, kansanlauluja. Opettelimme nuotintamisen alkeet nuotintamalla Kirkaa. Katsoimme musikaaleja.

Pähkäilimme sointuja, rytmejä, melodioita. Opimme tuntemaan uskomattomat määrät musiikkia Sibeliuksesta Madonnaan. Teimme oman levyn, ihan oikeassa studiossa.

Kun lehahdimme maailmalle, emme varmasti tienneet, mikä vaikutus tällä kaikella meihin olisi. Mutta minä näen sen nyt, omasta Facebook-feedistäni.

Siellä entiset koulukaverit kertovat harva se päivä milloin konserttikokemuksistaan, milloin omista onnellisuutta tuottavista laulu- tai soittohetkistään.

Opettaja antoi meille musiikin.

Kun tiedän, kuinka valtava vaikutus opettajallamme on elämäämme ollut, suren entistä enemmän niitä lapsia ja nuoria, jotka eivät ikinä saa kokea mitään samanlaista.

Ja heitä on koko ajan enemmän. Suomessa on PISA-tutkimuksinkin erinomaiseksi arvioitu koululaitos, jossa kaikilla on tasaveroinen oikeus tasokkaaseen opetukseen.

Musiikinopetusta tämä hyve ei kuitenkaan tunnu enää koskevan. Koulujen musiikinopetusta ollaan tuhoamassa pelottavaa vauhtia.

Musiikin aineenopettajia – niitä oikeita muusikoita ja musiikkipedagogeja – palkataan pääosin vain yläkouluihin ja lukioihin, joissa musiikintunteja ei pahimmillaan juuri enää ole. Mahtavaa musiikkiluokkajärjestelmääkin ollaan monessa kaupungissa lopettamassa.

Alakouluissa taas musiikkia opettaa liian usein ihminen, jolla ei ole aiheeseen mitään edellytyksiä. Näin on käynyt, koska luokanopettajien musiikinopetusta on supistettu koko ajan. Jos ei ole koskaan pianoa soittanut, ei sitä parissa tunnissa ja isossa ryhmässä kyllä opikaan.

Olen jo nähnyt tuloksia kouluissa vieraillessani. Sydäntä – ja korvia – on riipaissut, kun olen huomannut, ettei opettajalla ole alkeellisintakaan soitto- tai laulutaitoa. Ja mikä pahinta, ei edes intoa.

Kuka näille lapsille antaa musiikin?

Suomessa ei vieläkään tajuta, mitkä vaikutukset tasokkaalla, kaikille avoimella taideopetuksella on ihmiseen ja koko yhteiskuntaan. Täällä ei myöskään ymmärretä arvostaa opettajia, jotka osaavat hommansa. Niitä jotka ovat kultaakin kalliimpia.

Onneksi edes jossain ymmärretään.

Yhdysvalloissa juhlittiin muutama viikko sitten musiikki-Oscareita eli Grammyja. Kesken gaalan koettiin perin yllättävä episodi. Yhtäkkiä lavalle pelmahtivat itse Justin Timberlake, Idols-juontaja Ryan Seacrest ja Grammy-säätiön pomo. He julkistivat uuden palkinnon: tästä lähtien USA:ssa valitaan joka vuosi maan paras musiikinopettaja.

Kuka tahansa amerikkalainen saa ehdottaa ehdokasta, joiden joukosta raati sitten valitsee moninaisten vaiheiden jälkeen voittajan.

Perusteluja palkinnolle on esitetty iso liuta. Tasokkaalla musiikinopetuksella on yhteys koulumenestykseen, lintsauksen vähentymiseen, lukutaitoon, musiikkimyyntiin. Ja itsestäänkö ne uudet jtimberlaket – tai suomalaisittain robinit – sinne lavoille ja studioihin putkahtavat?

Ehdotan samanlaista palkintoa Emma-gaalan kylkeen. Ja jos se ikinä toteutuu, tiedän jo, ketä äänestän.

Kirjoittaja on HS:n kulttuuritoimittaja, joka on hurahtanut pelimannisoitantaan, Euroviisuihin ja suomalaiseen tangoon