Mika Myllylän tarina Kansallisteatterin lavalle

 |   | 
 
Kalle Parkkinen / Lehtikuva
Mika Myllylän tarina tuodaan Kansallisteatterin näyttämölle.
Mika Myllylän tarina tuodaan Kansallisteatterin näyttämölle.

Suomen kansallisteatterin suurella näyttämöllä saa ensi helmikuussa kantaesityksensä Sankari – Tarina hiihtäjästä, joka unohdettiin. Näytelmä on dokumenttidraama Mika Myllylän elämästä, vaikka se ei puhukaan hänestä nimellä.

Sankaria kirjoittavat Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho, sankaruudesta kirjan tehnyt toimittaja Taina West sekä elokuvakäsikirjoittaja Paula Korva. Myllyaho myös ohjaa esityksen.

Myllyaho kertoo näytelmän saaneen alkunsa kahdesta tapauksesta: Sofi Oksasen uuden näytelmän siirtymisestä syksyyn 2013 sekä Mika Myllylän kuolemasta viime kesänä.

"Myllylän kuolema aiheutti minussa suuren tunnereaktion", Myllyaho sanoo. "Mietin suomalaista yhteiskuntaa, joka reagoi ihmisen hätään vasta tragedian tapahduttua. Mietin häpeää, kunniaa, anteeksiantoa, politiikan ja urheilun suhdetta sekä sitä, mistä pirusta dopingissa oikein on kyse."

Työryhmä on haastatellut taustaksi muun muassa ison liudan urheilutoimittajia.

Kansallisteatterissa on työn alla myös uusi yhteistyöprojekti Pirkko Saision kanssa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Uusimmat arviot

Fingerpori