Ministeri Arhinmäki: Rahoitus on Guggenheim-hankkeen suuri ongelma

 |   | 
 
STT
Tatu Lertola / Lehtikuva
Paavo Arhinmäki

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas) suhtautuu hyvin epäilevästi Helsingin Guggenheimin museon rahoitukseen. Hän arvioi, että valtion kontolle ajatellut kustannukset nousevat sataan miljoonaan euroon. Tällaista vastaantuloa valtiolta ei Arhinmäen mukaan löydy.

"Rahoitus on rakennettu niin suurille odotuksille, että niitä ei kyetä täyttämään. Nyt näytetään lähtevän enemmän matkailun edistämisen näkökulmasta kuin kulttuurin tarpeista", ministeri sanoi STT:lle.

Arhinmäen mukaan noin puolet hankkeen 140 miljoonan euron rakennuskustannuksista olisi ajateltu valtion maksettaviksi. Käytännössä tällaiset kustannukset yleensä ylittyvät, hän sanoi.

Ministeri epäili, että valtion noin suuri osuus johtaisi siihen, että kulttuurin muilla alueilla olisi tehtävä leikkauksia.

Flash toistinta ei löytynyt.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Uusimmat arviot