Monty Python -ryhmä tekee tieteisfarssin

 |   | 
 
STT–AFP
Eric Idle (toinen vasemmalta), John Cleese (kesk.) ja Michael Palin (toinen oikealta) Monty Pythonin elokuvassa Brianin elämä.

Los Angeles. Mainetta 1970-luvulta asti niittäneen Monty Python -komediaryhmän jäsenet palaavat vielä kerran yhteen tekemään elokuvaa. Ryhmän jäsen Terry Jones ohjaa Absolutely Anything -tieteisfarssin, johon ääninäyttelijöiksi ovat suostuneet myös John Cleese, Michael Palin ja Terry Gilliam.

"Kyseessä ei ole Python-elokuva, mutta siinä tulee olemaan samanlaista tunnetta", elokuvan ideaa parin vuosikymmenen ajan kehitellyt Jones kertoi Variety-lehdelle.

Python-jäsenet antavat äänensä avaruusolioille, jotka antavat Maan asukkaalle voimat tehdä mitä tahansa nähdäkseen, millaisen sotkun hän saa aikaan.

Animaatiota ja elävää kuvaa yhdistelevän elokuvan tuottajat yrittävät houkutella mukaan Python-jäsenistä myös Eric Idlea. Äänensä elokuvaan lainaa myös Hollywood-koomikko Robin Williams, jonka roolihahmo Dennis-koira tuntuu ymmärtävän elokuvassa parhaiten, mitä ympärillä tapahtuu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Uusimmat arviot