Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Musiikkitalon kohuttu kuoro valmistautuu kohtaamaan yleisön

 |   | 
 
PETRI KROOK
Musiikkitalon kuoro
Musiikkitalon kuoro

"He ovat niin kauniita, kun he laulavat", huokaa Musiikkitalon kuoron valmentaja Tapani Länsiö.

Hän seuraa Musiikkitalon harjoitussalissa, miten 80-henkinen kuoro harjoittelee kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen kanssa Brahmsin Deutches Requiemiä, saksalaista sielunmessua yhdessä Radion sinfoniaorkesterin kanssa.

"Hyvältä kuulostaa", Saraste toteaa kuorosta, joka laulaa koko sielunmessun ulkoa, ilman nuotteja.

Kuoro saa tulikasteensa perjantaina, kun se esiintyy ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle.

Tammikuussa koottu kuoro herätti vuosi sitten keskustelua. Musiikkitaloon toivottiin ammattimaista kuoroa. Sen sijaan päätettiin koota amatöörikuoro.

Marraskuussa pidettyihin koelauluihin tuli neljä sataa kokelasta, joista kuoroon valittiin 80 jäsentä.

Kuoron valmentaja Tapani Länsiö kuvaa kuoron tähänastista taivalta "älyttömän pitkäksi ja hienoksi prosessiksi".

"En ollut varautunut siihen, että joukosta muotoutuu näin nopeasti yhtenäinen kuoro, joka antaa johtajalleen energiaa ja inspiraatiota. Olen valmentanut sen soittimeksi kapellimestarille", hän sanoo.

Perjantaina kuoron solisteina laulavat saksalainen sopraano Ruth Ziesak ja unkarilaissyntyinen baritoni Michael Nagy.

Lue perjantain Helsingin Sanomista kuorolaisten tunnelmia ennen debyyttikonserttia.

Kuoron kaikki laulajat:

Sopraano

Berts-Taleiko Sonja

Eklund Andrea

Häkkinen Marjut

Härmä Elisa

Junkkari Tiina

Kalmi Tuula

Kassila Silja

Kiema Meri

Kokko Katriina

Kykkänen Milla

Norrback–Ilvessalo Johanna

Orpana Auli

Paalanen Johanna

Ranta Satu

Rissanen Tiina

Rosendahl Anna

Rosenqvist Johanna

Strömberg Satu

Särkiö Auli

Tamminen Hanna

Tihilä Vilma

Valtonen Sera

Vatanen-Salmi Minna

Altto

Eskola Reeta

Fagerhed Laura

Fräki Sonja

Id Mirja

Jokiaho Tarja

Joutkoski Susanna

Kuuskoski Maria

Lampi-Parvela Reija

Lukkarinen Tiina

Mustonen Milka

Mäemets Viive

Nurmi Tiina

Nyberg Katariina

Paasikivi Riikka

Penttinen Inkeri

Pokela Eeva-Leena

Ryynänen Suvi

Salminen Tiina

Tuokkola Jetta

Vehviläinen Anu

Venäläinen Riikka

Tenori

Aho André

Fabritius Sami

Grönroos Mikael

Jääskeläinen Oskari

Kock Christian

Luotonen Timo

Löfroos Mikko

Mattila Kalervo

Metsä Kimmo

Okkonen Jukka

Rantanen Janne

Storckovius Kari

Strandberg Petri

Tarkela Pekka

Vaskivuo Peter

Virtaala Timo

Ylikojola Antti

Basso

Aalto Alec

Finnberg Miika

Grönberg Sami

Kohi Heikki

Kuikka Mikko

Kuivalainen Mikko

Kähönen Antti

Pennanen Urs

Pokela Pekka

Raiko Tapani

Rantalainen Sampo

Rauhala Urpo

Repo Stefan

Suvanto Jarno

Takkunen Petteri

Väänänen Kai

Ylönen Ilkka

Äkräs Jouni

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

22.5.2013