Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Nightwishin Imaginaerium-elokuva saa ensi-iltansa marraskuun alussa

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Timo Aalto
Tuomas Holopainen kertoo idean marraskuussa ensi-iltansa saavasta elokuvasta syntyneen jo usea vuosi sitten.
Tuomas Holopainen kertoo idean marraskuussa ensi-iltansa saavasta elokuvasta syntyneen jo usea vuosi sitten.

Nightwishin Imaginaerum-elokuvan ensi-ilta on 10. marraskuuta Helsingin Areenalla. Kanadassa kuvatun fantasiaelokuvan on ohjannut Stobe Harju ja sen on tuottanut Solar Films. Imaginaerumin rooleissa esiintyvät myös Nightwishin jäsenet.

Yhtye pitää elokuvan yhteydessä myös konsertin.

Nightwishin johtohahmo Tuomas Holopainen kertoo yhtyeen tiedotteessa idean elokuvasta syntyneen vuonna 2007 Dark Passion Play -albumin jälkimainingeissa.

"Tuumin tapoja viedä bändin jo valtavan kunnianhimoiseksi ja rönsyileväksi paisunutta ilmaisutapaa edelleen seuraavalle tasolle, ja tällöin syntyi halu kertoa rakkaudella ja pieteetillä valmisteltu tarina", Holopainen kertoo.

Imaginaerumin valtakunnallinen elokuvateatterilevitys alkaa 23. marraskuuta.

Syksyllä ilmestyy myös elokuvan virallinen soundtrack Imaginaerum By Nightwish - The Score, jolla on Petri Alangon uudelleentulkintoja viime vuonna ilmestyneen Imaginaerum-levyn kappaleista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

19.6.2013