Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Olutjournalismin pioneeri Unto Tikkanen on kuollut

 |   | 
 
Timo Hämäläinen
Unto Tikkanen aloitti Uuden Suomen palstoilla olutkoulun jo 1980-luvun alussa.
Unto Tikkanen aloitti Uuden Suomen palstoilla olutkoulun jo 1980-luvun alussa.

Suomalaisen olutjournalismin Grand Old Man, tietokirjailija ja toimittaja Unto Tikkanen on kuollut. Vuona 1952 syntynyt Tikkanen kuoli keskiviikkona Helsingissä.

Tikkanen teki pitkän uran toimittajana. Alalle häntä kannusti muun muassa hänen äidinkielenopettajansa Imatralla, Riitta Uosukainen.

Tikkanen aloitti uransa Suomen Tietotoimiston toimittajana vuonna 1971. Hän toimi sanomalehti Uuden Suomen pääluottamusmiehenä lehden lakkauttamisen aikana, mistä prosessista hän kirjoitti myös kirjan.

Tikkanen oli ensimmäisiä suomalaisia olutjournalisteja. Hän aloitti Uuden Suomen palstoilla olutkoulun jo 1980-luvun alussa ja jatkoi kirjoittamista oluesta myös lehden lopettamisen jälkeen. Silloin foorumeina olivat etenkin hänen päätoimittamansa Olut-lehti ja oma yrityksensä Juomanlaskija-lehti.

Tikkanen myös avusti Helsingin Sanomia koko 1990-luvun ajan.

Vaikka Juomanlaskija-lehti päättyi paperimuodossaan Tikkasen jäätyä sairauseläkkeelle, lehti jatkoi olutasioiden seuraamista internetissä.

Unto Tikkanen oli myös tietokirjailija. Hänen käsistään syntyivät teokset Suomalaisen olutkirja ja Viinin ja oluen lähteillä. Kuollessaan Tikkasella oli tekeillä jälleen uusi kirja.

Tikkanen sai ansioistaan olutseurojen Hyvä Tuomas -arvonimen vuonna 1999. Hyvät Olutravintolat -ketju nimitti hänet vuonna 2009 Vuoden olutlähettilääksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

23.5.2013