Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
Päivän menotärppi: Suomen tunnetuin power metal -yhtye esiintyy Tavastialla
Helsingin SanomatStratovarius on yksi Suomen menestyksekkäimmistä bändeistä ja se on myynyt yli 2,5 miljoonaa levyä maailmalla. Mielenkiintoista kuitenkin on, ettei bändin riveissä soita enää yhtään alkuperäisjäsentä. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 21.30. Liput 15 e.
Kaupunkiluontoon tutustuminen kannattaa
Kaupungin kasvisto tarjoaa villiyrttejä ja muuta syötävää yllin kyllin, kunhan osaa etsiä. Luonto on parasta designia -näyttelyn ohjelmaan kuuluvassa tapahtumassa keittiömestari Sami Tallberg antaa ohjeita villiyrttien keräämiseen ja käyttöön. Lisäksi valokuvaaja Jouko Lehmuskallio ja tuottaja Eija Lehmuskallio opastavat lajintunnistusta ja professori Mauri Åhlberg Helsingin yliopistosta kertoo kaupunkiluonnon monimuotoisuudesta. Sanomatalon Mediatori (Töölönlahdenkatu 2) klo 17. Vapaa pääsy.
Pirittassa soivat riolaiset rytmit
Brasilialainen Marcia Lisboa heittää Pirittassa (Eläintarhantie 12) samba- ja jazzvaikutteisen keikan klo 19. Vapaa pääsy.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
Uutiset
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- Kysely: Saako homoista vitsailla?
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Maailman kuvat: Valokuva
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Arvio: Šamaanit rimpuilevat rumputulessa
- Arvio: Uusi akateemisuus uhkaa kuvataidetta
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
- Pussy Riotin jäseniä vierailee PMMP:n keikalla
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Kuka: Khaled Hosseini
- Arvio: Kabul on tuhat tragediaa neliömaililla
- Arvio: Veistokset pakenevat määrittelyjä
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Novellisti Lydia Davis voitti Man Booker -palkinnon
- Cannesin elokuvajuhlat: Drive-elokuvan jälkeen oidipaalinen verikaraoke
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman






