Paluu tulevaisuuteen
Katselin viime torstaina kaupunkiasuntoni ikkunasta, kuinka abiturientit kerääntyivät Eiran rantaan. Siellä heilutettiin räikkää ja mölistiin. Sitä riehakointia katsellessa kävi olo joltisenkin haikeaksi.
Ai kun hetkeksi saisi aikakoneen ja voisi palata vuoteen 1997 katsomaan nuorta minääni, niin kuin aikalaisteni nuorisoelokuvissa Paluu tulevaisuuteen tehdään.
Sitten muistin, että se on mahdollista. Minulla on nimittäin tallessa kirje, jonka kirjoitin 18-vuotiaana aikuiselle minälleni.
Alle kaksikymppinen ihmisolio on sekoitus äärimmäistä itsevarmuutta, nujerretuksi tulemisen pelkoa, yli-ihmiskuvitelmia ja silkkaa hyrräävää hormonimössöä. Kirje oli paitsi suloinen, myös, no, ärsyttävä.
18-vuotias minäni oli ottanut asiakseen antaa minulle kaikenlaisia elämänohjeita. Ei merkkiäkään nöyryydestä sitä iäntuomaa viisautta kohtaan, jota nyt uhkun.
Kysymyksiä oli kaikenlaisia: ”Tuliko sinusta taiteilija? Rupesitko koskaan kirjoittamaan?” Tuollaiset kysymykset voi vielä suopeasti nyökytellen hyväksyä.
Mutta entä: ”Lopetitko valehtelemisen, niin kuin lupasit? Entä tupakanpolton viimeistään 23-vuotiaana?” En, sinä näsäviisas penikka. ”Oletko vielä ihastunut Kuutisen Jalliin (nimi muutettu) ja aloitteko seukata?”
Kuutisen Jalli oli yksi niistä jalkapalloilijoista, jotka ylenkatsoivat minunkaltaisiani vaihtarinuoria ja joita salaa himoitsimme ja haukuimme kuvisluokan takahuoneessa artsujengimme kanssa, samalla kun töhertelimme temperamaalauksia ja särvimme vaivalla hankittua Liebrau Milchiä eli Lippistä.
Ei, Kuutisen Jallista ei tullut elämänkumppaniani, mikä lienee kaikkien edun mukaista. Hän pääsi melkein pelaamaan maajoukkueeseen, rikkoi sitten polvensa, ryhtyi ryypylle ja asuu tietääkseni Turussa. Tarina päättyi hänen kannaltaan kuitenkin onnekkaasti. Hän on kuulemani mukaan kahden lapsen isukki ja omaa hienon työpaikan Prisman yövartijana. Meille yhteistä on ainoastaan, että myös minä työskentelen mieluusti öisin.
Ikäpolvisidonnaiset siirtymäriitit ovat tärkeitä. Paitsi itse juhlijoille, myös niille, joiden ohitse vettä on jo ehtinyt vieriä. Penkkareita katsellessaan jokainen ne kokenut palaa muistoissaan omiin juhliinsa. Mitä silloin toivoi ja mitä on saavuttanut.
Tällainen muistelu auttaa myös jäsentämään lähihistoriaa paremmin. Kuka oli silloin presidenttinä? Mikä lama oli meneillään? Miksei kukaan enää puhu Kekkosesta?
Ennen kaikkea kyse on kuitenkin oman elämänkulun hahmottamisessa. Olen tyytyväinen etten ole enää se epävarma nulikka, joka kirjeen aikanaan kirjoitti.
Samalla näyttää siltä, että elämä on vienyt kuitenkin niille urille, joille olin aikonut. Huomasin nimittäin, mitä kirjeestä puuttui. Siinä ei puhuttu esimerkiksi rahasta, mikä on hyvä, sillä silloin teiniminäni olisi pettynyt. En ole rikastunut enkä varmaan siihen kyllin pontevasti pyrkinytkään. Siinä kirjeessä ei myöskään puhuttu aviomiehestä eikä perheestä, mikä on hyvä, sillä miestä minulla ei ole. Viimeisin kihlaus purkautui aika tasan tarkkaan kaksi vuotta sitten enkä uutta ole ajatellut solmia. Sen paremmin kohtuni ei huuda lapsettomuuttaan, eikä biologinen kello tikitä vaikka lähimmäisten kannanotoista päätellen ilmeisesti pitäisi.
Mitä haluaisin sanoa 18-vuotiaalle minälleni? Ehkä jotakin sen kaltaista, että hyvä siitä tulee. Että olet saanut kaiken mistä olet haaveillut (lukuunottamatta Kuutisen Jallia). Olet rymynnyt maailmalla, laulanut bändissä, muuttanut useammin kuin keskikokoinen aavikkoheimo, olet rakastanut ja tullut rakastetuksi.
Viimeiset kaksi ja puoli vuotta olet asunut Eeva Joenpellon kirjailijakartanossa Sammatissa. Sieltä sinun on haikea lähteä, mutta tämänhetkinen minäsi tietää jo, että koti on siellä missä sinä ja pari kirjaa kuljettekin.
Ehkä haluaisin sanoa vielä, että kyllä se siitä, usko pois. Tupakkaa poltat enää aniharvoin. Sen sijaan valehtelemista et koskaan lopettanut, mutta ei se mitään.
Sinä teit siitä ammatin. Sinusta tulee kirjailija, ja olet oikein onnellinen siitä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Silminnäkijä: Ampuja olisi ihan hyvin voinut osua minuun
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Hyvinkäällä muistellaan ampumavälikohtauksen uhreja
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta
- Silminnäkijä: Ampuja olisi ihan hyvin voinut osua minuun
- Hyvinkää suruliputtaa sunnuntaina ja maanantaina
- Kädenvääntö päättyi puukotukseen ravintolassa Valkeakoskella
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Berlusconi väläytti presidenttiehdokkuutta
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
- Olli Tuominen voitti squashin EM-kultaa
- Räikkönen: En saanut renkaita toimimaan
- Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
- Nobelisti Günter Grass kritisoi Euroopan maita Kreikan heikosta kohtelusta
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Heinäluoma omaisille: Koko kansakunta ajattelee teitä
- Espanjalainen kriisipankki Bankia vakuuttaa selviämistä
- Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
- Kymmeniä sodan uhreja haudattiin Bosniassa
- Tapon yritys Lemillä, motiivi epäselvä
- Urpilainen vastustaa hallintarekisterin laajennusta
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Nobelisti Günter Grass kritisoi Euroopan maita Kreikan heikosta kohtelusta
- Päivän menotärppi: Wildlife Helsinki -festivaali Tavastialla ja Mbarissa
- Kansallisbaletin ilmaiskiertue alkoi Senaatintorilta
- Arvio: Lasse Hallströmin uutuselokuva on piikikäs romanttinen komedia
- Arvio: Kolmas Men in Black -elokuva on turha
- Gugi Kokljuschkinista musiikkineuvos
- Tehtäviä sanomalehden kanssa
- Ope, ilmoita luokkasi Luetko sinä? -kampanjaan!
- Verneri Pohjolan sävellys soi iltaisin Espoon keskuksessa
- Ala-arkkitehtiryhmälle valtionpalkinto "uudenlaisista ilmaisutavoista"
- Kolumni: Saatanan aika
- HS-raadin vastaukset kysymykseen: Pitäisikö Suomessa sallia eutanasia?
- HS-raadin enemmistö hyväksyy armokuoleman
- Päivän menotärppi: Rentofest Hakunilan urheilupuistossa
- Viro ja Ruotsi jatkoon toisesta semifinaalista
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Ville Tietäväinen palkittiin poliitikkokarikatyyreistä
- Carnegie Art Awardin näyttely Helsinkiin heinäkuussa
- Ruotsin Loreen ärsytti Azerbaidania
- Keskustakirjastoa voi ideoida jurttasaunassa
- Lady Gaga suututti Thaimaassa Rolex-kommentillaan
- Yhdysvaltalaisyhtye Reigning Sound tulee ensivierailulle
- Vuoden nuori muotoilija -palkinto Linda Bergrothille ja OK Do:lle
- Donna Summer pääsi Yhdysvaltain ääniterekisteriin
- Samuli Alonen voitti Billnäsin nykytaidekilpailun
- Euroviisujen toinen semifinaali lauletaan tänään
- Ozzy ja kaverit tekivät minkä voivat
- Päivän menotärppi: Käsityksiä kauneudesta -keskusteluilta Vantaan taidemuseossa
- Adam Lambert USA:n listaykköseksi




