Meidän festivaali, entinen Tuusulanjärven kamarimusiikki, houkuttelee yleisöään tarkastelemaan konserttitilanteita uudella tavalla. Taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto rakentaa konserteistaan kokonaisvaltaisia tapahtumia, joissa hillittömätkin päähänpistot ovat sallittuja.

Otetaan nyt esimerkiksi Kuusiston ja Teemu Korpipään performanssisävellys Musiikkia niellylle mikrofonille, jonka he esittivät tiistai-iltana Kallio-Kuninkalassa. Kuusisto pisteli poskeensa minikokoisen mikrofonin, joka sitten välitti kuuluville Kuusiston sisäisiä ääniä matkatessaan kohti mahalaukkua. Mikä ettei teoksen nimenä olisi voinut olla myös Voces intimae, varsinkin kun oltiin Ainolan lähitienoilla.

Korpipää manipuloi Kuusiston tuottamista äänistä luuppeja, joiden mukana tämä soitti viuluaan.

Hauska teos siitä syntyi, ja jännittäväkin: ainakin pari kertaa Kuusistolla näytti olevan vaikeuksia saada mikrofoni pysymään sisällään – mutta hän pystyi kuin pystyikin hillitsemään yökötysreaktionsa.

Trio Kelavalan eli tanssija Reijo Kelan, kansanmuusikko Heikki Laitisen ja hanuristi Kimmo Pohjosen pitkä performanssi Kantele palaa! heijasteli aihepiiriltään Kanteleliiton KanteleFest-tapahtumaa, joka tänä vuonna järjestetään Meidän festivaalin yhteydessä.

Performanssitaiteena teos oli vankasti kiinni hetkessä, eikä musiikissa sinällään ollut kovin kummoisia koukkuja, mutta ihan vaikuttavasti kaikki kolme esiintyjää tuntuivat lankeavan loveen teoksen huippukohdassa.

Pysyvämpiä musiikillisia arvoja oli teoksissa, jotka pitäytyivät lähempänä perinteistä konserttiajatusta. Sopranista-baritoni Pasi Hyökki pääsi tavoittelemaan virtuositeettinsa ja huikean laajan äänialansa äärirajoja Luciano Berion Sequenza III:ssa ja varsinkin Sampo Haapamäen Hyökille räätälöimässä Haljennut-teoksessa.

Haljennut vaikuttaa niin vaativalta ja äänenkäytöllisesti äärimmäiseltä teokselta, että laulutekniikan täytyy olla kunnossa, sillä muuten tekee varmasti kipeää äänihuulissa. Joten ei kannata kokeilla kotona. Haljennut on ammattilaisten esitettävää – mutta onneksi myös ei-ammattilaisten kuunneltavaa.

Pekka Kuusisto urakoi festivaalillaan lähes jokaisessa konsertissa. Esimerkiksi tiistaina hän oli jo ennen ruokatorvensa soittelua esittänyt kahdessa konsertissa Sibeliuksen viulukonserton pianisti Heini Kärkkäisen kanssa. Kyseessä oli siis versio viululle ja pianolle, ja Kuusiston välitön tulkinta sopi siihen mahtavasti. Yhteispeli Kärkkäisen kanssa oli kamarimusiikillista ja intiimimpää kuin orkesterin kanssa olisi koskaan mahdollista.

Ehkäpä asiaan vaikutti myös Ilona Korhosen runonlaulun suggeroiva teho, kun hän ennen viulukonserttoa esitti inkeriläisiä hirmujuttuja Iivana Kojosesta.