HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Poliisi: Top Gun -ohjaaja Tony Scott kuoli hypättyään sillalta
Helsingin SanomatElokuvaohjaaja ja -tuottaja Tony Scott on kuollut, kertovat medialähteet. Scott, 68, teki itsemurhan hyppäämällä Los Angelesin kaupungissa sijaitsevalta Vincent Thomas -sillalta sunnuntaina.
Scottin nähtiin hyppäävän sillalta veteen puoli yhden aikaan päivällä paikallista aikaa. Hänen ruumiinsa löydettiin myöhemmin vedestä.
Scottin toimistosta on sanomalehti Los Angeles Timesin mukaan löydetty itsemurhaviesti. Poliisi tutkii tapahtumia, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että Scott teki itsemurhan.
Scottin tunnetuimpia ohjauksia olivat vuoden 1986 hittielokuva Top Gun - lentäjistä parhaat, Beverly Hills kyttä 2 (1987) sekä Purppuravyöhyke (1995).
Scott jatkoi elokuvien ohjaamísta viime vuosiin asti. Hänen viimeiseksi ohjauksekseen jäi vuonna 2010 ilmestynyt ja Denzel Washingtonin tähdittämä Unstoppable.
Britanniassa syntynyt Tony Scott oli elokuvaohjaaja Ridley Scottin veli. Hän oli veljensä ohjaaman ja kesällä ensi-iltansa saaneen Prometheus -elokuvan tuottaja.
Korjattu tieto itsemurhaviestin löytöpaikasta. Viesti löytyi Scottin toimistosta, ei hänen autostaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
Politiikka
Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
Talous
HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
Urheilu
Henrik Larsson teki paluun pelikentille
Luetuimmat juuri nyt
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Kaukolihan matka Suomeen: Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Kaukolihan matka Suomeen: Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Kuusi ehdotusta jatkaa talvisodan muistomerkkikilpailussa
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Brasilian protestit synnyttäneet hinnankorotukset perutaan
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Kerry yrittää saada Afganistania luopumaan boikotista
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Työmaalla räjäytysonnettomuus Espoossa – "Tässä oli ainekset pahempaankin"
- Tuhoisa ammusvaraston räjähdys Venäjällä
- Suomen futisnaiset vaivoin tasapeliin Sveitsiä vastaan
- Interin maalikuningas uhkaili tuomaria puoliajalla
- Kirjat: Sellanen ol' Viipuri, venäläisten kaupunki
- Arvio: Purnu pääsi yllättämään
- Kommentti: Olisipa Suomessa monta Mänttää
- Arvio: Sukellus mustaan kabinettiin
- Arvio: Menestysdekkari on ironinen täsmätuote
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Vampyyrit hyökkäsivät Tennispalatsiin
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kansainvälinen taidepalkinto Petteri Nisuselle ja Tommi Grönlundille
- Suomen Warnerin äänitearkisto siirretään verkkoon
- Kirjailijakokous murskasi muurit mataliksi Messilässä
- Kolumni: Urkinta aina mielessä
- Sanottua: Äänestäjien perusteluja
- Citykarhu antoi sysäyksen kirjalle
- Arvio: Pelkät kornit kulissit
- Kuka: Johanna Sinisalo
- HS kysyi neljältä kokouksen osallistujalta, mitä muurien murtuminen merkitsee heille
- Arvio: Karnevalistista tunnelmaa Casanovan Venetsiassa
- Pelivienti on koko Suomen toivo
- Sirkus kiinnosti viime vuonna lähes puolta miljoonaa katsojaa



