Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Poptähti Justin Bieber romahti keikalla Lontoossa

 |   | 
 
HS–REUTERS

Lontoo. Kanadalainen pop-laulaja Justin Bieber pyörtyi kesken esityksen eilen illalla.

"Hän piti kahdenkymmenen minuutin hengähdystauon ja sai happea", kertoi laulajan edustaja uutistoimisto Reutersille yöllä. Bieber kuitenkin palasi lavalle hoitamaan esityksensä loppuun.

Useilla verkkoon välittömästi ladatuilla amatöörivideoilla Bieberin manageri kertoo, että laulaja on takahuoneessa ensiavussa, koska ei saanut henkeä. Tiettävästi 19-vuotiaalla Bieberillä ei ole aiemmin todettu terveysongelmia. Lääkärien kuitenkin kerrotaan kannustaneen häntä jättämään esiintymisen kesken, mitä laulaja ei tehnyt.

Bieber esiintyi Lontoon O2-areenalla kolmatta iltaa neljän esiintymisen sarjasta, joka on osa hänen Believe-maailmankiertuettaan.

Kanadalainen pop-laulaja Justin Bieber pyörtyi kesken Lontoon keikkansa. Laulaja onnistui kuitenkin vetämään O2-areenalla pidetyn keikkansa loppuun. Video englanniksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

25.5.2013