Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Red Hot Chili Peppers tukee vangittuja feministipunkkareita
Helsingin SanomatRockyhtyeet Red Hot Chili Peppers ja Franz Ferdinand ovat ilmaisseet tukensa Venäjällä vangituille punkyhtye Pussy Riotin jäsenille, kertoo Guardian-lehti. Brittilehden mukaan yhtyeet tuomitsivat feministipunkkareiden vangitsemisen Moskovan-keikoillaan sunnuntaina.
Naamioituneet punkyhtye Pussy Riotin jäsenet esittivät helmikuussa Kristus Vapahtajan Katedraalissa Moskovassa performanssin, jossa laulettiin kappale "Neitsyt Maria, karkota Putin". Maaliskuussa kolme naista pidätettiin. Heitä syytetään ilkivallasta, jonka motiivina on uskonnollinen viha kansanryhmää kohtaan.
Franz Ferdinandin laulaja Alex Kapranos omisti konsertissa Pussy Riotin jäsenille kappaleen This Fire. "Tämä on omistettu kaikille niille muusikoille, jotka ovat päätyneet vankilaan sanomalla ääneen sen, mitä ajattelevat", Kapranos sanoi ennen kappaleen alkua.
Red Hot Chili Peppersin laulaja Anthony Kiedis piti sunnuntain keikalla Pussy Riot -t-paitaa.
Pidätettyjen naisten tutkintavankeutta jatkettiin puolella vuodella viime perjantaina. Kolmikko on kiistänyt syytteet. Heitä uhkaa jopa seitsemän vuoden vankeus.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
Politiikka
Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Urheilu
Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
Kulttuuri
Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Pussy Riot: Emme koskaan esiinny ennalta ilmoitetusti
- Keihään maailmanmestarin akillesjänne petti – kausi päättyi kyyneliin
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Mafian murhaama pappi julistettiin pyhimykseksi
- Ruotsin katumellakat levinneet uusille alueille Video
- Keihään maailmanmestarin akillesjänne petti – kausi päättyi kyyneliin
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Brasilia antaa anteeksi Afrikan maiden velkoja
- Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
- Bottaksen vauhti kiihtyy
- Pussy Riot: Emme koskaan esiinny ennalta ilmoitetusti
- Räikkönen: Jos renkaat toimivat, vielä voi nipistää ajasta
- Mikko Ilonen rankkasi puttinsa maailmanluokkaan
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Nainen räjäytti itsensä Venäjän Dagestanissa
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Suomeen on perusteilla useita biopankkeja
- Rantanen ja Airaksinen juhlivat Solvallassa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
- Syövän selättänyt Michael Douglas: "Tämä on lahja"
- Kommentti: Kaapissa olemisen historiaa
- Arvio: Uusi akateemisuus uhkaa kuvataidetta
- Arvio: Šamaanit rimpuilevat rumputulessa
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
- Pussy Riotin jäseniä vierailee PMMP:n keikalla
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Kuka: Khaled Hosseini
- Arvio: Kabul on tuhat tragediaa neliömaililla
- Arvio: Veistokset pakenevat määrittelyjä
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Novellisti Lydia Davis voitti Man Booker -palkinnon






