Renny Harlin haluaa tehdä oman Mannerheim-elokuvan

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Seppo Solmela
Renny Harlin irtisanoutui keväällä Mannerheim-elokuvan ohjaajan paikalta.
Renny Harlin irtisanoutui keväällä Mannerheim-elokuvan ohjaajan paikalta.

Ohjaaja Renny Harlin aikoo tehdä jonakin päivänä oman Mannerheim-elokuvan. Hän kertoi haaveestaan Radio Rockin Heikelä Korporaatio -ohjelmassa tiistaina.

Harlin irtisanoutui Mannerheim-elokuvan ohjaajan paikalta viime keväänä. Hän kertoi radio-ohjelmassa vetäytyneensä tuottaja Markus Selinin luotsaamasta hankkeesta "raskain sydämin".

Harlin sanoi käyttäneensä kymmenen vuotta elokuvan työstämiseen. Kolme viime vuotta hän uhrasi pelkästään Mannerheimille. "Jätin Hollywoodin melkein kokonaan ja tulin sitä tänne työstämään."

Harlin kertoi lähteneensä hankkeesta, koska rahoittajat eivät saaneet tarvittavaa rahasummaa kokoon ja budjetti kutistui. "Tekeillä ollut versio ei vastannut sitä, mitä halusin kertoa Mannerheimista."

Mannerheim-elokuvan ohjaajaksi pestattiin Dome Karukoski. Helsingin Sanomat kertoi lokakuussa, että Karukoski on rukannut elokuvan budjettia kovalla kädellä.

Karukoski kertoi tuolloin, että käsikirjoitusversio olisi Harlinin jäljiltä maksanut kuvattuna noin kahdeksan miljoonaa. Viimeisimmässä versiossa liikutaan kuudessa miljoonassa eurossa.

Hankkeen alkuvaiheessa budjetiksi kerrottiin jopa 60 miljoonaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Uusimmat arviot

Fingerpori