Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Runoilija Erkka Filander on kaikkien aikojen nuorin Hesarin palkinnon voittaja

Kulttuuri
 
Helsingin Sanomat

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon on voittanut Erkka Filander, 20, runoelmalla Heräämisen valkea myrsky (Poesia). Palkintosumma on 15 000 euroa. Vuoden paras esikoisteos palkittiin nyt 19. kerran.

Innoitusta Filanderin teos hakee niinkin kaukaa kuin 1800-luvun romantiikan laahuksesta, mutta myös moniaalta muualta.

”Syntyy juuri sellaista keksimisen ja assosiaation vapautta, jota suinkin voi lahjakkaalta esikoisrunoilijalta odottaa”, palkintoraati kiittää.

Heräämisen valkea myrsky on ekstaattista runoutta, elämänilon pulppuavaa ylistystä:

”Nuoruuden suuruutta henkivän runoelman mittaan kuljetaan aamusta iltaan ja takaisin. Puutarhaan on kokoontunut ystäviä, ja aistit ovat pakahtumaisillaan.”

Filanderin runoelmassa ei ole sijaa kyynisyydelle tai ironialle. Siksi sen kirjoitus tuntuukin nykyrunoudeksi poikkeuksellisen avoimelta ja vilpittömältä.

Kaikkiaan raadin tietoon tuli 90 suomeksi kirjoitettua esikoisteosta. Finaaliin valittiin kymmenen teosta.

Tiukimman kamppailun voitosta kävi Juhani Karilan (s. 1985) novellikokoelma Gorilla (Otava): ”Se edustaa suomalaiselle novellistiikalle harvinaista oikulle heittäytymistä kaiken mahdollisen keskenkasvuisuudenkin uhalla ja tulee ikään kuin sivumennen osoittaneeksi, että novellilla on vielä monenlaisia uusia suuntia tutkimatta.”

Erikoismaininnan raati antaa myös Tua Harnon (s. 1984) romaanille Ne jotka jäävät (Otava). Harno ansioituu eri sukupolvien näkijänä ikään kuin iättöminä kohtalotovereina.

Palkintolautakunnan puheenjohtajana toimi kirjallisuustoimittaja Antti Majander. Muut jäsenet olivat toimittajat Suvi Ahola ja Sanna Kangasniemi, runoilija Aki Salmela sekä palkinnon edellinen voittaja Aki Ollikainen.
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto jatkaa vuosina 1964–1994 myönnetyn J.H. Erkon esikoiskirjapalkinnon perinnettä.

Avaa aikajana koko ruudulle

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset