HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Sanomalehti Pravda täyttää 100 vuotta
STT–REUTERSMoskova. Venäjällä ilmestyvä legendaarinen sanomalehti Pravda täyttää 100 vuotta. Lehden suuruuden päivät ovat jo kaukana takana ja se onkin palannut alkuperäiseen asemaansa opposition äänitorvena.
Pravda ilmestyi ensimmäisen kerran Pietarissa 5. toukokuuta 1912. Myöhemmin siitä tuli Neuvostoliiton johtavan kommunistisen puolueen äänenkannattaja, jonka levikki oli miljoonia.
Lehden kunnian päivät päättyivät, kun Neuvostoliitto kaatui 1991. Samana vuonna Venäjän presidentti Boris Jeltsin kielsi sen ilmestymisen.
Myöhempinä vuosina Pravda alkoi ilmestyä uudelleen, se myytiin kreikkalaiselle suvulle ja talousongelmien päätteeksi vuonna 1997 Venäjän kommunistisen puolueen keskuskomitea otti lehden jälleen haltuunsa.
"Monilla tavoin tehtävämme ja roolimme on nykyisin sama kuin se oli ennen vallankumousta 1917. Olemme opposition äänenkannattaja, joka taistelee vallasta ja poliittisten uudistusten puolesta", sanoi päätoimittaja Boris Komotski.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
Talous
Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Vain Hannu Väisänen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Vain Hannu Väisänen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- HS:n kriitikot listasivat omat suosikkinsa
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Arvio: Kauhun tasapainoa tavoittelemassa
- Arvio: Heinisen onni kukkii 1920-luvulla
- Arvio: Murha kylpyhuoneessa
- Arvio: Taivaalla loistaa kuu – ja toinenkin
- Arvio: Rod Stewartin tilinteko
- Arvio: Abba-nostalgia pelastaa Agnethan
- Arvio: Roky on yhä ihme
- Arvio: Uusi TUMO soittaa todella uutta musiikkia
- Arvio: Kuin repeämä maailmassa
- Tv-opasta voi käyttää nyt maksuttomilla HS:n tunnuksilla
- Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani sai kirjallisuuspalkinnon
- M.A. Nummisen Uusrahvaanomainen jatsiorkesteri tulee taas
- Dokumenttielokuva kertoo Sara Hildénin tarinan kaunistelematta
- Kivinen tie Hollywoodin huipulle
- Säveltäjä Anders Eliasson on kuollut
- Kuuluisa reggaeyhtye vierailee Oulussa
- Melody Gardot konsertoi jälleen Suomessa





