Kansalliskirjaston valtavista Sibelius-kokoelmista on kaivettu esiin hätkähdyttäviä orkesteriluonnoksia, jotka säveltäjä Jean Sibelius (1865–1957) kirjoitti kadonneen kahdeksannen sinfoniansa sävellysvuosina.

Sibeliuksen koottujen teosten päätoimittaja Timo Virtanen on ensimmäisenä yksilöinyt valtavasta materiaalista ne tunnistamattomat luonnokset, joissa on eniten viitteitä orkestraatioon. Ne voisivat todennäköisimmin viitata suureen orkesteriteokseen, jonka Sibelius poltti Ainolan takassa.

Luonnosten harmoniat ovat uskaliaita, makoisasti soivia riitasointujakin riittää. Sibelius oli selvästi jatkamassa johonkin uuteen vielä viimeisten tunnettujen mestariteosten eli Tapiolan ja Myrskyn jälkeen.

Miltä ne kuulostavat? Timo Virtanen on kirjoittanut puhtaaksi kolme eniten soitinnukseen viittaavaa fragmenttia.

Helsingin Sanomien pyynnöstä hän kirjoitti myös stemmat orkesterimuusikoille.

Tämän jälkeen Helsingin kaupunginorkesteri suostui John Storgårdsin johdolla kokeilemaan harjoituksissa Musiikkitalossa, miten fragmentit soivat.

Hetki on sibeliaaneille pakahduttava, kyyneliäkin nähtiin harjoituksissa. Edes jotain tietoa Sibeliuksen viimeisten vuosien sävelajattelusta on odotettu vuosikymmeniä, ja nyt ajatuksia on kuuluvilla.

Varsinkin toista minuuttia kestävä fragmentti, joka kuulostaa teoksen alulta, on hätkähdyttävää ja hyvin soivaa musiikkia.

"Tämä voisi hyvin olla katkelma kahdeksannen sinfonian tai sen jonkin osan alusta", tutkija Virtanen myöntää.

Helsingin Sanomat videoi fragmenttien kantaesityksen HS.fi:n lukijoille Jean Sibeliuksen oikeudenomistajia edustavan kollegion puheenjohtajan Pertti Virkkusen luvalla.

Kantatesitys julkaistaan ohessa.

"Kylmät väreet tuntuvat selkäpiissä", Storgårds myöntää.

"Fragmenteista tunnistaa säveltäjän myöhäistyylin. Mutta varsinkin tuossa alkukohdassa harmoniat ovat villejä ja musiikki niin jännittävää, että tekisi mieli tietää, miten hän jatkoi."

Voisiko lisätietoa olla saatavissa?

Kansalliskirjaston Sibelius-kokoelmissa on säveltäjän käsialalla kirjoitettuja tunnistamattomia luonnoksia silmämääräisen havaintoni mukaan hyvinkin 800 isoa nuottisivua. Merkittävä osa niistä on paperin ja käsialan perusteella 1920-luvun loppua ja 1930-lukua, eli vilkkainta kahdeksannen sinfonian sävellysaikaa.

Tutkija Nors Josephson innostui materiaalin määrästä vuonna 2004 niin, että kirjoitti kahdeksannen sinfonian rekonstruktion olevan mahdollista luonnosten pohjalta!

Tutkija Timo Virtanen kiistää tämän. Lisää materiaalia tarvitaan, jotta sinfoniasta voitaisiin sanoa mitään varmaa.

Lue koko kirjoitus Jean Sibeliuksen kahdeksannesta sinfoniasta sunnuntain kulttuurisivuilta.