Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Sunnuntain sade ei lannistanut Ruisrock-yleisöä
TURKU. Ruisrockin päätöspäiväksi uhkailtiin salamoita ja sadetta, mutta se ei estänyt festivaalivieraita löytämästä paikalle. Promoottori Mikko Niemelä arvioi, että sunnuntain kävijämäärä asettuu 16 000–17 000 välille.
Tällöin viikonlopun kokonaissaldo nousee noin 63 000:een eli hieman yli tavoitteeksi asetetun 60 000 kävijän. Voiton puolelle siis mentiin.
"Ei tullut takkiin, ja varsinkin lauantai oli lipunmyynniltään ihannepäivä", Niemelä sanoo.
Päätöspäivänä suuren yleisön ehdoton suosikki oli suomirockin pitkänmatkalainen Eppu Normaali. Omat yleisönsä paikalle houkuttelivat myös räppäri Snoop Dogg, reggaelaulaja Jimmy Cliff ja indierockbändi Bloc Party.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
Politiikka
Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
Talous
Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Arvio: Veistokset pakenevat määrittelyjä
- Arvio: Kabul on tuhat tragediaa neliömaililla
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Novellisti Lydia Davis voitti Man Booker -palkinnon
- Cannesin elokuvajuhlat: Drive-elokuvan jälkeen oidipaalinen verikaraoke
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Stockholm jazzin pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia
- Taidehistorioitsija etsii Tove Janssonin kadonneita maalauksia
- Tuntematon osuuskunta haluaa taidekeskus Retretin näyttelyn
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Tärpit: Sophia Jansson puhuu tädistään
- Arvio: Kulttitähti toi liikutusta ja iloa
- Arvio: Kierrätä nyt, kun olet täällä
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut





