Helsingin Sanomat kysyy lukijoiltaan, mikä on tämän vuosituhannen paras kotimainen romaani. Myös HS:n kriitikot listaavat omat suosikkinsa. Nousevatko samat teokset kärkeen? Onko dekkarilla mahdollisuuksia? Osallistu äänestämällä korkeintaan viittä suosikkiasi.
Tampereen yliopiston opiskelijat tekevät tutkivan elämäkerran Björn Wahlroosista
Joukko Tampereen yliopiston opiskelijoita tekee elämäkertaa talousvaikuttaja Björn Wahlroosista. Työtä ohjaa yliopiston vieraileva professori Tuomo Pietiläinen, joka tunnetaan Helsingin Sanomien tutkivana toimittajana.
Into-kustantamo julkaisee kirjan syksyllä.
"Kirjassa halutaan etsiä syytä, miksi Björn Wahlroosista tuli Björn Wahlroos. Päädyimme häneen, koska hän on merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, joten myös hänestä kertovalla elämäkerralla on yhteiskunnallista merkitystä", sanoo professori Pietiläinen.
Wahlroos on Sampo-konsernin, UPM:n ja Nordean hallitusten puheenjohtaja. Hän on myös Sampon suuromistaja ja entinen kansantalouden professori.
Kirja on osa yliopiston Tutkivaa työpajaa, jossa opiskelijat ovat harjoitelleet tutkivaa talousjournalismia.
Kirjan tekemiseen osallistuu Pietiläisen lisäksi yli 20 opintojensa loppuvaiheessa olevaa opiskelijaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
Ulkomaat
Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Urheilu
Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
Luetuimmat juuri nyt
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Blogi: Täydellisten synttärikutsujen resepti
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Lappeenranta muuttui rakennustyömaaksi Video
- Kolme ihmistä sairaalaan myrkyllisistä pakastevihanneksista Video
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- Blogi: Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- HS:n kriitikot listasivat omat suosikkinsa
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Arvio: Kauhun tasapainoa tavoittelemassa
- Arvio: Heinisen onni kukkii 1920-luvulla
- Arvio: Murha kylpyhuoneessa
- Arvio: Taivaalla loistaa kuu – ja toinenkin
- Arvio: Rod Stewartin tilinteko
- Arvio: Abba-nostalgia pelastaa Agnethan
- Arvio: Roky on yhä ihme
- Arvio: Uusi TUMO soittaa todella uutta musiikkia





