Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Teosto tutki: Nuoret musiikintekijät haluavat verkostoitua

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Johan Staffan Turbanov
Jukka Immonen on tehnyt musiikkia monelle Suomen eturivin artistille.
Jukka Immonen on tehnyt musiikkia monelle Suomen eturivin artistille.

Musiikintekijöitä edustavan Teoston tuoreen kyselyn mukaan nuoret musiikintekijät haluavat verkostoitua ja tehdä yhteistyötä sen sijaan että vain kirjoittaisivat musiikkia yksikseen.

Musiikintekijöiden omasta verkkoyhteisöstä oli kiinnostuneita 71 prosenttia vastaajista, yhteisistä tapaamisista 62 prosenttia. Hyödylliset yhteystiedot ja kontaktit kiinnostavat liki kaikkia vastaajia.

Kysely lähetettiin vuosina 2010–2011 Teostoon liittyneille musiikintekijöille, ja kyselyyn vastasi 234 henkilöä eri puolilta Suomea.

Tiimityö laulunteossa eli co-writing kasvattaa jatkuvasti merkitystään myös Suomessa, ja verkostot ovat usein kansainvälisiä. Tiimityö onkin kiinteästi popmusiikin teosvientiin liittyvä menetelmä.

Esimerkiksi Ruotsissa suurin osa musiikkivientituloista tulee siten, että ns. biisinkirjoittaja-tuottajat tarjoavat osaamistaan uusien artistien käyttöön. Menestyksen kannalta olennaista on teosten räätälöiminen niitä esittäville artisteille tilauksen mukaisesti.

Suomessa tiimityön tuloksellisuuden on havainnut esimerkiksi Jukka Immonen, joka on tehnyt musiikkia muun muassa Jenni Vartiaiselle, Asalle ja Redramalle.

"Biisinteko tarkoittaa minulle nimenomaan ryhmätyötä. Tiimityö auttaa; ei välttämättä jumahda omiin maneereihein ja oppii koko ajan uusilta artisteilta ja kirjoittajilta, jotka haastavat kokeilemaan uusia asioita ja näkökulmia."

Teosto on nyt käynnistämässä hanketta, jonka myötä halutaan kasvattaa menestyvien suomalaisten musiikintekijöiden määrää, helpottaa reittiä kansainvälisille markkinoille sekä auttaa tekijöiden verkostoitumista.

"Meidän täytyy tukea kehittymistä harrastajasta ammattimaiseksi tekijäksi esimerkiksi tarjoamalla koulutusta, kontakteja ja tukea", sanoo Teoston varatoimitusjohtaja Kari Paananen.

Syksyllä Teosto on mukana järjestämässä asiaa tukevia työpajoja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.5.2013