Jaavantien ja Kustaa Vaasan tien risteyksen funkkislinna rakennettiin Toukolan yleiseksi saunaksi. Siinä on ollut myös päiväkoti, peittotehdas ja ehkä bordellikin. Nyt talo on asuntola.
The Artist ja Meryl Streep pokkasivat Bafta-palkintoja
STT–REUTERSLontoo. Mustavalkoinen mykkäelokuva The Artist on palkittu Lontoossa parhaan elokuvan Bafta-palkinnolla.
Michael Hazanaviciusin romanttinen draama voitti Britannian elokuva-akatemian jakamat pystit myös parhaasta ohjauksesta ja alkuperäisestä käsikirjoituksesta.
Parhaaksi miesnäyttelijäksi valittiin Jean Dujardin. Hän näyttelee The Artistissa mykkäfilmien tähteä, jolle äänielokuvan nousu uhkaa merkitä uran päättymistä 1920-luvun Hollywoodissa.
"On kunnia olla ehdolla näin upeiden näyttelijöiden kanssa kuin Gary Oldman, Michael Fassbender, Brad Pitt ja George Clooney. Nipistäkää minua", ihmetteli Dujardin hetkeä ennen palkitsemistaan.
Kymmenen Oscar-ehdokkuutta napannut The Artist saa Suomessa ensi-iltansa 2. maaliskuuta.
Palkinnon parhaasta naispääosasta sai Meryl Streep roolistaan Britannian pääministeri Margaret Thatcherina elokuvassa Rautarouva.
Bafta-palkinnot jaettiin Lontoossa Royal Opera Housessa. Palkintoja pidetään hyvinä suunnannäyttäjinä kahden viikon päästä jaettavia Oscar-palkintoja ajatellen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalla Juhani Tammiselle
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Saunassa asuu nyt puolimatkan miehiä
- Kolumni: Kyproksen rahanpesua ei haluttukaan nähdä
- Ai Weiwei rockvideo pidätysajasta Video
- Yksinasuvien määrä kasvoi selvästi – ahtaimmin asutaan Uudellamaalla
- Noin 600 afgaanitulkkia saa luvan muuttaa Britanniaan
- Wärtsilä tekee kaasukoneet Venäjälle 110 megawatin voimalaan
- Rekkapalon aiheuttama liikenneruuhka on ohi Espoossa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Depardieu puolustaa tšetšeenejä Bostonin-pommitusten jälkeen
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Venäläiset hankkivat yhä enemmän loma-asuntoja Suomesta
- SVT: TeliaSonera neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanissa
- Raju elvytys on saanut Japanin talouden vihdoin piristymään
- Avaruuteen lähetettyjä jyrsijöitä palasi maan kamaralle Video
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalla Juhani Tammiselle
- Nyt: Ilmaisjakelulehti Metropoli muuttuu kesäkuussa Staraksi
- Carroll lähellä pysyvää siirtoa West Hamiin
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- Blogi: Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- HS:n kriitikot listasivat omat suosikkinsa
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Arvio: Kauhun tasapainoa tavoittelemassa
- Arvio: Heinisen onni kukkii 1920-luvulla
- Arvio: Murha kylpyhuoneessa
- Arvio: Taivaalla loistaa kuu – ja toinenkin
- Arvio: Rod Stewartin tilinteko
- Arvio: Abba-nostalgia pelastaa Agnethan
- Arvio: Roky on yhä ihme
- Arvio: Uusi TUMO soittaa todella uutta musiikkia
- Arvio: Kuin repeämä maailmassa
- Tv-opasta voi käyttää nyt maksuttomilla HS:n tunnuksilla
- Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani sai kirjallisuuspalkinnon
- M.A. Nummisen Uusrahvaanomainen jatsiorkesteri tulee taas





