Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Tuotantotukea vantaalaiskomedialle, Iron Skyn jatko-osalle ja Talvivaara-dokumenteille

 |   | 
 
Roni Rekomaa / Str
Näyttelijä Armi Toivanen Venla-palkinnon kanssa Kultainen Venla -gaalassa.
Näyttelijä Armi Toivanen Venla-palkinnon kanssa Kultainen Venla -gaalassa.

Suomen elokuvasäätiö (SES) myönsi helmikuussa eniten tuotantotukea Päin seinää -elokuvalle, jonka ohjaa Antti Heikki Pesonen. Elokuva on musta komedia perheestä Itä-Vantaalla ja sen pääosassa näyttelee Armi Toivanen. Elokuva sai tuotannon ennakkotukea 760 000 euroa.

SES:n kehittämistukea sai 50 000 euroa Iron Skyn jatko-osa The Coming Race, jonka ohjaaja on Timo Vuorensola. Saman suuruisen kehittämistuen sai myös animaatiofilmi Hugo – The World's Worst Comeback, jonka ohjaa Philip Eistein Lipski ja Mikko Pitkänen.

Tukipäätösten perusteella tekeillä on useita kaivostoimintaan liittyviä dokumenttielokuvia. Pisimmällä on Markku Heikkisen ohjaama Talvivaara, joka kertoo Talvivaaran kaivoksen työntekijöistä. Dokumentti sai tuotannon ennakkotukea 40 000 euroa.

Mika Koskisen ja Sampsa Oinaalan ohjaama The Green Mine kertoo yhteiskunnasta Talvivaaran ympärillä. Se sai kehittämistukea 35 000 euroa.

Petteri Saarion ja Sari Orkomiehen ohjaama Kasvun vuodet kertoo lappilaistytön kasvusta kylässä, joka sijaitsee suuren nikkeli- ja kupariesiintymän päällä. Kasvun vuodet sai kehittämistukea 40 000 euroa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

Uusimmat arviot