Ukulele on Haapavesi Folkin kesän teemasoitin

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Haapavesi Folk -festivaalin ensi kesän teemasoitin on jatkuvasti suosiotaan kasvattava kielisoitin ukulele. Soittimen esittelystä festivaalilla ja sitä edeltävällä musiikkikurssilla vastaa Ukulelezaza eli Remco Houtman-Janssen Hollannista.

Kotimaisia ukulele-yhtyeitä on tapahtumassa mukana Helsingistä ja Oulusta.

Kesä–heinäkuun vaihteessa järjestettävän, eri maiden perinnemusiikkeihin keskittyvän festivaalin muita teemoja on sefardijuutalaisten musiikki, jota Pohjois-Pohjanmaalle saapuu esittämään ja opettamaan israelilainen Yamma Ensemble -yhtye.

Amerikkalainen bluegrass-musiikki on esillä kitaristi Russ Barenbergin ja viulisti Ruthie Dornfieldin kautta.

Esillä on vahvasti myös Tansanian kulttuuripääkaupunki Bagamoyo, josta Haapavedelle saapuu ryhmä opettamaan ja esittämään perinteisiä tansseja ja rytmejä.

Lisäksi Haapavedellä kuullaan polskan syntysijoille vievää puolalaista Prusinowski-trioa, Etelä-Intian vanhaa musiikkia esittelevää Dakshin-yhtyettä sekä kotimaisten nykykansanmusiikin huippujen Antti Paalasen, Piia Kleemolan ja Emilia Lajusen soolokonsertit.

Festivaalia varten on perustettu myös uusi kokoonpano, Jouhikko-gamba concort (Pekko Käppi, Ilkka Heinonen, Lauri Pulakka, Oskari Hannula), joka yhdistää ikiaikaiset jouhikkosävelmät ja barokin ajan gambasävellykset.

Suurelle yleisölle tunnetuimmat vieraat Haapavesi Folkissa ovat tänä kesänä Jätkäjätkät, Jippu ja SF-Blues.

Haapavesi Folk järjestetään kesä–heinäkuun vaihteessa nyt 24. kerran.

Varsinaista festivaalia edeltää jo 26:tta kertaa järjestettävä musiikkikurssi, jossa useimmat festivaalin esiintyjistä opettavat. Kurssi alkaa 25. kesäkuuta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Uusimmat arviot

Fingerpori