Lokakuussa saimme kuulla, että opetusministeriö aikoo vähentää ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja parituhatta kappaletta.

Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) kertoi, että erityisesti he aikovat leikata työllistymisen kannalta epävarmoilta kulttuuri- ja viestintäaloilta. Siinä sivussa hän vinkkasi, että hoiva-alalla on kyllä jatkossakin tarvetta työntekijöille.

Saimme siis kuulla vanhan tutun työvoimapoliittisen mantran. Kulttuuri- ja viestintäala on aina se huono vaihtoehto, josta opiskelijat valmistuvat Siwan kassalle. Hoiva-ala taas on varma tulevaisuuden valinta.

Vanhan toistamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa. Ikävää on se, että ministeri puhuu nuoren ihmisen ainutkertaisesta elämästä vain työvoimapoliittisena resurssina.

Hän viittaa nuorten unelmille kintaalla ja suosittelee hakeutumaan sellaiselle alalle, jossa hommia on luvassa.

Ammatinvalinnan pitäisi kuitenkin perustua omiin haaveisiin, ei opetusministerin arvioon tulevasta työtilanteesta.

Jos hoiva-ala ei kiinnosta, ei sitä kannata lähteä opiskelemaankaan, sanoi opetusministeri telkkarissa mitä vain.

Eihän kukaan jaksa paiskia töitä 40 vuotta toistamalla päässään, että "ainakin on hommia". Eikä siinäkään ole mitään järkeä, että sairaita hoitavat ihmiset haluaisivat tehdä mieluummin jotakin muuta.

Gustafsson näkee kuitenkin leikkaukset palveluksena nuorisoa kohtaan. Hänen mielestään ei ole reilua, että ihmisiä koulutetaan työttömiksi, kun muilla aloilla olisi hommia.

Millainen palvelus se sitten on, että nuori koulutetaan alalle, jolle hän ei halua? Tuskinpa kukaan viestintää tai kulttuurialaa opiskeleva edes olettaa, että hänet haetaan valmistujaisista töihin. Kyllä hekin ovat kuulleet "medianomit joutuvat kaupan kassalle" -mantran ja tietävät hyvin, mihin ovat lähteneet.

Unelmiensa vuoksi nuoret ottavat silti riskin ja opiskelevat ammattiin, jossa pysyvä työsuhde ja säännöllinen kuukausipalkka eivät ole itsestäänselvyys. Ongelman ydin ei ole koulutuspaikkojen määrä, vaan se, että nuoret unelmoivat työvoiman kysynnän kannalta "vääristä" ammateista.

Nämä unelmat taas eivät muutu vähentämällä aloituspaikkoja. Kun koulutusta ei ole saatavilla, ihmiset hankkivat pätevyyteensä muilla tavoin. Viestinnän ja kulttuurin parissahan työskentelee jo ennestään iso joukko itseoppinutta porukkaa.

Jos ongelma halutaan oikeasti ratkaista, ministerin kannattaisi selvittää, miksi useammat nuoret eivät hakeudu hoiva-alalle. Veikkaan, että syynä on työpaikkojen todellisuus. Matalapalkkainen, fyysisesti ja henkisesti raskas vuorotyö ei nimittäin kauheasti houkuttele.

Kirjoittaja on entinen Nyt-liitteen toimittaja, joka työskentelee nykyään mainostoimistossa.