Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Väitös: Television katselu ei köyhdytä lasten leikkejä

 |   | 
 
STT–HS
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Lapset saavat vaikutteita leikkeihinsä televisiosta.
Lapset saavat vaikutteita leikkeihinsä televisiosta.

Esikouluikäisille lapsille televisio on yksi niistä lähteistä, joista leikin aineksia ammennetaan. Monet lapset esiintyvät leikeissään suosittuina ruutuhahmoina, kertoo tuore väitöstutkimus.

Tutkijan mukaan ei vaikuta siltä, että television katselu köyhdyttäisi lasten leikkejä tai heikentäisi mielikuvitusta.

"Lapset korostivat sitä, miten he ovat itse luoneet ja kehitelleet leikit, vaikka niissä seikkaileekin televisiohahmoja", sanoo Satu Valkonen.

Valkonen haastatteli väitöstyötään varten 60 helsinkiläistä lasta, jotka olivat iältään 5–6-vuotiaita sekä lasten vanhempia.

Haastatellut lapset kertoivat pitävänsä etenkin humoristisista, viihteellisistä ja mielikuvituksellisista ohjelmista. Vanhemmat taas arvostivat enemmän opetuksellisia ohjelmia.

Lähes kaikki vanhemmat kertoivat pyrkivänsä suojelemaan lapsiaan sellaisilta ohjelmilta, joista voisi olla haittaa. Myös television äärellä vietettyä aikaa rajattiin.

Satu Valkosen väitöskirja Television merkitys lasten arjessa tarkastetaan Tampereen yliopistossa ensi perjantaina.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.5.2013