Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
Väitös: Television katselu ei köyhdytä lasten leikkejä
STT–HSEsikouluikäisille lapsille televisio on yksi niistä lähteistä, joista leikin aineksia ammennetaan. Monet lapset esiintyvät leikeissään suosittuina ruutuhahmoina, kertoo tuore väitöstutkimus.
Tutkijan mukaan ei vaikuta siltä, että television katselu köyhdyttäisi lasten leikkejä tai heikentäisi mielikuvitusta.
"Lapset korostivat sitä, miten he ovat itse luoneet ja kehitelleet leikit, vaikka niissä seikkaileekin televisiohahmoja", sanoo Satu Valkonen.
Valkonen haastatteli väitöstyötään varten 60 helsinkiläistä lasta, jotka olivat iältään 5–6-vuotiaita sekä lasten vanhempia.
Haastatellut lapset kertoivat pitävänsä etenkin humoristisista, viihteellisistä ja mielikuvituksellisista ohjelmista. Vanhemmat taas arvostivat enemmän opetuksellisia ohjelmia.
Lähes kaikki vanhemmat kertoivat pyrkivänsä suojelemaan lapsiaan sellaisilta ohjelmilta, joista voisi olla haittaa. Myös television äärellä vietettyä aikaa rajattiin.
Satu Valkosen väitöskirja Television merkitys lasten arjessa tarkastetaan Tampereen yliopistossa ensi perjantaina.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
Talous
Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Blogi: Keväinen ravintolapäivä Suokissa
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Liitot syyttävät Urpilaista kovakorvaisuudesta Video
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Kommentti: Turha murehtia
- Satu Maaranen nousi muodin huipulle
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Arvio: Volter Kilven suuri rakkaus
- Arvio: Tyhjä on kaunista
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisujen seuranta – kommentit yhä luettavissa
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- Viisujen finaali alkaa kello 22 – Suomen Krista Siegfrids mukana
- Kolumni: Romanian kontratenori on mainettaan parempi
- Brita Kekkosen muistelmat julki postuumisti
- Pikajuoksija Ben Johnson esittää taksikuskia Arto Halosen elokuvassa
- Ruotsi tekee tänään historiaa: Seksuaalivähemmistöt avoimesti esiin viisufinaalissa
- Viisufinaalista povataan Pohjoismaiden ja Itä-Euroopan taistoa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Laura Birn näyttelee Liam Neesonin elokuvassa
- Arvio: Mitä omakohtaisempaa, sen elävämpää
- Kuka: Satu Maaranen






