Ihmeellistä, mutta totta: Savonlinnan oopperajuhlien 40-vuotias Taikahuilu-esitys jaksaa edelleen ihastuttaa ja naurattaa yleisöä. Will Humburgin johtama esitys sai innostuneen vastaanoton täysilukuiselta ensi-iltayleisöltä. August Everdingin aikoinaan ohjaama W.A. Mozartin oopperan toteutus kannatti kuin kannattikin herättää jälleen kerran uudelleen henkiin.

Vaikka tuoreus on Taikahuilun toteutuksesta kadonnut aikoja sitten, museotavarana sitä ei voi ilmeisestikään vielä pitää.

Saattoi olla, että ensi-iltayleisön joukossa oli paljon ihmisiä, jotka näkivät Taikahuilun ensi kertaa. Heille vitsit ja tilannekomiikkaa olivat uutta ja naurunpurskahdukset tästä syystä ymmärrettäviä.

Savonlinnan juhlilla Taikahuilu esitetään suomen kielellä, mikä onkin viisas ratkaisu. Näin ooppera tuo esiin kansanomaisimmat ja humoristisimmat puolensa ja on helppoa seurattavaa myös lapsille.

Nykyajan ohjaajilla on taipumus rakennella oopperoihin monia yhtäaikaisia tasoja, ja tällaisten esitysten vastaanottaminen vaatii myös älyllistä pinnistelyä.

Everdingin Taikahuilu kertoo tarinan mahdollisimman yksinkertaisesti, ja sen juonen etenemisen ja käänteiden seuraaminen on helppoa ensikertalaisellekin. Leikkisä Taikahuilu-satu on hyvä taikaportti oopperan maailmaan, eikä ainakaan vahvista oopperaa kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja.

Koska Taikahuilu esitetään suomen kielellä, se suosii suomalaisia laulajia. Taikahuilun suhteen suomalaisilla solisteilla ei ole valittamista, sillä se tarjoaa kesäkeikkoja monille. Esitys todisti, että lähes sataprosenttisella suomalaisuusasteella on mahdollista saada ainakin joissakin oopperoissa aikaan musiikillisesti korkeatasoinen esitys.

Basso Jaakko Ryhäsen lämpimän muhkeasti laulava Sarastro toi mukaan vanhojen aikojen humaania Taikahuilu-henkeä.

Tenori Jussi Myllys Taminona ja Marjukka Tepponen Paminana kuuluvat osissaan kaikkien aikojen parhaisiin suomalaislaulajiin. Kummallakin on kauniit ja korkeat lyyriset äänet.

Sopraano Sirkki Lampimäki nousi suomalaislaulajien ykkössijalle Yön kuningattaren korkean koloratuurisäihkeen taitajana.

Arttu Katajan Papageno ei ole samanlainen hersyvä ja nopeasti reagoiva huumorimies kuin Matti Lehtinen aikoinaan, mutta hänen linjakas ja täyteläinen baritoninsa sopii hyvin lystikkään lintumiehen osaan.

Kolme naista, kolme poikaa, kaitsijapappi, kaksi pappia, Monostatos ja Papagena ja haarniskoidut miehet ovat kaikki hyvissä käsissä. Kuoro säteilee niin valoisasti ja juhlavasti kuin toivoa saattaa, ja Humburgin johtama orkesteri henkii oikeaa sadunomaista ja salaperäistä Taikahuilu-tunnelmaa.