Hämmennyin sänkymainoksesta.

Kotimainen vuodevalmistaja mainosti uutta tuotantomenetelmää iskulauseella "yksilöllisen unen edelläkävijä".

Prosessi kuulosti kieltämättä edistykselliseltä: "Älykäs kone valmistaa progressiivisia jousia yksilöllisiin tarpeisiin vaikka yhden kerrallaan. Asiakas saa meiltä nyt entistäkin yksilöllisemmän sängyn vaativimpiinkin tarpeisiin."

Kiinnostuin, koska kuulun länsimaisten uniongelmaisten miljoonienvahvuiseen joukkoon, joka piehtaroi öisin pimeässä ja haluaisi tajun mille kankaalle vain.

Aloin miettiä, millaista olisi yksilöllinen uni.

Se tuntui paradoksilta.

Vanhoissa mytologioissa uni yhdisti nukkujan johonkin itseä suurempaan, jumaliin, demoneihin, tuonpuoleiseen, esi-isiin, profetioihin, parannustaitoon tai päivänvalolta salattuun tietoon. Syväpsykologiset unientulkitsijat näkivät unien ilmentävän sitä, mikä meissä on yhteisintä ja primitiivisintä, pelkoja, toiveita ja haluja.

Eräät tutkijat ovat ehdottaneet unien olevan evolutiivisten uhkien simulointia ja eloonjäämiskamppailun harjoittelua. Ja neurobiologit ovat aivosähkökäyrien avulla tutkineet loogisesti järjestelevän ajattelutoiminnan muutoksia unen aikana.

Yksilöllinen uni edellyttäisi nukkujalta valinnanvapautta ja halua erottautua muista. Olisiko yksilöllinen nukkuja yöllä tuhistessaankin autonominen individualisti, joka jäsentää unessa ansioluetteloa, laskee sijoitusvoittoja ja hioo uutta mediastrategiaa?

Mitä jos rakastunut pari nukkuu progressiivisilla jousilla? Osaavatko he enää nähdä samaa unta? Ajautuvatko he kahteen erilliseen yöhön? Uneksiiko kumpikin itsestään?

Mielikuva unesta yöllisenä yksilösuorituksena tuntuu jälkiteollisen kilpailutalouden oireelta, pikemmin osalta ongelmaa kuin ratkaisua. Vaikka keksittiinhän esimerkiksi ompelukone, DNA:n rakenne ja The Beatlesin Yesterday nerokkaissa unissa.

Voivatko nuo progressiiviset jouset torjua Suomea uhkaavan innovaatiovajeen? Koittaako taiteessamme uusi visionääristen näkyjen kultakausi?

Kirjailija Vladimir Nabokov suhtautui uneen vihamielisesti. Hän oli huono nukkuja. Hänelle nukkuminen oli alentavaa henkistä kidutusta ja petos järkeä, ihmisyyttä ja neroutta kohtaan.

Muistelmissaan hän nimitti unta "maailman ääliömäisimmäksi veljeskunnaksi, jolla on suurimmat jäsenmaksut ja alkeellisimmat rituaalit".

Vaikka hän oli taiteessaan unenomainen poikkeuslahjakkuus, luulen, että hän olisi tuntenut epäilyä progressiivisia sängynjousia ja yksilöllistä unta kohtaan.