Suomalaiset vastustavat tuloerojen kasvua. Silti yli 80 prosenttia suomalaisista lottoaa ainakin joskus. Lottoaja haluaa kasvattaa tuloeroaan suhteessa naapuriin.
Ylen Mannerheim-elokuvan ohjaaja on kenialainen Gilbert Lukalia
Ylen Mannerheim-elokuvan ohjaaja on näyttelijöiden tapaan Keniasta. Hän on nimeltään Gilbert Lukalia. Lukalia vaihtui Suomen Marsalkan ohjaajaksi vain 12 tuntia ennen kuvausten alkua keväällä.
Helsingin Sanomat tavoitti Lukalian keskiviikkona Nairobista.
"Kuulkaa herra, valitettavasti sain tuottajalta (Ylestä) sähköpostissa ohjeet, etten saa nyt puhua tästä", Lukalia sanoo puhelimessa.
Lukalia ei halua puhua myöskään aiemmista töistään. Hän on tuottanut teatteriesityksiä, näytellyt ja ohjannut pari elokuvaa.
Suomen Marsalkan pääosaa näyttelee kenialainen Telley Savalas Otieno.
HS:n Yle-lähteistä saamien tietojen mukaan Suomen Marsalkka kuvattiin Keniassa pienellä budjetilla, runsaalla 20 000 eurolla.
Suomalaiset elokuvarahoituksen tuntijat pitävät kuluja merkillisen pieninä. Elokuvan rinnalla on lisäksi valmistettu kuusiosainen, hanketta valottava dokumenttisarja nimeltään Operaatio Mannerheim.
Ylen julkisti torstaina elokuvan trailerin
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
Talous
Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
Luetuimmat juuri nyt
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Bensan polkumyynti ruuhkauttaa tiet Lahdessa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Lista kaikkien lukioiden tulosten muutoksista
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Roihupellon graffiti-iskun tekijä tuomittiin vahingonkorvauksiin
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- OP-Pohjolan pankkipalvelun nettisivut pois käytöstä
- Italialainen huippupyöräilijä kärysi taas – nyt eposta
- Maantiesilta romahti Yhdysvaltain Seattlessa Video
- Marimekon mallit esiintyivät koleassa säässä Esplanadilla Video
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- HJK-luotsilla ainakin vielä fanien luotto – Mikael Forssellia puolustetaan
- Hamiltonin arvio voittomahdollisuuksista: "Aika hyvät"
- SAK tavoittelee syksyllä keskitettyä palkkaratkaisua
- Ay-liike tyrmää EK:n Häkämiehen idean nuorten vuoden koeajasta
- Roihupellon graffiti-iskun tekijä tuomittiin vahingonkorvauksiin
- Presidentti nimitti Sdp:n uudet ministerit
- Hedelmöityshoidot luovutetuilla siittiöillä yleistyneet
- Perussuomalaisten puoluesihteeri vaihtuu – Sandvik sivuun
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Sunnuntaina etelässä sataa Video
- Helsingin Rautatieasema sai vihreät keuhkot Video
- Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
- Bensan polkumyynti ruuhkauttaa tiet Lahdessa
- Lista kaikkien lukioiden tulosten muutoksista
- Pussy Riotin jäseniä vierailee PMMP:n keikalla
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Kuka: Khaled Hosseini
- Arvio: Kabul on tuhat tragediaa neliömaililla
- Arvio: Veistokset pakenevat määrittelyjä
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Novellisti Lydia Davis voitti Man Booker -palkinnon
- Cannesin elokuvajuhlat: Drive-elokuvan jälkeen oidipaalinen verikaraoke
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Stockholm jazzin pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia
- Taidehistorioitsija etsii Tove Janssonin kadonneita maalauksia
- Tuntematon osuuskunta haluaa taidekeskus Retretin näyttelyn
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Tärpit: Sophia Jansson puhuu tädistään





