Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

J. Karjalainen tulee takaisin

Lännen-Jukasta tuli kymmenen vuoden tauon jälkeen taas J. Karjalainen. "Sain ainutlaatuisen tilaisuuden tulla takaisin, vaikka en ollut koskaan poissa", hän sanoo. "Sellainen tulee ehkä kerran elämässä, joten ajattelin, että nyt täytyy panna parastaan. Käyttää kaikki, mitä olen oppinut."

Kulttuuri
 
Dick Lindberg
J. Karjalaisen ensimmäinen albumi ilmestyi vuonna 1981. Seuraavana vuonna hän julkaisi läpimurtohittinsä Ankkurinappi.
J. Karjalaisen ensimmäinen albumi ilmestyi vuonna 1981. Seuraavana vuonna hän julkaisi läpimurtohittinsä Ankkurinappi. Kuva: Dick Lindberg

Ristikkoikkunan ja pitsiverhojen takaa avautuu tuttu näkymä pihamaalle.

Sekametsää, tuulessa lainehtivia peltovainioita, muuttoon valmistautuva lintuparvi ja sininen Escort. Tuvan pöydällä odottavat kahvihetkeä sinivalkoiset posliiniastiat.

Ja sitten. Ilmassa väreilevä rauha on poissa. Yläkerran kammarista kuuluu räjähtävä kitaran ääni. Linnut lehahtavat lentoon. Astiat kilisevät. Sointuja seuraavat puhtaalla remuenglannilla lauletut säkeet: Rak mii, sviit rakin mama!

Se on Markku. Aikuistumista pakeneva perheen poika, joka kuvittelee olevansa hopeinen diskomies, kieltään lipova liskomies ja Uuden-Englannin nahkamies.

Hänestä on ollut monenlaista huolta. Ei halua mennä armeijaan eikä kouluun. Tilanjatkajaksi hänestä ei ainakaan ole. Ei kuulemma sokerijuurikas kiinnosta.

Ilpo Vainionpää
1980-luvun puolivälissä J. Karjalainen & Mustat Lasit -yhtyeestä tuli Suomen suosituimpia. Hittejä tuli liukuhihnalta: Doris, Mikä mahtaa olla in, Sekaisin, Hän.
1980-luvun puolivälissä J. Karjalainen & Mustat Lasit -yhtyeestä tuli Suomen suosituimpia. Hittejä tuli liukuhihnalta: Doris, Mikä mahtaa olla in, Sekaisin, Hän.

Tämä on se maailma, johon Jukka eli J. Karjalainen haluaa meidät viedä uudella levyllään. Tämä on se maailma, joka avasi hänen urallaan uuden oven.

Amerikansuomalaisia lauluja banjollaan säestänyt Lännen-Jukka on nyt poissa, ja J. Karjalainen tekee kymmenen vuoden tauon jälkeen paluuta omalla nimellään.

Siihen tarvittiin Markku, hahmo, jonka sisään lauluntekijä saattoi sukeltaa.

"Sille ei voi mitään, että tässä iässä tulee mietittyä nuoruuttaan ja ensimmäisiä musiikkiin liittyviä fiiliksiä. Ne elämykset olivat niin valtavia", Karjalainen, pian 56, pohtii. "Mutta mä en halunnut tehdä mitään muisteluja olohuoneen nurkasta. Hyvät popkappaleet ovat melodramaattisia, naiiveja ja yksinkertaisia juttuja, jotka tapahtuvat tässä ja nyt. Mun piti päästä siihen aikaan ja olla siellä."

Karjalainen istui työhuoneessaan keltaisessa talossa, maaseudun rauhassa Lounais-Suomessa ja katsoi ikkunasta ulos.

"Jotenkin mulle syntyi yhteys Markkuun. Ikään kuin Markku olisi kertonut mulle näitä juttuja. Mä olen niin mielikuvituksessa elävä ja tuulella käyvä kaveri, että pystyin hyvin voimakkaasti eläytymään siihen."

Sakari Viika
Edellisen kerran J. Karjalainen julkaisi levyjä omalla nimellään Electric Sauna -yhtyeen kanssa. Missä se Väinö on? -kappaleelta oli vaikea välttyä.
Edellisen kerran J. Karjalainen julkaisi levyjä omalla nimellään Electric Sauna -yhtyeen kanssa. Missä se Väinö on? -kappaleelta oli vaikea välttyä.

Ovi oli avoinna, ja uusia lauluja alkoi tulla. Ne kuullaan vajaan kahden viikon päästä ilmestyvällä levyllä Et ole yksin.

Levystä kertoessaan Karjalaisen puhe kiihtyy, täyttyy ylpeydestä, ja nauru on herkässä. Hän on kuin innostunut pikkupoika.

Markku ja Jukka menevät iloisesti sekaisin, kun hän esittelee uusia laulujaan. "Tämän Markku kirjoitti iskelmäkaudellaan Baddingille ", hän pohjustaa Sydänlupaus-kappaletta. Ja sitten taas: "Markku nyt on mikä on, mutta mun levyhän se on."

Lännen-Jukka on vaihtunut Markkuun. Tarvitseeko sinun 30 vuoden uran jälkeen hakea inspiraatiota sivupersoonien takaa?

"Mä olen aina innostunut niistä, ja esittämistähän tämä lopulta on", hän toppuuttelee. "Meissä jokaisessa on erilaisia hahmoja. Mä olen Jukka Karjalainen, joka elää suht normaalia perhe-elämää Katajanokalla. Sitten on J. Karjalainen, joka esittää kappaleita. Ja sitten on joku välimuoto, joka tekee niitä kappaleita."

Sami Kero HS
J. Karjalainen vuonna 2013. "En mä koskaan ajatellut muuttuneeni lopullisesti Lännen-Jukaksi. Pidin sitä hyvänä lepona, annoin pellon kesannoida."
J. Karjalainen vuonna 2013. "En mä koskaan ajatellut muuttuneeni lopullisesti Lännen-Jukaksi. Pidin sitä hyvänä lepona, annoin pellon kesannoida."

Lopulta Markku oli vain apukeino, joka helpotti laulumiehen, kuten Karjalainen toistuvasti itseään kutsuu, pääsyä eteenpäin.

Karjalainen kertoo, kuinka Lännen-Jukkana vietetyt vuodet antoivat hänelle ensimmäistä kertaa uran aikana mahdollisuuden tarkastella vanhaa tuotantoa etäisyyden päästä.

"Nuoruuden töissä oli usein hosumisen makua, ja maku on joskus pettänyt. Joskus olen yrittänyt tehdä liian puhtaiksi nuoltuja, monumenttimaisia runoja, vaikka taidot eivät aina riittäneet."

"Sain ainutlaatuisen tilaisuuden tulla takaisin, vaikka en ollut koskaan poissa", hän näkee. "Sellainen tulee ehkä kerran elämässä, joten ajattelin, että nyt täytyy panna parastaan. Käyttää kaikki, mitä olen oppinut."

Karjalainen teki havainnon. Onnistuneimmat ja yleisön eniten pitämät kappaleet – Ankkurinappi, Kolme Cowboyta, Hän – olivat usein syntyneet spontaanisti ja niissä oli merkitystä myös hänelle itselleen.

"Tätä lähdin hakemaan. Ajatuksia tai muistoja, jotka ovat minulle tärkeitä", hän aloittaa. "Laulun tekemisen ydin ei ole melodia tai sanat, vaan se, mitä tapahtuu, kun ne laitetaan yhteen. Kysymys on tietyn tunteen välittämisestä."

Tai kuten hän tiivistää laulun tekemisen kolmeen pääasiaan: "Fiilis, fiilis ja fiilis."

Myöhemmin hän kertoo, kuinka alkoi 16-vuotiaana kirjoittaa sanoituksia englanniksi. Siitä ei tullut mitään, ja hän vaihtoi suomeen.

"Se kuulosti vielä surkeammalta. Sitten huomasin, mistä se johtuu. Oli niin hävettävää, kun sanat oikeasti merkitsivät jotain. Piti laittaa ovi kiinni, ettei kukaan kuulisi. Ja siinä on se voima. Vielä tänä päivänä parhaat kappaleet ovat sillä rajalla, että kehtaako niitä esittää."

Minkä tunteen J. Karjalainen sitten haluaa suomalaisille välittää? Se on ainakin selvää, että hänen kappaleissaan ei ole kansalliseen tapaan piehtaroitu murheen alhossa, vaan perusvire on ollut ennemmin positiivinen. Niin on myös uudella levyllä.

Heijastuuko helposti innostuva ja iloinen luonteesi myös lauluihin?

"Sitä kai se on – 30 vuodessa on tullut selväksi, minkälainen mä olen", Karjalainen sanoo.

Vuolaana virrannut puhe muuttuu lyhyiksi lauseiksi, kun aihe vaihtuu musiikista häneen itseensä.

Niin, kuinka paljon lopulta tiedämme Jukka Karjalaisesta? Emme paljoa.

Karjalainen on ollut yli 30 vuotta suomalaisen rockmusiikin suurimpia tähtiä. Hän on julkaissut parikymmentä albumia ja kymmeniä kansalliseen tajuntaan taottuja hittejä. Kun satatuhatta suomalaista kerääntyy juhlimaan jääkiekkokultaa, he laulavat yhdessä Karjalaisen kappaletta Sankarit.

Mutta itsestään Karjalainen ei ole koskaan avautunut.

Tiedämme, että hänellä on puoliso ja pojastaan hän lauloi kappaleessa Missä se Väinö on? Hitin äänittämisestä on kahdeksantoista vuotta, joten perheessä ei ole enää alaikäisiä. Tiedämme, että ennen suurta suosiota hän työskenteli mainossäveltäjänä. Muistatteko hokeman Kutsu silloin proffa apuun / Koff se on raikkaan makuun? Karjalainen sävelsi sen.

Hän intoilee musiikista ja vanhojen tavaroiden tonkimisesta. Hän asuu Helsingissä ja työskentelee maalla keltaisessa talossaan. Sitten: ei mitään.

Timo Kirves
Lännen-Jukka syntyi 2000-luvulla J. Karjalaisen mökillä eli keltaisessa talossa. Banjolla säestetyt blueslaulut toivat kultalevyn.
Lännen-Jukka syntyi 2000-luvulla J. Karjalaisen mökillä eli keltaisessa talossa. Banjolla säestetyt blueslaulut toivat kultalevyn.

Millaista Jukka Karjalaisen elämä on?

"Miten ton voisi sanoa", hän jää miettimään. "Varmasti samaa kuin muillakin. Ihan normaalia perhe-elämää paitsi joskus pääsee rokkaamaan. Sen enempää en ole siitä ennenkään kertonut."

Kyse on tietoisesta ratkaisusta, joka on perua nuoruuden esikuvilta. Bob Dylan tai JJ Cale eivät kertoneet juuri mitään itsestään. Blueslaulaja Robert Johnsonista Karjalainen ei ollut nuorempana nähnyt edes kuvaa.

"Se oli mulle järisyttävä elämys, kun joku kertoi Robert Johnsonin valokuvan löytyneen. Se onkin ton näköinen! Valtavan pitkät sormet!" Karjalainen innostuu ja palaa puheliaaksi. "Mä olen aina pitänyt siitä, että musiikissa on jotain myyttistä. Että artisti ei ole koko ajan joka paikassa."

"Toisaalta tää mun vouhotus ja intoilu muuttuvat haastatteluissa ihan hömppäherramaiseksi hölmöilyksi. Mä olen tällainen vouhottaja, se kuuluu pakettiin, mutta painettuna se ei aina näytä hyvältä. Ja valokuvat – kun en ole mikään valokuvamalli, niin välillä tulee olo, et ei hemmetti."

Sen jälkeen kun Karjalainen kuvitteli itsestään Lännen-Jukan kymmenkunta vuotta sitten, hän on esiintynyt julkisuudessa yhä säästeliäämmin. Nyt vuodet näkyvät ensimmäisinä uurteina poikamaisilla kasvoilla.

Huhtikuussa Karjalainen täyttää 56, mikä ei ole mikään ikä blueslaulajalle. Viisikymppisenä ollaan vasta alussa.

Siltä Karjalaisen innostus myös kuulostaa. Monet kollegat ovat 30 vuoden rupeaman jälkeen asettuneet uralleen ja ammentavat taakse jääneistä vuosista. Mitä tekee Karjalainen?

"Jukalla on sellainen nuoren sällin into päällä", luonnehtii rumpali Janne Haavisto, joka on Karjalaisen uskollisimpia soittajia. "Sillä on kauhea tarve tehdä mahdollisimman mahtavaa meininkiä."

Epäilijöiltä Karjalainen riisui aseet jo uuden levyn ensisinglellä, jossa hän lauloi "menneestä miehestä". Kappale ja sen saama lähes hurmoksellinen vastaanotto viestivät, että hän on kaikkea muuta.

Kappaleen keskeinen lause on "aina ilosta syntyvä uudestaan".

"Musa on siinä mielessä mieletöntä, että periaatteessa voit mennä vain parempaan suuntaan niin kauan kuin olet voimissasi ja terve", Karjalainen uskoo. "Suurin riski on se, että jää hautomaan juttuja ja tekee merkityksettömiä levyjä, joissa ei ole kipinää mukana. Taiteilijan tehtävä on ottaa riskejä. Silloin voi syntyä jotain hyvää."

"Tämä kuulostaa tekopyhältä, mutta niin mä olen tämän ajatellut, että musiikkia tehdään ensisijaisesti sen takia, että se on hauskaa. Musiikki on mun elämässäni kovimpia juttuja. Ellei kovin. Sitä ei saa tyriä."

 

Et ole yksin ilmestyy 15. 3.
J. Karjalaisen kiertue käynnistyy Helsingin Tavastialta 1. 4.