Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Bowie ja Lemmy ovat poissa, mutta heidän ikätoverinsa ovat yhä rockin huipulla

David Bowie ja Lemmy Kilmister ovat poistuneet joukosta, mutta maailmaa kiertää yhä suuri joukko sitkeitä rockmuusikoita, jotka ovat ylittäneet eläkeiän kauan sitten.

Kulttuuri
 
70-vuotias Neil Young, 69-vuotias Patti Smith ja 72-vuotias Mick Jagger.
70-vuotias Neil Young, 69-vuotias Patti Smith ja 72-vuotias Mick Jagger.

Rockin kansainvälisellä huipulla on koko ajan enemmän artisteja, joiden ikä alkaa seitsemällä.

Yksi maailman tunnetuimmista rockartisteita, David Bowie kuoli varhain maanantaina Suomen aikaa. Ikonimainen Motörhead-yhtyeen keulakuva Lemmy Kilmister puolestaan kuoli joulukuun lopussa ehdittyään juuri saavuttaa 70 vuoden rajapyykin jäämättä koskaan eläkkeelle. Heitä jäi muistelemaan suuri joukko saman ikäluokan kollegoita, joista moni jatkaa yhä keikkailua ja levyttämistä.

Rocktähtien ikääntymisen ja työkunnon pohtiminen saattaa vaikuttaa makaaberilta, mutta tosiasia on, että vain harvat maailman tunnetuimmista artisteista vetäytyvät tavallisten palkkatyöläisten tavoin eläkkeelle 65 vuoden iässä.

1950-luvun ensimmäisten rocktähtien joukko on luonnollisesti käynyt jo harvaksi. 89-vuotias Chuck Berry ei ole esiintynyt yli vuoteen, mutta 80-vuotias Jerry Lee Lewis keikkailee yhä ja kävi syksyllä tekemässä kaksi loppuunmyytyä konserttia myös Britanniassa. Jerry Leen tuoreimmasta albumistakin on vasta runsas vuosi.

1940-luvulla syntynyt seuraava sukupolvi on hyvin aktiivinen. Päättyvänä vuonna 70 ikävuoden saavuttivat muiden muassa Neil Young, Eric Clapton, John Fogerty, Van Morrison, Debbie Harry, Rod Stewart ja Pete Townshend, ja vuonna 2016 joukkoon liittyvät muiden muassa Patti Smith, Marianne Faithfull, Dolly Parton ja David Gilmour.

74-vuotias Bob Dylan oli vastikään kuusi kuukautta tiiviillä maailmankiertueella, ja vuotta vanhempi Ringo Starr teki All Starr Bandinsa kanssa kolmisenkymmentä keikkaa käsittävän Pohjois-Amerikan kiertueen. Paul McCartney, 73, päätti toista vuotta kestäneen maailmankiertueensa lokakuussa Yhdysvalloissa.

1960-luvulla aloittaneista yhtyeistä ylivoimaisin työuran pidentäjä on The Rolling Stones. 53 vuotta yhtäjaksoisesti toimineessa yhtyeessä on yhä kolme yli 70-vuotiasta alkuperäisjäsentä. Stones on ollut kiertueella eri puolilla maailmaa viimeisen kolmen vuoden ajan, ja keikat jatkuvat helmikuussa Etelä-Amerikan osuudella.

Stonesin ikäluokkaa edustaa myös brittiyhtye The Moody Blues, jonka ydinkolmikko on pysynyt samana vuodesta 1966. Tänä vuonna yhtye teki Yhdysvaltain ja Britannian kiertueen lisäksi myös uuden aluevaltauksen, kun se esiintyi ensi kertaa Britannian suurimmalla rockfestivaalilla Glastonburyssa.

Fred Prouser / Reuters
Jerry Lee Lewis, 80.
Jerry Lee Lewis, 80.
Hans Deryk / Reuters
Keith Richards, 72.
Keith Richards, 72.
Juha Metso
Bob Dylan, 74.
Bob Dylan, 74.
Brendan McDermid / Reuters
Dolly Parton, 69.
Dolly Parton, 69.
Carlo Allegri / Reuters
Debbie Harry, 70.
Debbie Harry, 70.
Carlo Allegri / Reuters
Paul McCartney, 73.
Paul McCartney, 73.
Reuters Staff / Reuters
Rod Stewart, 71.
Rod Stewart, 71.
Stephane Mahe / Reuters
Marianne Faithfull, 69.
Marianne Faithfull, 69.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat