Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

”Hän oli kuningas ja kuningatar”, sanoo Death Hawksin Teemu Markkula

Markkula rakasti David Bowien ainutlaatuisuutta: ”Hän osasi olla ihan jostakin muualta kuin vain tästä maailmasta. Hän kaatoi kaikki raja-aidat ja teki ne turhiksi.”

Kulttuuri
 
Mika Ranta HS
David Bowien viimeinen esiintyminen Suomessa oli Provinssirock vuonna 2004.
David Bowien viimeinen esiintyminen Suomessa oli Provinssirock vuonna 2004. Kuva: Mika Ranta HS

”Aloitusbiisi oli Rebel Rebel”, Teemu Markkula, 29, muistaa kirkkaasti David Bowien viimeisen keikan Suomessa. Paikka oli Provinssirock ja vuosi 2004.

”Tunnin ja vartin se keikka kesti. Kaikista näkemistäni keikoista se on jäänyt elävänä mieleen. Yksi suurimmista live-kokemuksista ikinä.”

Sittemmin Markkula on ryhtynyt Death Hawks -yhtyeen laulajaksi. Tuoreella Behind Thyme -kappaleen videolla hänen kasvoillaan on kovasti bowiemaista kultamaalia.

”Tuotakaan asiaa ei silloin videota tehdessä tullut tiedostettua, mutta näinhän se taitaa olla”, Markkula sanoo. ”Bowie on jättänyt syvät jäljet.”

Ensikosketus tapahtui Riihimäen yläasteen musiikkitunnilta kotiin kulkeutuneen cd-levyn myötä. Se sisälsi kappaleita rockin klassikoilta, Chuck Berrystä alkaen. Mukana oli myös Bowie kappaleella Ziggy Stardust.

Biisissä on hienot kitarariffit. Niitä Markkula tavoitteli omalla kitarallaan.

Hunky Dory on kuitenkin se levy, jota olen kuunnellut eniten. Se on vahva alusta loppuun niin sävellyksiltään kuin kaareltaankin. Koskettavin.”

”Ellei sitten juuri ilmestynyttä Darkstaria oteta mukaan koskettavuudessaan. Mutta siinä se on vähän eri kategoriassa.”

Markkula viittaa levyn kuolema-teemaan.

Bowien keskeisin ja alati kestävä kiehtovuuden tae on Teemu Markkulan mukaan ”totaalinen toiseus lavaolemuksessa”.

Esimerkiksi Ziggy Stardust -hahmo syntyi siitä, että Bowie yritti tutkia, millaista on olla supersankari.

”Niinpä hänen piti itse olla se hahmo, tietääkseen millaista se on”, Markkula selittää. ”Myös lavan ulkopuolella, kaikissa haastatteluissakin.”

Markkulan mielestä Bowie toi rock’n’rolliin sellaista, mitä kukaan muu ei ollut aiemmin tuonut.

”En pidä itseäni kummoisena näyttelijänä, ja näen esiintymisen vähän eri tavalla kuin Bowie. Mutta kunnioitan häntä ja olen koettanut omaksua parhaalla mahdollisella tavalla täydellisen omistautuminen yritykselle olla lavalla täysillä se mikä on.”

David Bowie loi uutta, edistyksellistä taidetta. Se innoittaa Markkulaa.

”Minulle hän oli kuningas ja kuningatar, ja sen takia rakastan häntä. Hän osasi olla ihan jostakin muualta kuin vain tästä maailmasta. Hän kaatoi kaikki raja-aidat ja teki ne turhiksi.”

Jopa Bowien kohdalla usein toistettu androgyynisyys on Markkulan mukaan turhan rajoittava käsite. Bowie sijaitsi sukupuolijaon tuolla puolen.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat