Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Johannes Holopainen lähti armeijaan teatterikorkean kokeiden innoittamana – ja on nyt kolmen sotilasroolin mies

Johannes Holopainen esittää nyt Kansallisteatterissa Sotilaspoika-monologia. Kyse ei kuitenkaan ole nuoren näyttelijän ensimmäisestä sotilasroolista. HS:n uusi Kulttuurin toivot -sarja esittelee taiteen ja tieteen tuoreita tekijöitä.

Kulttuuri
 
Näyttelijä Johannes Holopainen: "Teatterissa tärkeintä on yhteenkuuluvuuden tunne"
Näyttelijä Johannes Holopainen: "Teatterissa tärkeintä on yhteenkuuluvuuden tunne"
HS-kulttuuritoimituksen haastattelusarjassa taiteen ja tieteen tuoreet tekijät esittäytyvät. Näyttelijä Johannes Holopainen (s. 1988) on viimeksi eläytynyt traagisiin sotilashahmoihin. Vuonna 2016 hänet nähdään myös Syysprinssi-elokuvassa ja KOM-teatterin lavalla Veikko Nuutisen nuoruuskuvauksessa Pasi Was Here. TOIMITTAJA Suvi Ahola KUVAUS Esa Syväkuru
Ketkä?

Dalton Trumbo

 Yhdysvaltalainen elokuvakäsikirjoittaja ja kirjailija (1906–1976).

 Kuului 1940-luvulla kommunistipuolueeseen ja joutui myöhemmin Hollywoodissa mustalle listalle ja työkieltoon.

 Käsikirjoitti salanimellä muun muassa elokuvat Loma Roomassa (1953) ja Spartacus (1960), myöhemmin Papillonin (1973). Kaksi käsikirjoitusta sai Oscar-palkinnon.

 Kirjoitti myös romaaneja, draamaa ja tietokirjoja. Kuuluisin teos Sotilaspoika (1939).

 Ohjasi Sotilaspojasta 1971 elokuvan, jossa esiintyivät muun muassa Timothy Bottoms, Jason Robards ja Donald Sutherland.

 

Johannes Holopainen

 Helsinkiläinen, vuonna 1988 syntynyt näyttelijä.

 Esiintynyt muun muassa tv-sarjassa Tellus ja elokuvissa Väärät juuret (2009), Juoppohullun päiväkirja (2012) ja Syysprinssi (tulossa 2016).

 Teatterirooleja muun muassa Suomen kansallisteatterissa, KOM-teatterissa, Helsingin kaupunginteatterissa, Lappeenrannan kaupunginteatterissa, Turun Linnateatterissa ja Saimaan Teatterissa.

 Pasi Was Here -näytelmän ensi-ilta KOM-teatterissa 24. helmikuuta.

 Laulanut Ballet-rockyhtyeen solistina. On nykyään mukana konemusiikkitriossa.

Ilkka Saastamoinen
Essi Räisänen dramatisoi ja ohjasi Sotilaspojan Lappeenrannan kaupunginteatteriin vuosi sitten.
Essi Räisänen dramatisoi ja ohjasi Sotilaspojan Lappeenrannan kaupunginteatteriin vuosi sitten.
Ilkka Saastamoinen
Haavoittuneen sotilaan monologia säestää Pauli Riikosen suunnittelema äänimaailma.
Haavoittuneen sotilaan monologia säestää Pauli Riikosen suunnittelema äänimaailma.
Ilkka Saastamoinen
Johannes Holopainen eläytyy aistinsa menettäneen sotilaan muistoihin ja nykyhetkeen.
Johannes Holopainen eläytyy aistinsa menettäneen sotilaan muistoihin ja nykyhetkeen.
Ilkka Saastamoinen
Vaikka tarina sijoittuu 1900-luvun alkuun, se puhuu kaikista sodista, myös nykyisistä.
Vaikka tarina sijoittuu 1900-luvun alkuun, se puhuu kaikista sodista, myös nykyisistä.
Dalton Trumbo
Dalton Trumbo

Nuori mies, punakapinallinen, valtaamassa Helsingin suurkirkkoa kesällä 1917. Toinen nuori mies, sotilaskoulutuksessa Saksassa ja palaamassa muiden jääkärien kanssa Suomeen talvella 1918.

Näyttelijä Johannes Holopainen on ollut kumpikin: ensimmäinen KOM-teatterissa Juha Siltasen Vallankumous-näytelmässä, jälkimmäinen Atro Lahtelan tv-dokumentissa Jääkärit, jonka Yle esitti itsenäisyyspäivänä.

Kolmas samoihin vuosiin sijoittuva rooli on silti kovin. Limittäin Jääkärien kanssa Holopainen harjoitteli monologinäytelmää Sotilaspoika, joka perustuu yhdysvaltalaisen Dalton Trumbon romaaniin.

Päällimmäiseksi siinä nousee hänestä se, onko ylipäätään jotain, minkä puolesta kannattaa sotia ja kuolla.

”Harvemmin puhutaan tappamisesta synnyinmaan puolesta. Kaatumisesta on helpompi puhua, sen kanssa ei tarvitse elää.”

Näytelmän kertoja Joe on hänkin nuori mies, ensimmäisessä maailmansodassa kaikki raajansa ja aistinsa menettänyt. Tuntemattomassa sairaalassa hän muistelee elämäänsä, pohtii suhdettaan sotaan ja etsii yhteyttä ulkomaailmaan.

Dalton Trumbo (1906–1976) julkaisi raivokkaan pasifistisen romaaninsa jo 1939, mutta uuteen suosioon se nousi Vietnamin sodan aikaan. Kun Pentti Saarikoski suomensi sen 1973, siitä tuli sodanvastaisen nuorison kulttikirja myös Suomessa.

Nyt Trumbon ovat löytäneet 1980-luvulla syntyneet. Essi Räisäsen Lappeenrannan kaupunginteatteriin viime vuonna dramatisoima ja ohjaama Sotilaspoika kiertää Suomea. Viikonloppuna se vierailee Kansallisteatterin Omapohjassa.

Luvassa on taitavasti nykypäivään survottu tulkinta: Joen monologin taustalla kulkee koko 1900-luvun soundtrack, jossa on mukana Jimi Hendrixiä ja Metallicaa, mutta myös sotien ikuista, tuhoon houkuttavaa retoriikkaa.

Voi olla, että kolme peräkkäistä, traagista 1900-luvun alun sotilasroolia yhdelle nuorukaiselle ovat sattuma. 27-vuotias Johannes Holopainen näkee sarjassa kuitenkin myös merkitystä.

Roolien herättämät ajatukset sodasta ja rauhasta, isänmaasta ja väkivallasta ovat pinnassa paitsi hänen päässään myös koko yhteiskunnassa.

”Ajattelen vaikka nuorten jääkiekkokultaa ja sitä uskomatonta loppumatsia”, hän sanoo. ”Ne alle parikymppiset ovat samanikäisiä kuin esittämäni sotilaat. Rooleja tehdessäni mietin, että sotaveteraanit saivat statuksensa nuorina, vaikka mielikuva veteraanista oli aina ollut vanha mies.”

Holopainen kävi armeijan, kun toisella kerralla teatterikorkeakouluun yritettäessä valitsijat kysyivät, mitä hän aikoo tehdä, jos ei pääse opiskelemaan.

”Kaveripiirissäni Kallion lukiossa armeija ei ollut ollenkaan itsestään selvä, mutta ajattelin, että haluan selvittää, mitä se on, ihan näyttelijäntyönkin kannalta.”

Palveluksesta sai paljon irti.

”Kaksi kuukautta samassa tuvassa kahdentoista erilaisen ja eri maista kotoisin olevan ihmisen kanssa, joilla on yhteistä vain sukunimen alkukirjain. Sitten kokemukset, keskustelut ja jaetut tarinat. Ei ollut aikaa turhautua. Se oli yhteinen peli.”

Jossain vaiheessa Holopainen huomasi harkitsevansa jopa johtajakoulutukseen hakeutumista. Alkuperäinen suunnitelma kuitenkin piti: Kaartin soittokuntaan tanssiorkesterin laulusolistiksi. Sama yhtye keikkailee yhä.

”Ei armeijassa puhuttu sodasta tai tappamisesta tai vihollisista. Oli vain yhdessä tekemistä, samanlaista kuin vaikka jääkiekossa: laitetaan energiaa yhteen ja onnistutaan.”

Myös tätä ristiriitaa hän on hyödyntänyt rooleissaan.

Sotilaspojassa kontrasti isänmaallisen, sotilaallisen innostuksen ja sen seurausten välillä on erityisen raaka.

”Innostuminen on inhimillistä, mutta myös vaarallista”, Holopainen pohtii, nuorten jääkiekkomatsi edelleen mielessään.

”Ottelun jälkeen lauloin television edessä Maamme-laulua kyyneleet silmissä. Joukkohurmos on ihanaa, mutta mekanismi voi aiheuttaa myös tuhoa.”

Myös Joe lähtee sotimaan vapauden, demokratian ja synnyinmaan puolesta ja menettää kaiken.

”Jos kaatuneet saisivat äänensä takaisin, olisivatko he edelleen sitä mieltä, että se kannatti?” Holopainen kysyy ja katsoo tiiviisti silmiin.

Sotilaspoika syntyi, kun opiskelutoveri Essi Räisänen pyysi Holopaista ohjaukseensa. Se on yksi tapa nuoren näyttelijän työllistyä.

”Työ luo työtä”, hän uskoo. ”Olen soittanut ihmisille, joiden kanssa haluaisin työskennellä, ja myös minulle on soitettu. Suomessa ei ole muureja, joita pitäisi askel askelelta ylittää. Täällä voi tutustua niihinkin, joita ihailee ja jännittää.”

Näin kävi vuonna 2011, kun teatteritaiteen kandidaatti Holopainen pääsi Pirkko Saision Kansallisteatteriin kirjoittamaan ja ohjaamaan musiikkifarssiin HOMO! Siinä hän esitti David-patsaan näköistä au pair -poikaa.

”Oli iso juttu päästä Kansallisen lavalle huippuammattilaisten kanssa. Yli vuoden kestävä produktio opetti valtavasti rutiineja, samoin sitä, miten vapautua ja päästää itsensä irti”, Holopainen muistaa.

Työryhmien vaihtuvuus on hienoa, mutta hienoja ovat myös jatkumot.

Holopainen aloittaa nyt vakituisen työn KOM-teatterissa, missä voi jatkaa yhteistyötä opiskelutoverinsa, ohjaaja Lauri Maijalan kanssa. Hänen kanssaan syntyivät Vallankumous ja elokuva Juoppohullun päiväkirja, ja nyt KOMissa harjoitellaan Veikko Nuutisen Pasi Was Here -näytelmää.

”Heti ensimmäisellä vuosikurssilla tuli kokemus siitä, että Laurin ja minun silmät on tehty samasta aineesta”, Holopainen selittää. ”Ymmärrämme toisiamme. Syöttö toiselle menee perille.”

Outi Pyhäranta / HS
Johannes Holopaiselta on pakko kysyä, joko Aku Louhimies on pyytänyt häntä uuteen Tuntematon sotilas -elokuvaansa. ”Mitään ei ole sovittu, mutta luen kyllä Väinö Linnan romaania paraikaa.”
Johannes Holopaiselta on pakko kysyä, joko Aku Louhimies on pyytänyt häntä uuteen Tuntematon sotilas -elokuvaansa. ”Mitään ei ole sovittu, mutta luen kyllä Väinö Linnan romaania paraikaa.”

Tämä kevät menee myös Kansallisteatterin Nummisuutareissa. Holopainen esittää Kreetaa, arkkityyppisen suomalaismiehen (tai juntin) petollista (tai vain ylipätevää) morsianta.

Raamikas ja pitkäsäärinen mies soittaa kitaraa, laulaa ja tanssii mekossa pitkin näyttämöä: ”Välillä olen pikkutyttö, välillä lätkänpelaaja.”

Tällaisena Holopainen näyttelijäntyön näkeekin. Fyysisenä, rajoja ylittävänä, kaikesta nähdystä ja kuullusta lainaavana, oikeastaan mahdottomana määrittää.

”Teatteri on kommunikaatiota, se on hienointa siinä. Olemme kaikki yksin pimeässä, ja se, mitä olemme, syntyy vasta, kun pääsemme yhteyteen toisten kanssa.”

Ei ihme, että ystävä luonnehtii Johannesta myös ”harvinaisen hyväksi halaajaksi”.

Näyttelemisen lisäksi Holopainen on hakenut vuorovaikutusta opettamalla suomea maahanmuuttajille ja laulamalla bändeissä. Siitä kuulemma oppii, miten yleisön energiaa seurataan ja ohjataan.

Tärkeä on myös Saimaan teatteri.

”Se oli opiskelukaverini Wilhelm Grotenfeltin idea, vastine etelärannikkoa kiertävälle Skärgårdsteaterille”, Holopainen kertoo.

Jo kahtena kesänä noin kymmenen hengen joukko on kiertänyt pari kuukautta M/S Lola III -laivalla Saimaan rantoja ja esittänyt vanhoilla seurantaloilla uutta teatteria.

Ensi kesän kiertuetta suunnitellaan jo.

”Se on lähellä sitä, mikä sai minut pienenä innostumaan teatterista: että saa olla mukana joka vaiheessa näytelmän kirjoittamisesta lavasteiden naulaamiseen”, Holopainen pohtii.

Tuloksena on toisenlainen perspektiivi työntekoon.

”Se on yhteistä intohimoa, älyn ja tunteiden jakamista ja jatkamista. Ei taidetta mistään löydetä. Se rakennetaan yhdessä.”

Dalton Trumbo ja Essi Räisänen: Sotilaspoika Kansallisteatterin Omapohjassa 15.–16.1. klo 19 ja Riihimäen kaupunginteatterissa 6.2. klo 19.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat