Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Miekkailija ei päässyt Oscar-ehdokkaaksi – DiCaprion tähdittämä The Revenant kahmi 12 ehdokkuutta, uusi Mad Max 10

Kulttuuri
 

wTämänvuotiset Oscar-ehdokkaat on julkistettu Kaliforniassa.

Ennen lähetystä Suomessa jännitettiin, pääseekö Klaus Härön Miekkailija ehdolle parhaan ulkomaisen elokuvan sarjassa. Elokuva oli lyhytlistalla, jolta ehdokkaat valitaan. Se ei kuitenkaan yltänyt viiden ehdokkaan joukkoon ulkomaisen elokuvan kategoriassa.

Ehdokkuuksia kahmi eniten Leonard DiCaprion tähdittämä The Revenant, jonka ensi-ilta on Suomessa vasta tulossa. Historiallinen selviytymistarina sai 12 ehdokkuuta, muun muassa parhaan elokuvan parhaan ohjaajan ( Alejandro G. Iñárritu ) ja parhaan miespääosan (DiCaprio) sarjassa.

Seuraavaksi eniten eli 10 ehdokkuutta sai postapokalyptinen toimintaelokuva Mad Max: Fury Road, joka on ehdolla sekä parhaan elokuvan että parhaan ohjauksen ( George Miller ) sarjoissa. Näiden lisäksi visuaalisuudesta kehuja kerännyt Mad Max on ehdolla muun muassa puvustuksesta. Avaruuden selviytymistarina The Martian sai seitsemän ehdokkuutta.

Kaupalliseksi jättimenestykseksi noussut Star Wars: The Force Awakens sai viisi ehdokkuutta, muun muassa John Williamsin musiikista ja erikoistehosteista. Vuoden toinen kaupallinen menestyjä eli Bond-elokuva Spectre sai yhden ehdokkuuden – tunnusmusiikista. Myös pitkän linjan elokuvasäveltäjä Ennio Morricone sai ehdokkuuden Quentin Tarantinon Hateful Eight -elokuvasta.

Jo neljättä kertaa Oscar-ehdokkaana on 25-vuotias Jennifer Lawrence, nyt naispääosasta elokuvassa Joy. Lawrence voitti naispääosapalkinnon vuonna 2012. DiCapriolle, 41, ehdokkuus näyttelijänä on jo viides, mutta Oscaria hän ei ole koskaan voittanut. Sivuosasta Rocky-teemaa jatkavassa Creedissä on ehdolla myös Sylvester Stallone.

Oscar-ehdokkuuden on saanut vain kaksi suomalaista elokuvaa: Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä vuonna 2002, ja Selma Vilhusen Pitääkö mun kaikki hoitaa?, joka oli ehdolla vuosi sitten lyhytelokuvien sarjassa.

Alla keskeiset sarjat ja ehdokkaat. Koko ehdokaslistaa voi tutkia Oscar-palkinnon omalla sivulla.

Paras elokuva

 The Big Short Brad Pittin tähdittämä ja tuottama kuvaus 2000-luvun finanssikriisistä.

 Vakoojien silta Steven Spielbergin vakoilijaelokuva.

 Brooklyn Nick Hornbyn käsikirjoittama kuvaus 50-luvun irlantilaisesta siirtolaisnaisesta.

 Mad Max: Fury Road – Uusintaversio 80-luvun klassisista toimintaelokuvista kahmi ehdokkuuksia.

 The Martian – Kuvaus Marsiin onnettomuuden vuoksi nalkkiin jäävästä astronautista, jota esittää Matt Damon.

 The Revenant Leonardo DiCaprio näyttelee Alejando Iñárritun korpiselviytymiselokuvassa.

 Room – Suljetussa tilassa eläneen äidin ja lapsen pakotarina.

 Spotlight – Toimittajaelokuva kertoo lasten seksuaalisen hyväksikäytön paljastavasta juttuprojektista.

Paras naispääosa

 Cate Blanchett, Carol

 Brie Larson, Room

 Jennifer Lawrence, Joy

 Charlotte Rampling, 45 Years

 Saoirse Ronan, Brooklyn

Paras miespääosa

 Bryan Cranston, Trumbo

 Matt Damon, The Martian

 Leonardo DiCaprio, The Revenant

 Michael Fassbender, Steve Jobs

 Eddie Redmayne, The Danish Girl

Paras ohjaus

 The Big Short Adam McKay

 Mad Max: Fury Road George Miller

 The Revenant Alejandro G. Iñárritu

 Room Lenny Abrahamson

 Spotlight Tom McCarthy

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat