Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Helsinkiläinen opettaja runoilee humalassa Facebookiin – ”Olen yrittänyt kirjoittaa selvin päin, mutta ei siitä mitään tule”

Perheenisä pilkkaa runoissaan digiaikaa.

Kulttuuri
 
Markus Jokela / HS
Facebook-runoilijaksi ryhtynyt Markku Savia Kannel Pubin ovella Helsingin Kannelmäessä.
Facebook-runoilijaksi ryhtynyt Markku Savia Kannel Pubin ovella Helsingin Kannelmäessä. Kuva: Markus Jokela / HS

Historianopettaja Markku Juhani Savia, 44, on aivan tavallinen suomalainen mies.

Savia asuu Kannelmäessä vaimonsa sekä 15-vuotiaiden kaksospoikiensa ja kahdeksanvuotiaan tyttärensä kanssa. Aamulla hän juo vajaan pannullisen kahvia ja syö viipaleen ruisleipää. Hän menee työpaikalleen Martinlaakson lukioon P-junalla.

Koulunkäynnissä Savia uskoo vanhoihin menetelmiin. Siihen, että opettaja seisoo edessä ja pitää kalvosulkeisia ja oppilaat kirjoittavat vuosilukuja muistiin.

Savia palaa kotiin Prisman kautta. Tämä on hänen jokaviikkoinen reittinsä: koti, koulu, Prisma. Hän ei poikkea edes urheiluhallille tai lenkkipolulle, sillä hänellä ei ole kilpailuviettiä. Toisinaan hän käy kävelyllä yksin tai vaimonsa kanssa.

Sellaista on Savian elämä. Paitsi perjantaisin. Silloin tapahtuu jotain.

Lapset menevät nukkumaan yhdeksältä. Vähän ajan päästä vaimokin menee. Savia sanoo perheelleen hyvää yötä. Sitten hän hiipii keittiöön, ottaa jääkaapista Prismasta ostamaansa kotimaista pienpanimo-olutta, istuutuu kalsarisillaan keittiönpöydän ääreen, avaa läppärin, panee cd-soittimeen metallibändi Amorphiksen albumin, laittaa korvakuulokkeet päähänsä, juo ja alkaa kirjoittaa runoja Facebookiin.

Menetin käden / rannetta myöten / Etsin oksantyven / Paikoilleen juurrutin /

Mahtavilla sanoilla sadattelin / Käsi kasvoi uudeksi / Vihreitä punaisia keltaisia kasvavaksi /

Hakatun oksan kaltaiseksi / Juurakoksi / … / Yön / Metsästyspöllö / Istuu kädelläni.

Savia ottaa jääkaapista lisää olutta. Hän humaltuu ja kirjoittaa:

Vedin väkäpäistä / ampujan korvattoman orjan teroittamaa / Valkoisen kärpässienen / maltoon kostutettua / Vahvalla väellä loitsittua / Sepän takomaa nuolenkärkeä / Sydämestäni / Huusin / Taivaanrannan taakse / Huusin / Sinne missä / Sateenkaari kääntyy väärinpäin.

Savia kirjoittaa koko yön. Yhden istunnon aikana syntyy useita Kalevala-henkisiä, sota-aiheisia runoja, jotka kaikki hän postaa Facebookiin.

Aamuyöllä Savia huojuu petiinsä vaimonsa viereen.

Savia alkoi kirjoittaa runoja nelisen vuotta sitten. Miksi?

Olutravintola Bruuverissa pöydän toisella puolella istuu kiltinoloinen keski-ikäinen mies. Vaikutelma hämää. Markku Juhani Savia ei ole kiltti, ainakaan kokonaan, vaan tietyissä asioissa oikea kunnon änkyrä.

Savia inhoaa monia asioita, jotka voi tiivistää kahteen sanaan: teknologinen edistysusko.

”Inhoan näitä juttuja, että oppilaille pitäisi antaa läppäreitä ja tabletteja. Minä kannatan raakaa pänttäämistä. Sanon oppilaille, kun he vetävät kynällä marginaaleja konsepteihin, että tämä on jotain, miten te muistelette vanhoina lapsillenne.”

Ennen kaikkea Savia inhoaa sosiaalista mediaa.

”Siellä kaikki vain kehuvat itseään.”

Siksi on paradoksaalista, että Facebookista on tullut Savialle tärkein itseilmaisun väline.

Savia oli nuorimman tyttärensä hoitovapaalla vuonna 2008 ja pitkästyi kotona siinä määrin, että tuli luoneeksi Facebook-tilin. Silloin hän ei vielä kirjoittanut runoja. Kului pari vuotta, Savia täytti 40 vuotta, ja silloin hän tajusi, että hänen pitää ryhtyä johonkin.

”Että minun pitää viimein alkaa toteuttaa itseäni. Sanoin vaimollenikin, että olen 20 vuotta kehityksestä jäljessä. Minun olisi pitänyt ruveta tähän jo 20 vuotta sitten.”

”Tämä” on runojen kirjoittaminen. Nimenomaan yöllä, humalassa, Amorphiksen soidessa.

Ja yllätys yllätys, paperin ja kynän nimeen vannova mies naputtelee hengentuotteensa Facebookiin.

Savia kutsuu sitä ”pöytälaatikokseen”. Se on hassusti sanottu sikäli, että yleensä pöytälaatikon sisältö pysyy katseilta piilossa. Savia on vieläpä laajentanut potentiaalisten lukijoiden piiriä perustamalla runoilleen Facebookiin oman sivun nimellä ”Tie Pitäjä Vala”.

Runot eivät saa paljonkaan peukutuksia, oikeastaan eivät juuri ollenkaan, mutta silti sivusto karttuu uusilla hurmahenkisillä runoilla miltei joka perjantai.

Silloin tällöin joku kommentoi yksityisviestillä, että hyvää kamaa, anna mennä vaan.

Kun Savia julkaisi ensimmäiset runonsa, palaute oli tyrmäävää.

”Kaverit kysyivät, olenko aivan tärähtänyt.”

Savia ei hätkähtänyt reaktioita. Hän tiesi, että tämä oli se juttu, jota oli etsinyt.

”Kun kirjoitan, tunnen olevani Tavastian lavalla tai jonkinlainen jumala. Ja kännistä tulee se humalanhenki, joka toimii muusana. Olen yrittänyt kirjoittaa selvin päin, mutta ei siitä mitään tule.”

Savian mukaan häneen kuten muihinkin 1970-luvuilla syntyneisiin on iskostettu perushäpeä: Ajatus, että ei saa erottua joukosta.

”Kun joku tuli kouluun uudet valkoiset tennarit jalassa, isommat tuli ja polki ne likaisiksi.”

Perushäpeän takia Saviakin tuumii pitäneensä matalaa profiilia keski-ikään asti. Hän ei silti koe olevansa mikään olosuhteiden tukahduttama kaunokirjallinen nero, joka on vasta nyt puhjennut kukkaan, vaan määrittelee itsensä ”ihan tavalliseksi amatööriksi”.

Savia ei lue runoja juuri ollenkaan. ”Taiderunoutta en ymmärrä yhtään”, hän painottaa. Laura Lindstedtin Finlandia-palkinnon voittaneen romaanin Oneironin hän kertoi Facebookissa jättäneensä kesken, koska se oli tylsä.

Savia lukee pääasiassa historiaa ja elämäkertoja. Suosikkikirjoikseen hän mainitsee Matti Klingen päiväkirjat, koska ”se tyyppi on niin täynnä itseään, että sitä on jotenkin mahtava lukea”.

Millaisia itseoppineen runoilijan tekstit sitten ovat? Ensinnäkään ne eivät ole lainkaan huonoja. Ensimmäisenä silmään pistävät erikoiset ja vanhahtavat sanat. Monet tekstit vaativat kunnolla avautuakseen kulttuurihistorian tuntemusta.

Savia keräilee outoja ilmaisuja. Hän ottaa laukusta muistikirjansa – johon on vetänyt marginaalit – ja luettelee viimeaikaisia löytöjään:

”Täällä on esimerkiksi ’rivakoittaa’ ja ’Alkon turkoosi’”.

Savian mukaan hänen runomaailmastaan puuttuu esivalta, ja vahvin ottaa päällikön paikan. Mutta vaikka runoissa miekat viuhuvat ja nuolia sataa niskaan, lopulta asemaa ei saavuteta fyysisellä voimalla, vaan sanalla.

”Mun hahmot ovat tietäjiä, kalevalaisia samaaneja, jotka selviytyvät sanan mahdilla ja tarinoilla. Tässä ilmenee näkemykseni digitaalisuudesta. Se herjaa ja häpäisee henkisyyttä, ajattelua, vapautta ja erityisesti vapautta ajatella.”

Sitten Savia tuumii vähän.

”Vaikka onhan tää mun homma toisaalta ihan banaalia ja naurettavaa.”

Niin. Savian runojen, ajatusten ja tekojen väliset ristiriidat ovat ilmeiset.

Hän parjaa digitaalisuutta ja kutsuu tablettia ”laataksi” ja tabletin käyttöä ”laattaamiseksi”, mutta on ehdottanut oppilailleen historiantunnin taltioimista Periscope-sovelluksella.

Hän on yhä enenevässä määrin alkanut kuunnellut musiikkia cd:n sijasta Spotifysta tai Youtubesta.

Savia on vähän nolona. Toisaalta hänen ei tarvitse selittää mitään. Hänhän on vain tavallinen mies, joka tykkää perjantaisin juoda olutta, kuunnella heviä ja kirjoittaa runoja.

Oikaisu kello 17.37: Jutussa Saviaa kutsuttiin aluksi virheellisesti vantaalaiseksi opettajaksi. Savia kuitenkin asuu Helsingissä ja työskentelee Vantaalla.

Markus Jokela / HS
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat