Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ankkamaalari Kaj Stenvall palasi poliittisiin aiheisiin – nyt hän maalaa Putinia, Merkeliä ja Sipilää

Kaj Stenvall oli koko kansan rakastama maalari, jonka ankat tuotteistettiin ennennäkemättömällä tavalla. Ankkabuumi teki hänestä lopulta kriitikkojen halveksiman taiteilijan.

Kaisa Viljanen HS
Kuka?

Kaj Stenvall

 Syntynyt Tampereella 25.12.1951.

 Valmistunut Turun Taideyhdistyksen Piirustuskoulusta.

 Toiminut turkulaisissa taiteilijajärjestöissä.

 Teoksia useissa kotimaisissa yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa.

 Valtion taidepalkinto vuonna 1972. Taidemaalariliiton jäsen.

 Asuu Turun Ruissalossa.

 Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta.

On vaikea kuvitella, että kukaan haluaisi seinälleen maalausta, jossa vauvalla on aikuisen Juha Sipilän kasvot. Sitä on vaikea nähdä edes keskustan puoluetoimiston seinällä.

Hallitusti-niminen teos on parhaillaan esillä Galleria Brondassa Helsingin Annankadulla. Hintaa sillä on 6 000 euroa. Vauva-Sipilän on maalannut turkulainen, ankoistaan tunnettu taidemaalari Kaj Stenvall, 64. Stenvallin näyttely Hajaantukaa. Täällä ei ole mitään nähtävää jatkuu kuun loppuun. Teoksia on myyty muutama.

Onneksi galleristi ei ole kuulemassa, kun Stenvall vastaa kysymykseen, kuka oikein ostaisi tällaisen kuvan. Hän sanoo, ettei vakavasti edes ajattele jonkun ostavan näyttelystä Sipilää tai muita tunnettuja huippupoliitikkoja esittäviä teoksia.

”Vaatisi erityistä asennetta, että näitä teoksia pystyisi katsomaan kotona. Tärkeintä on, että maalaukset pääsevät yleisön nähtäville”, Stenvall sanoo.

Juha Sipilän näköinen vauva ottaa askelia teoksessa Hallitusti.
Juha Sipilän näköinen vauva ottaa askelia teoksessa Hallitusti.

Kävelemään opettelevan Sipilän Stenvall maalasi vaalien jälkeen viime huhtikuussa, kun oli jo ilmeistä, että Sipilästä tulisi Suomen seuraava pääministeri. ”Sipilä astuu johtamaan hallitusta, teoksessa hän pääsee jo kävelemään. Ohjaamassa on ehkä joku vanha keskustapoliitikko.”

Sipilä on kuitenkin vain sivuroolissa Stenvallin uudessa sankarigalleriassa. Ylivertainen päähenkilö on Venäjän presidentti Vladimir Putin. Maalauksissa hän harppoo Nevalla ilman paitaa, ui ankkojen kanssa, heristää sormea Angela Merkelille ja kirmaa agenttina vuoristossa. Keho- teoksessa pääosassa pullistelevat presidentin vatsalihakset. Putinista vaikuttaa hämmentävällä tavalla tulleen Stenvallin obsessio. Näin suorat viittaukset politiikkaan ovat kotimaisessa nykytaiteessa harvinaisia. Mitä ihmettä Stenvall oikein haluaa meille sanoa?

Kaikki alkoi pari vuotta sitten, kärjistyneestä Ukrainan kriisistä.

”Putin alkoi näkyä mediassa enemmän ja enemmän. Oli pakko reagoida Krimin valtaukseen ja dramaattiseen muutokseen politiikassa ja retoriikassa”, Stenvall sanoo.

Mutta eikö Venäjää sisäpiirinsä kanssa johtavan Putinin kuvaaminen ole aika provosoivaa?

Keho-maalauksessa pullistelevat Vladimir Putinin vatsalihakset.
Keho-maalauksessa pullistelevat Vladimir Putinin vatsalihakset.

Stenvall kertoo haluavansa teosten avulla pohtia poliittista tilannetta ja sitä, miten se vaikuttaa meihin suomalaisiin aivan Venäjän naapurissa. Julkisuuteen tasaisesti pulpahdelleet kuvat Putinin ”urotöistä” vain lisäsivät Stenvallin kiinnostusta.

”Putin brändäsi itsensä hahmoksi ja sankariksi. Eivät poliitikot yleensä astu siten ulos suojellusta reviiristään”, hän sanoo.

Kolmanneksi, taiteilija ja presidentti ovat melkein samanikäiset.

”Tässä on myös inhimillinen näkökulma, yritys päästä ikätoverini pään sisälle tai sieluun käsiksi, vaikka luonnetutkielmaa en voikaan tehdä. Putin on minua vain yhdeksän kuukautta nuorempi. Olen tehnyt puolileikilläni hänestä myös muotokuvan itseni oloisena, pitkätukkaisena rockhenkilönä”, Stenvall kertoo.

Vladimir Putin pulikoi vedessä maalauksessa Perhosvaikutus.
Vladimir Putin pulikoi vedessä maalauksessa Perhosvaikutus.

Stenvall kieltää tekevänsä poliittista satiiria tai pilakuvia.

”En halua provosoida enkä parjata, vaan käsitellä häntä kunnioittaen”, hän sanoo. ”Kuvaan vallan olemusta. Miten ihminen, jolla valtaa on melkeinpä rajattomasti käyttää sitä?” Stenvall sanoo.

”Yritän tallentaa jotain olennaista tästä ajasta.”

Putinista oli helppo jatkaa suomalaisiin vallankäyttäjiin. Sipilän lisäksi näyttelyssä näkyvät muiden muassa Soini ja Stubb. Yksi tuoreimmista maalauksista valmistui vain pari päivää ennen avajaisia. Siinä Sauli Niinistö ja Jenni Haukio istuvat joulukirkon penkissä. Heidän takanaan istuu Kekkonen, johon lankeaa valonsäde.

Tosielämän vallankäyttäjät ovat Stenvallin mukaan hahmoja, joiden tehtävänä on kiinnittää kokijan katse ja viedä hänet sisään erilaisia ristiriitaisia ja monimerkityksellisiä tilanteita esittäviin maalauksiin. Erityisesti Putinin rooli on vähän samankaltainen kuin ankoilla, symbolinen. Ankkoja Stenvall kutsui aikoinaan ”ihmisen stuntmaniksi”.

Stenvall tuntee mallinsa. Hän intoutuu pitämään seikkaperäisen luennon siitä, miten Putinin kasvonpiirteet näyttävät vuosien saatossa muuttuneen.

Angela Merkel pälyilee James Bondia eli Daniel Craigia maalauksessa Kielletyt leikit.
Angela Merkel pälyilee James Bondia eli Daniel Craigia maalauksessa Kielletyt leikit.

”En tee muotokuvia, henkilökuvia enkä karikatyyriä. Teen pikemminkin hahmokuvia. Kuvissa on tietyt tunnusmerkit, jotta saan hahmot näyttämään riittävästi itseltään. Putinia ei ole helppo kuvata”, hän sanoo.

Teoksessa Kaksoisagentit kaksi pukumiestä juoksee maisemassa. James Bond -viittauksia on muissakin teoksissa.

”Otin Putinista hänen menneisyytensä KGB:n agenttina. Putinin ja Daniel Craigin välillä on tiettyä samankaltaisuutta. Näissä kuvissa leikittelen todellisuudella, kun vallankäyttäjän rooli rupeaa sulautumaan kuvitteelliseen sankariin”, Stenvall selittää.

Minkäänlaisiin vaikeuksiin Stenvall ei ole Putin-kuvistaan joutunut. Tavallaan teokset jatkavat herooisten Putin-lehtikuvien kavalkadia.

Maalaukset syntyvät nopealla tahdilla. Yhden tekemiseen menee nelisen päivää. Kun teos tulee valmiiksi, Stenvall laittaa sen Twitteriin ja kotisivuilleen, jotka hänellä on ollut vuodesta 1994. Hänelle on tärkeää saada maalaukset heti ulos kammiosta julkisuuteen, alttiiksi kommenteille ja keskustelulle. Mutta miten teoksia ehtii edes ajatella tuolla tahdilla?

Toisin kuin moni ehkä luulee, yhteiskunnallisesti kantaaottava taide ei ole Stenvallille uutta. Ankkamaalarin maine istuu niin tiukassa, että moni on unohtanut, jos on koskaan tiennytkään, että miehen ura alkoi 70-luvulla työläisrealismista. Sitä paitsi, ankkamaalauksissakin vilisi poliittisia hahmoja ja viittauksia.

Varhaiset maalaukset olivat sosialistista realismia, jopa fotorealismia kuvatessaan duunareita ulkotöissä.

Kun Stenvall piti näyttelyn Tm-galleriassa vuonna 1975, kriitikko Anne Valkonen kuvaili Helsingin Sanomissa maalauksia näin: ”Pihamaalla ja pellolla askaroivat ihmiset, pyykkiä ripustava pesijä ja kulonuotiota polttava nainen ovat maasta ja työstä kasvavia sekä niiden välttämättömyydestä kertovia dokumentteja”.

Sirpa Räihä

”Olen 70-luvun alusta asti tehnyt taidetta, joka on kiinni ajassa. Minulle se on luonnollista”, Stenvall sanoo.

Taiteilijan mielestä taiteen tehtävä on olla mukana yhteiskunnassa.

”Taiteilijan pitää käyttää hyväksi ammatin suomaa mahdollisuutta ilmaista mielipide niin, että näkemykset myös kestävät aikaa. Taide ei saa olla pelkkä seinäkoriste”, hän toteaa.

”Yritin tehdä jo varhain monitasoisia teoksia, mutta huomasin, että taistolainen taiteellinen ilmasto oli hyvin rajoittunut ja asenteellinen.”

1990-luvulla suomalaiset rakastuivat Stenvallin ankkamaalauksiin. Kenen tahansa oli helppo lähestyä esittäviä maalauksia, joissa seikkailivat mukaelmat tutuista Disney-hahmoista.

Toisaalta maalausten kohtauksille saattoi kukin antaa haluamiaan merkityksiä. Ehkä ihmiset lamassa kaipasivat taiteelta iskeviä elämyksiä.

Ankoista tuli 90-luvun kansantaidetta, ja Stenvallista Suomen tunnetuin nykytaiteilija.

Arja Elovirta kirjoitti Helsingin Sanomissa 14.2.1991, että ”kärjistäen voisi väittää, että Disneyn hahmot ovat Stenvallille sitä, mitä antiikin jumalat renessanssitaiteilijoille: merkityksillä ladattu henkilögalleria.”

Ankkamaalaukset tulvivat viittauksia taiteen ja lehtikuvan historiaan, vanhojen mestareiden klassikoihin ja ikonisiin lehtikuviin, vaikkei tämä taso kaikille auennutkaan.

Näyttelyihin jonotettiin ja teokset menivät kuumille kiville. Kun Taidehallissa oli Stenvallin retrospektiivinen näyttely kesällä 2000, museossa kävi jopa 40 000 ihmistä. Näyttely oli Taidehallin suurimpia yleisömenestyksiä.

Se, jolla ei ollut varaa aitoon ankkaan, saattoi ostaa jotain valtavasta oheistuoteimperiumista. Ankat levisivät julisteisiin, astioihin, palapeleihin, viinipulloihin, luottokortteihin...

Lopulta tuli tietysti ähky.

Stenvall psykologisoi ja politisoi populaarikulttuurin hahmot ja ylensi ne taiteen alttarille – kunnes ne putosivat sieltä rytisten alas.

Tuotteistaminen meni liian pitkälle, toteaa Stenvall nyt. Ankkojen painaminen kortteihin, julisteisiin ja kalentereihin olisi riittänyt, ja niiden takana taiteilija seisoo tänäänkin.

”Yritin estellä niin pitkään kuin pystyin, mutta se homma lähti minulta käsistä. Oli juttuja, joista en välittänyt ollenkaan, mutten sanonut riittävän pontevasti ei”, hän sanoo. Kysyntään piti vastata.

Suurin osa kuvataiteilijoista voi vain haaveilla yhtä hyvästä myynnistä kuin Stenvall, tuotteistamisesta ja tunnettuudesta puhumattakaan. Mutta mitä enemmän katsojat ankkoja halusivat, sitä nyrpeämmiksi muuttuivat kriitikot. Ei suomalaisessa kuvataiteessa ollut koskaan nähty vastaavaa kansansuosiota.

Voisi ajatella Stenvallin tehneen palveluksen kuvataiteelle saattaessaan sen koko kansan tietoisuuteen, mutta taidemaailma ei toimi niin. Sen suhde kaupallisuuteen on mutkikas.

Nyt Stenvallin kaltainen ilmiö ei ehkä herättäisi samankaltaista pahennusta, mutta voisiko vastaavaa hypeä edes syntyä?

”Arvot ja prioriteetit taiteen sisällä ovat muuttuneet, eivätkä uudet sukupolvet enää ole sidoksissa 70-luvun ankaraan arvottavaan ajatteluun”, Stenvall sanoo.

Kimmo Räisänen
Angela Merkel esiintyy monessa Kaj Stenvallin maalauksessa. Kuvan teos Kleine Ahnung von Yves Kleine viittaa myös taiteen historiaan.
Angela Merkel esiintyy monessa Kaj Stenvallin maalauksessa. Kuvan teos Kleine Ahnung von Yves Kleine viittaa myös taiteen historiaan.

Stenvall on saanut vuosien aikana puolustella ankkojaan, ja selittää yhä uudestaan, mitä hän maalauksillaan ajaa takaa. Hän on tehnyt taidetta 44 vuotta, ja niistä 25 kului ankkamaailmassa.

Ankkamaalarina hänet tullaan muistamaan, hyvässä ja pahassa, eikä hän siipiveikkoja aio hylätä. Ankkojen ansiosta hän voi nyt maalata Putinia ja Soinia.

”Olen saanut apurahoja silloin tällöin, mutten ole koskaan ollut vain niiden varassa. Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut tehdä vain tätä työtä, enkä ole joutunut esimerkiksi opettamaan. Olen myynyt koko ajan sen verran, että olen tullut taiteella toimeen”, Stenvall sanoo.

Vuosina 2004–2011 hän myös pyöritti omaa galleriaa Helsingissä.

Taidemaailman harjoittama lokerointi kismittää yhä Stenvallia, vaikka hän on etsinyt sosiaalisen median kautta uusia foorumeita ja myynyt jatkuvasti teoksia.

”Leima supistaa teosten tulkintoja. Olen jo aiemmin pettynyt ihmisten yksioikoiseen tapaan katsoa ja tulkita kuvia. Se karkotti minut siitä 70-luvun poliittisesti virittyneestä ympäristöstä. Olen aina ollut taidemaailmassa vähän ulkopuolinen ja irrallaan”, Stenvall sanoo.

Uusi aluevaltaus vain vahvistaa Stenvallin erikoista roolia kotimaisessa nykytaiteessa. Hän on yhä siinä ihan oma lukunsa. Outolintu ja yksinäinen ankka.

Kaj Stenvall Galleria Brondassa (Annankatu 16) 31.1. asti.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat