Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Milloin konsertissa saa taputtaa? – Näillä neuvoilla et (ehkä) mokaa

Esa-Pekka Salonen yllytti vuosisatoja vanhan keskustelun uusiin liekkeihin

Kulttuuri
 
Koska konsertissa saa taputtaa - Esa-Pekka Salonen vastaa
Koska konsertissa saa taputtaa - Esa-Pekka Salonen vastaa
Esa-Pekka Salonen kertoo HSTV:n katsojille kantansa vuosisatoja velloneeseen keskusteluun siitä, saako konserton tai sinfonian osien välissä taputtaa. Säveltäjä Magnus Lindberg olisi Salostakin sallivampi HSTV:lle antamassaan kommentissa. Keskustelu jatkuu HS:n kulttuurisivuilla.

Se tapahtuu tänäänkin jossakin: sinfoniaorkesteri on soittanut osan sinfoniasta tai konsertosta, ja joku puhkeaa taputtamaan. Osa yleisöstä seuraa esimerkkiä, jolloin kapellimestari joko pitää pokerinsa tai ehkä virnuilee hieman muusikoiden kanssa.

Sitten tahtipuikko nousee jälleen ja teos jatkuu. Näin kävi esimerkiksi Hämeenlinnassa Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivän konsertissa, jossa innokas yleisö taputti jo viulukonserton ensimmäisen osan jälkeen. Se aiheutti ystävällistä suupielien nyintää solisti Christel Leellä ja Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarilla Hannu Linnulla. Asian voi tarkistaa tästä linkistä kohdasta 17 minuuttia 20 sekuntia.

Mutta onko taputtaminen kesken teoksen suuri virhe klassisen musiikin konsertissa? Asiaa on pohdittu vuosisatoja, ja pohdinta kiihtyi jälleen loppuvuonna, kun Esa-Pekka Salonen kertoi Guardian-lehdessä varauksellisesti sallivan kantansa: ”en pahastu, paitsi jos ilmaisuvoimainen hiljaisuus rikotaan”.

Jatkokeskustelua käytiin aktiivisesti esimerkiksi Slippedisc-sivustolla.

Mikä hiljaisuus on ”ilmaisuvoimainen”?

Salonen selittää asiaa HSTV:n videolla.

”On kahdenlaista taputusta osien välillä. On taputusta joka on ihan okei ja reagointia kuultuun. Jos joku innostuu kovasti jo ensimmäisen osan lopussa ja haluaa taputtaa, niin mikäs siinä, minulla ei ole mitään sitä vastaan”, Salonen sanoo.

Joskus säveltäjät kuitenkin rakentavat osan lopun ja seuraavaan osan siirtymisen niin, että hiljaisuudesta tulee osa ilmaisua, Salonen muistuttaa.

”Hiljaisuus voi olla se emotionaalisesti tärkein ja emotionaalisin kohta. Jos se tuhotaan varomattomalla taputuksella, muut konsertissa kävijät menettävät jotain kokonaiselämyksestä. Sitä tapahtuu, kun ihmiset taputtavat automaattisena rutiinina.”

Usein tällainen hetki tapahtuu hiljaisuuteen hiipuvan hitaan osan jälkeen ennen scherzoa tai finaalia. Mutta kiirettä ei tarvitse pitää myöskään teosten lopussa. Jos teos hiipuu hiljaisuuteen kuten Jean Sibeliuksen ja Dmitri Šostakovitšin neljänsissä sinfonioissa, hiljaisuutta kannattaa kuulostella eikä ryhtyä heti läpsyttämään.

Säveltäjä Magnus Lindberg kertoo HSTV:lle varsin sallivan kannan: taputus kesken teoksen voi hetken häiritä, mutta se on bisneksen pienimpiä ongelmia.

Lindbergin on toki helppo sanoa. Jos hän tekee moniosaisen teoksen, hän määrää osat aina soitettavaksi yhteen ilman välitaukoja.

Tiukempiakin kantoja on. Legendaarinen kapellimestari Lorin Maazel karjaisi kerran yleisölle: ”moukat”, kun osien välillä taputettiin, tosin tätä on pidetty satiirina.

Sydneyssä kapellimestari Alexander Lazarev oli runsas vuosikymmen sitten avoimen pilkallinen yleisölle, joka taputti Pjotr Tšaikovskin kuudennen sinfonian (Pateettinen) sankarillis-optimistisen kolmannen osan jälkeen, ennen traagista finaalia.

Lazarev nostatti vitsin vuoksi orkesterin taputtamaan erehtyneelle yleisölle, jolloin moni puki jo takkia päälle ja kiirehti ulos salista. Vitsi siis kostautui, ja Lazareville tuli kiire aloittaa traaginen finaali.

Asian voi hoitaa toisinkin. Seuraavalla videolla Lionel Bringuer vaimentaa pari taputtajaa aivan pienellä kädenliikkeellä Pateettisen kolmannen osan jälkeen (videon kohdassa 38 minuuttia 40 sekuntia) ja pääsee aloittamaan finaalin lähes häiriöittä:

Juuri Pateettinen on kuuluisa siitä, että yleisöt taputtavat vahingossa kesken sinfonian. Joskus se voi kääntyä voitoksi. Daniel Barenboim johti kerran tätä teosta nuorista juutalais- ja arabimuusikoista kokoontuvan West-Eastern Divan Orchestran eräässä konsertissa Berliinissä. Pateettisen kolmas osa tuntui uhkuvan kaikkea sitä riemukasta energiaa, mihin nuoret voisivat laajemminkin yltää, jos Lähi-idän konflikti ratkeaisi. Barenboim teki kuin tätä ajatellen sellaisen kliimaksin, että asiantuntevan berliiniläisyleisönkin oli pakko taputtaa.

Barenboim antoi aplodien raikua ja aloitti vasta sitten traagisen finaalin. Nyt se oli kuin elegia konfliktin uhreille. Esitys oli tavattoman koskettava. Ja eikö vaikutelma ollut aivan Tšaikovskin partituurin hengen mukainen?

Näillä ajatuksilla voi lohduttaa itseään, jos sattuu taputtamaan Tšaikovskin Pateettisen osien välillä vaikkapa Sinfonia Lahden konsertissa 11. helmikuuta tai Helsingin kaupunginorkesterin konserteissa 17. ja 18. helmikuuta.

Kiistalla on historialliset juurensa. Vielä Mozartin aikaan 1700-luvun lopulla ja Beethovenista vaikkapa Chopiniin 1800-luvun alkupuolella moniosaisten teosten osien välissä taputettiin yleisesti, ja uuden teoksen erityisen hieno osa saatettiin pyytää soittamaan saman tien uudestaan.

Ammattimaisten kapellimestarien nousu säveltäjien eräänlaisiksi ylipapeiksi 1800-luvun lopulla muutti tilanteen. Vaikutusvaltainen Hans von Bülow ja monet muut ryhtyivät vaatimaan hiljaisuutta, ja von Bülow saattoi jopa lukituttaa salin ovet, jotta siihen asti varsin vapautuneesti tapahtunut kulku esityksen aikana saliin ja sieltä pois tyrehtyisi. Näin suurten sinfonioiden arkkitehtoninen kokonaisuus korostui. Paljon esimerkkejä käytännön muuttumisesta ehkä liiankin tiukaksi löytyy esimerkiksi tästä musiikkikirjoittaja Alex Rossin luennosta vuodelta 2010.

Välitaputukset ovat yleisiä esimerkiksi monissa oopperataloissa suurten aarioiden ja duettojen jälkeen, joskin esimerkiksi Wagnerin oopperoissa väliaplodit eivät välttämättä ole tapana näytöksen keskellä. Näytösten lopussa kyllä taputetaan, paitsi että jotkut snobit vaativat hiljaisuutta Parsifalin toisen näytöksen lopun jälkeen, mitä esimerkiksi Rossin luennossa pidetään historiallisena väärinkäsityksenä.

Resitaalit ovat vielä oma tapauksensa: jos laulaja esimerkiksi kokoaa ennen väliaikaa paketin Mozartin ja Schubertin lauluista, tapana on taputtaa siinä vaiheessa, kun Mozart-kokonaisuus päättyy ja ennen kuin Schubert-kokonaisuus alkaa.

Mutta tätä rikotaan isoillakin areenoilla. Bassobaritoni Bryn Terfel houkutti kerran Edinburghin festivaalille niin innokkaita faneja, että he halusivat taputtaa jokaisen Schubertin liedin jälkeen, vaikka Terfel muokkasi niistä kokonaisuutta. Terfel ohjeisti yleisöä ystävällisesti, ja kaikki meni lopulta hyvin.

Ensikertalainen voi pitää asian mielessä, mutta stressata siitä ei tarvitse. Ei ehkä ole järkevää taputtaa ensimmäisenä, jos ei tiedä, onko teos jo päättynyt. Mutta viimeistään esittäjän kumartaessa on aina turvallista taputtaa!

Jos ennenaikainen taputuspäästö kajahtaa kuitenkin omista kämmenistä jo sinfonian tai konserton ensimmäisen osan jälkeen, tällekin on historiallisia perusteita eikä häpeän pitäisi olla turhan suurta. Moni klassisen musiikin konkari saattaa ilahtuakin, kun uutta yleisöä on saapunut opettelemaan nykyisiä käytäntöjä. Ja moni konkari voi ystävällisesti yhtyä ennenaikaisiin taputuksiin jo siksi, että yksittäinen läpsytys kuulostaisi vähän nololta.

Älä siis huolestu – kunhan vain olet pitänyt kännykän suljettuna!

Paljon kauheampaa on, jos se pärähtää soimaan Nokia-sävelmää (eli otetta tässä linkissä kuultavasta Francisco Tárregan Gran Valsista) kesken konsertin kauneimman tai dramaattisimman hetken.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat