Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Uusi tutkimus: Suomi luovutti oma-aloitteisesti natseille 520 vankia – kaikki ammuttiin ilmeisesti heti

Ida Suolahden tutkimuksen ansiosta kuva Suomen ja Saksan vankiluovutuksista jatkosodan ajalta täsmentyy ratkaisevasti.

Kulttuuri
 
Veli-Pekka Leppänen
Kuvakaappaus venäläisestä propagandafilmistä. Suomalaisia sotavankeja marssitetaan Viipurissa.
Kuvakaappaus venäläisestä propagandafilmistä. Suomalaisia sotavankeja marssitetaan Viipurissa.
Kuka?

Ida Suolahti

  Syntynyt 1977 Helsingissä.

  Filosofian maisteri 2003 ja filosofian tohtori 2016 Helsingin yliopistosta.

  Työskennellyt arkistotyöntekijänä 15 vuotta, nykyään Helsingin kaupunginarkistossa.

  Oli neljä vuotta töissä Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset 1939–1955 -projektissa.

  Isä historianprofessori Jaakko Suolahti, isoisä historianprofessori Gunnar Suolahti.

  Naimisissa, yksi lapsi, asuu Helsingissä.

Suomen historiassa on juuri asettunut uusia palasia paikoilleen, ja kuva sotavuosista on tarkentunut. Suomi luovutti vankeja sodan aikana liittolaiselleen natsi-Saksalle, samoin Saksa Suomelle. Tämä on tiedetty.

Vasta nyt on saatu esiin tieto siitä, kuinka laajoja nämä luovutukset olivat. Viime perjantaina Helsingin yliopistossa aiheesta väitellyt historioitsija Ida Suolahti on tehnyt vankien kohtaloista perusteellisen selvityksen.

Mika Ranta / HS
Ida Suolahti työskentelee nykyään Helsingin kaupunginarkistossa. Suomen ja Pohjoismaiden historian alan väitöstutkimuksensa hän teki Helsingin yliopistoon.
Ida Suolahti työskentelee nykyään Helsingin kaupunginarkistossa. Suomen ja Pohjoismaiden historian alan väitöstutkimuksensa hän teki Helsingin yliopistoon.

”Tutkijana en ole suurten linjojen ihminen, vaan olen halunnut nähdä vangit yksilöinä ja ihmiskohtaloina”, Suolahti sanoo.

Hän ei silti Yhteinen vihollinen, yhteinen etu -väitöksessään karttele suuriakaan kysymyksiä, vaan tutkimus piirtää Suomen ja Saksan välisten sotavankiluovutusten ja -vaihtojen koko kuvan jatkosodan vuosilta.

Suolahti on kaivanut valtavan määrän tietoa, jota tulkiten käsitys liittolaismaiden Suomen ja Saksan välisestä vankipolitiikasta ratkaisevasti täsmentyy . Tutkimuksesta selviävät luovutetut vankimäärät sekä vaihtojen yleiset ja erityiset syyt. Samoin varmentuu noin 520 neuvostoliittolaisen erikoisvangin kohtalo.

Toimittaja Elina Sana julkaisi vuonna 2003 Luovutetut-teoksen. Finlandia-palkittu kirja antoi hyvän kimmokkeen historiantutkimukselle, ja Suolahden työn voi nähdä Sanan sytyttämän kiinnostuksen tieteellisenä päätöksenä.

”Elina Sana teki suuren oikeansuuntaisen työn, vaikkei toki voinut tuolloin arkistoja täysimääräisesti hyödyntää”, Suolahti kiittää.

Suomi luovutti sotavuosien 1941–44 aikana Saksalle noin 2 900 vankia, ja Saksa Suomelle 2 800. Suolahden mukaan keskeisenä luovutussyynä oli hyödyn tavoittelu, ja Suomessa sekä Saksassa neuvostovangit nähtiin resurssina, lähinnä työvoimana, jota ei mielellään luovutettu vastineetta. Vangeilla käytiin kauppaa.

Heikki Roivainen / SA-kuva
Tuntematon sotavanki kuvattuna syksyllä 1941 Sallassa.
Tuntematon sotavanki kuvattuna syksyllä 1941 Sallassa.

Maat vastaanottivat vankiryhmiä vaihtelevin perustein. Saksaa kiinnostivat poliittiset upseerit (sai noin 140), muut neuvostoupseerit (noin 150), juutalaiset (noin 50), kommunisteiksi luokitellut (30), ja toisaalta etniset saksalaiset (noin 200) ja kaukasialaiset (noin 530). Kaukasialaisia otettiin hanakasti, ja lujiksi antikommunisteiksi arvioituina heitä sijoitettiin pian Saksan itäarmeijaan.

Kolkoin vankitie oli 520 neuvostovangilla, jotka olivat kuulusteluissa saaneet aseman ”ideologisina vihollisina”. Suomi luovutti omasta aloitteestaan nämä vangit Sallassa, Rovaniemellä ja Kemijärvellä saksalaisille, jotka ilmeisesti ampuivat heidät saman tien.

Suolahti pitää selvänä, ettei näistä Saksan Lapin-armeijalle luovutetuista ketään siirretty pidemmälle. Vaikka Suomen armeijan päämajan valvontaosastolla oli tiedossa saksalaisten jyrkkä linja, hyödyttömästä vankikuormasta haluttiin eroon.

Suomen Saksalta saama suurin vankijoukko oli 1 423 suomenheimoisen ryhmä. Heihin kuuluivat paitsi Saksan ottamat suomalaiset ja karjalaiset neuvostovangit, myös etäisempiin sukukansoihin luetut, joilla kaikilla aiottiin asuttaa valloitettua Itä-Karjalaa. Samaa tarkoitusta varten Suomeen siirrettiin yli 60 000 inkeriläistä siviiliä pääosin vuonna 1943.

Likimain yhtä paljon (1 258) saatiin saksalaisilta vankeja työvoimaksi Suomeen, mutta heidän valinnassaan ei ollut selviä etnisiä tai poliittisia syitä. Pieni tärkeä joukko olivat ne 20 vankia, jotka Suomi sai haltuunsa oman tiedustelunsa tarpeisiin.

”Vankiluovutuksina arvioiden Suomen ja Saksan yhteistyö näyttäytyy tiiviinä, ja siinä koetettiin katsoa myös liittolaisen hyötyä”, Suolahti puntaroi. ”Kenttätason yhteistoiminta sotilas- ja tiedusteluihmisten kesken toimi, mutta ylätason diplomatia oli työlästä ja hankalaa.”

Hän jättää avoimeksi, tunsiko Suomen sotilas- ja valtiojohto kaikkia yksityiskohtia tarkoin.

Mannerheim antoi asiasta jo syksyllä 1941 käskyjä, mutta yhteistyö kulki melko omia ratojaan.”

Suolahden mukaan valtiollisten kuvioidenkin tulkintoja auttaa se, että luovutusten käytännöt tunnetaan nyt täsmällisesti.

”Kertoo se osaltaan yhteistyön syvyydestä, ja siitä, että molemmilla oli yhteiseksi koettu vihollinen, kommunistinen järjestelmä”, hän päättää.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat