Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Keramiikan mestari oli kiinnostunut siitä, miten aine toimii

Kyllikki Salmenhaaran komea satavuotisnäyttely vie katsojan syvien kysymysten äärelle. Salmenhaaraa kiinnosti muun muassa, miten aine toimii.

Kulttuuri
 
Kaj Kalin
Aalto-yliopiston arkisto
Kyllikki Salmenhaara studiollaan 1950-luvulla.
Kyllikki Salmenhaara studiollaan 1950-luvulla. Kuva: Aalto-yliopiston arkisto

Design Kyllikki Salmenhaara 100. Fiskarsin Ruukki 28.2. saakka. Ke–su 12–17.

Keraamikko Kyllikki Salmenhaaran (1915–1981) syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi sata vuotta. Sen kunniaksi Fiskarsin Ruukin Kuparipajassa on helmikuun loppuun esillä muistonäyttely.

Voi olla, että se on omassa lajissaan viimeinen ja paras.

Barbro Kullvik ja Antti Siltavuori ovat rakentaneet kokonaisuuden, joka noudattelee tyylillisesti Finnish Designin kultakauden modernismin parhaita perinteitä. Näyttelyn tunnelma ei silti ole retro, vaan yllättävän uusi.

Vaikka olen keskustellut Salmenhaaran kanssa ja ollut mukana taltioimassa hänen kokoelmaansa Taideteollisuusmuseoon, Fiskarsissa tuntuu kuin näkisi hänen teoksiaan ensi kertaa. Osa esineistöstä on peräisin juuri Designmuseosta (entinen Taideteollisuusmuseo). Loput kuuluvat Kyösti Kakkosen, Rafaela Seppälän, sukulaisten ja Aalto-yliopiston kokoelmiin.

Rauno Traskelin
Olen aina halunnut tietää, miten aine toimii, totesi Kyllikki Salmenhaara usein.
Olen aina halunnut tietää, miten aine toimii, totesi Kyllikki Salmenhaara usein.

Tai lieneekö alan yleisen osaamisen taso jo siinä määrin laskenut ja aktiivisten tekijöiden määrä supistunut, että Salmenhaaran kädenjälki tuntuu näinä aikoina jopa hätkähdyttävältä?

Tapa, jolla taiteilijan tuotantoa nyt näytetään, on meditatiivinen. Tumma tila, tarkasti rajatut kohdevalot, tekstit ja esineiden asettelu okranvärisille hiekkaruuduille tekevät näyttelystä filosofisen.

Salmenhaaran ajattelussa ja tuotannossa riittäisi aineksia laajempaankin taidefilosofiseen pohdintaan. Tuntuu että pelkkä taidehistoriallinen lähestymistapa ei riitä.

Jokainen näyttelyn 192 esineestä muuttuu tutkielmaksi. Katsojalta katoaa ajan taju. Silloin tällöin näin saattaa tapahtua konsertissa. Mutta Salmenhaara olikin kansainvälisen konserttipianistin veroinen materiaalivirtuoosi, niin teknisesti kuin tulkinnallisesti.

Ajatus valmiista materiaaleista ja lasitteista oli Salmenhaarasta käsittämätön. Hän arvioi matkoilla näkemiään mineraaleja sen mukaan, millaisia lasitteita niistä voisi sulattaa. Hän laski molekyylipainoja ja ”aineen kaavoja”, kuten hän itse asian ilmaisi. – Olen aina halunnut tietää, miten aine toimii, hän sanoi usein.

Vaikka näyttelyn esineiden nimet ovat jatkuvasti Maljakko, Ruukku, Kannu tai Vati, on jokainen silti myös veistos. Arkeen viittaava astiamuoto sinuttelee välittömyydellään. Perusmuodot myös risteytyvät yhdistelmiksi: pullomaljakoiksi tai vatiruukuiksi.

Rauno Traskelin
Monessa Salmenhaaran esineessä rauhallisuus on illuusio, kirjoittaa Kaj Kalin.
Monessa Salmenhaaran esineessä rauhallisuus on illuusio, kirjoittaa Kaj Kalin.

Moniin pallomaisiin ruukkuihin on dreijattu erikseen vielä pieni jalkaosa, joka saa massat ikään kuin leijumaan tilassa. Samalla kyse on häikäisevästä teknisestä bravuurista; painava massa lepää ilmassa, täydellisessä tasapainossa. Sellainen luontuu vain mestarilta.

Jos näitä esineitä käyttäisi, niiden sisällötkin käsitteellistyisivät. Nesteet ja muut aineet muuttuisivat juoma- ja ruokauhreiksi. Tässä mielessä esineistön voima on luonteeltaan historiallista, ellei jopa myyttistä. Kyllikki Salmenhaaran astioita olisi voitu käyttää vaikka länsimaisen filosofian isän Platonin (427–347 eaa.) pidoissa.

Ja eivätkö kannut, ruukut ja vadit ole samalla myös kestoihin liittyviä mittoja? Ne täyttyvät, säilyttävät ja tyhjentyvät. Kuten tunnettua, tiibetiläinen Kuolleiden kirja määrittelee rukouksen tai riitin mitaksi ”aterian keston”.

Suomalaisen keramiikan isän Alfred William Finchin (1854–1930) dreija oli Salmenhaaralle alttariin verrattava pyhä esine. Sitä käytettiin Ateneumissa peräti 70 vuotta.

Savimassan vauhdissa tapahtuva kasvattaminen haluttuun muotoonsa oli Salmenhaaralle vertaansa vailla oleva rituaali. Usein hän rasvasi kätensä kitkan vähentämiseksi ja muotoutuvan pintarakenteen tasoittamiseksi. Jos ei tiennyt Salmenhaaran puhuvan dreijaamisesta, olisi luullut hänen ylistävän syöksylaskun iloja. Keramiikkauunissa tapahtuva polttoprosessi kuulosti vierailulta tuonpuoleiseen.

Näyttelyyn sisältyy monia esineitä, joiden rauhallisuus on illuusio. Ruukkujen pintoihin on rekisteröitynyt nopeuksia. Lasitteet näyttävät jäämiltä tai oksidien osumilta. Ei ihme, että eräs näyttelyvieras alkoi puhua planeetoista ja komeetoista.

Muistan miten Salmenhaara totesi usein että esineessä on oltava Alku ja Loppu. Ja niinhän niissä onkin, joka ikisessä. Usein yllättävissä kohdissa. Siis päinvastoin kuin teollisesti monistetuissa massatuotteissa, jotka ovat vain loputtomien sarjojensa klooneja.

Kannattaa siis pitää silmällä Salmenhaaran esineiden reunoja. Juuri niissä kohdin massa näyttää liudentuvan tilaan. Astiamuotojen reunat väreilevät.

Salmenhaaran ääni todella kuuluu näyttelyssä. Kirjeet, valokuvat ja osuvasti valitut sitaatit tuovat monisärmäisen taiteilijan lähelle. On siis ihme, että viime heinäkuun lopussa tästä näyttelystä ei ollut vielä tietoakaan.

Toronto Star Syndicate
Salmenhaara työskenteli Suomen lisäksi mm. Tanskassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Salmenhaara työskenteli Suomen lisäksi mm. Tanskassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Aluksi oli Salmenhaaran satavuotismuistoa koskeva yhteydenotto Helsingin Sanomien kulttuuritoimitukseen, siitä syntyi toimittaja Aino Frilanderin artikkeli (HS 28.7.) ja pikapikaa muistonäyttely Fiskarsiin.

Spontaanisti syntynyt kokonaisuus välittää harvinaisen koskettavalla tavalla työryhmän innostuksen. Voikin sanoa, että kokonaisuus on syntynyt epävirallisia reittejä ja laitosajattelun ulkopuolella… rakkaudesta.

Arabian tehtaan lopettamisesta takkiinsa saanut Fiskars-konserni on tehnyt komean kulttuuriteon rahoittaessaan projektin. Silmämääräisen ja varovaisenkin arvion mukaan liikutaan ainakin 60 000 euron lukemissa. Fiskarsin Ruukissa taitaa vähitellen heräillä vanha kunnon patruuna- ja mesenaattihenki.

Milla von Konow
Kyllikki Salmenhaaran näyttely on esillä Fiskarsissa 28. helmikuuta saakka.
Kyllikki Salmenhaaran näyttely on esillä Fiskarsissa 28. helmikuuta saakka.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat