Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tampereella mättöä alusta loppuun

Kaksi lukiolaista kertoi mielipiteensä TTT:n nuorisolle suunnatusta Lada-näytelmästä.

Kulttuuri
 
Reijo Hietanen
Anni Toiviainen ja Riku Päivärinta ovat juuri hypänneet Tampereen Työväen Teatterin Ladan kyydistä. Tunnelmat ovat sen mukaiset.
Anni Toiviainen ja Riku Päivärinta ovat juuri hypänneet Tampereen Työväen Teatterin Ladan kyydistä. Tunnelmat ovat sen mukaiset. Kuva: Reijo Hietanen
Ladaromaani

Kirja, näytelmä, elokuva

 Saksalaisen Wolfgang Hernndorfin Ladaromaania (Tschick, 2010) myytiin Saksassa pari miljoonaa kappaletta. Suomennos ilmestyi 2012.

 Helsingin Sanomien kriitikko Jukka Koskelainen kirjoitti siitä seuraavasti:

”Alkaa matka, joka on kuin päivitetty versio Tom Sawyerin ja Huckleberry Finnin seikkailuista, ja varmasti Sieppari ruispellossakin tulee mieleen monta kertaa.”

 Robert Koallin romaanin pohjalta kirjoittamaa näytelmää on esitetty Saksassa monessa teatterissa. Syksyllä 2016 ilmestyy Fatih Akinin ohjaama elokuva.

Tampere

”Olen ymmärtänyt, että tämä ei ole mikään perinteinen näytelmä. Uskon, että voi tulla jotain kokeellista ja tosi raikasta.”

Näin sanoo Anni Toiviainen, 17, ennen Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa nähtävää Ladan esitystä.

On torstai, ja Toiviaisen vieressä seisoo myös haastateltavaksi lupautunut Riku Päivärinta, 17. Hänkin on positiivisella mielellä. ”Näytelmä perustuu kuulemma menestyksekkääseen romaaniin. Mielenkiinnolla odotan: varmaan hieno tarina luvassa.”

Tampereen Työväen Teatteri
Ladassa esiintyvät näyttelijät Anna-Elisa Hannula ja Severi Saarinen sekä muusikko Anton Äikäs (oik.).
Ladassa esiintyvät näyttelijät Anna-Elisa Hannula ja Severi Saarinen sekä muusikko Anton Äikäs (oik.).

Toiviainen ja Päivärinta käyvät toista vuotta Tampereen yhteiskoulun lukiota, joka tunnetaan myös ilmaisutaidon lukiona. Taiteet eivät siis lähtökohtaisesti ole vieraita, eikä teatteria nähdäkseen tarvitse aina edes poistua omaa koulua kauemmas. Sekä Toiviainen että Päivärinta ovat viimeksi nähneet teatteria kanssaopiskelijoidensa tekemänä koulun teatteriviikonlopussa.

Tällä kertaa nuoret on tuonut teatteriin äidinkielenopettaja Päivi Aro.

Opettajan johdolla teatteriin saapuvat lukiolaisryhmät ovatkin teatterikatsomoiden perussakkia. Taide-elämys, analyysitaitojen harjaannuttamista, etiketin sisäistämistä, aika hyvää viihdettä, listaa teatterifriikiksi tunnustautuva Aro syyt tuoda opiskelijat teatteriin.

Entäpä opiskelijat itse, mitä he ovat mieltä? ”Teatterissa saa, elokuvan lisäksi, tuotua tarinoita enemmän iholle, katsojan tasolle. On mietitty lavastukset ja se oikeasti tapahtuu siellä”, Riku Päivärinta pohtii.

”Ja kun kaikkialla elämässä tarvitsee draaman tajua ja ilmaisutaitoa, on teatteri hyvä väylä sellaisen oppimiseen – taidekokemuksen lisäksi”, Toiviainen lisää.

Kohta saliin soitetaan, joten päästetään kaksikko katsomaan näytelmää. Kysytään heiltä lisää esityksen jälkeen.

Lada on tuotu Tampereelle Saksasta ohjaajaa myöten. Näytelmän on kirjoittanut Wolfgang Herrndorfin Ladaromaanin (Tschick, 2010) pohjalta Robert Koall. Suomennos on Aino Kiven.

Ohjaaja on nimeltään Pedro Martins Beja (s. 1978), ja hän vastaa puhelimeen Berliinistä.

Beja löysi itse teatterin vasta parikymppisenä, eikä usko, että esityksiä tarvitsee luokitella erikseen nuorille tai aikuisille.

”Yritimme tehdä Ladan niin, että se olisi kaikenikäisille. Että kaikki katsomossa voisivat kokea, että tämä on minulle.”

Tämä siis huolimatta siitä, että kyseessä on nuortenromaaniin pohjaava ja varsin klassinen road trip, joka vie neljätoistavuotiaat berliiniläispojat Maikin ( Anna-Elisa Hannula, välillä Anton Äikäs ) ja Tschickin ( Severi Saarinen ) romuautolla seikkailuun. Matkan edetessä syrjityt ja omassa elämässään kaltoin kohdellut pojat huomaavat, että maailma on paitsi jännittävä, usein myös ystävällinen.

Israelilaisen Micha Kaplanin musiikki (kitarassa Anton Äikäs, rummuissa Saarinen, laulu ja saksofoni Hannula) vauhdittaa menoa skan ja punkin tahdein, strobovalot vilkkuvat. Näyttelijät ottavat kontaktia yleisöön, kertovat tarinaa.

Yksi katsojista saa vastattavakseen myös yhden näytelmän keskeisimmistä kysymyksistä: Muistatko millaista on olla nuori? ”Voimmeko säilyttää jotain nuoruudesta vaikka vartumme? Uskon, että se on jotakin, mihin kuka tahansa voi samastua”, Beja pohtii.

Ja jatkaa, että juuri yleisön ja näyttämön välisen rajan yli pääseminen on yksi teatterin keskeisimmistä asioista.

”Kontakti voidaan saavuttaa monella tavalla, en tarkoita, että näyttämöltä pitäisi aina puhua katsomoon. Mutta minulle tuli vahva tunne, että nyt niin pitää tehdä, koska näytelmän pääpointti on nimenomaan se, miten toisilleen vieraat ihmiset tulevat yhteen ja luovat yhdessä uuden tarinan keskenään.”

Kontakti, siltojen luominen, tarinoiden kertominen: kaikki asioita, jotka saivat ”television katselemiseen tottuneen” Pedro Martins Bejan parikymppisenä ihastumaan teatteriin ja opettelemaan sen katsomisen. ”Teatteri on hyvin tärkeää, jotain erityistä. Ihmiset tulevat yhteen ja katsovat toisia ihmisiä. Livenä.”

Tampere, viime torstai. Tunti ja neljäkymmentä minuuttia neljätoistavuotiaiden Maikin ja Tschickin road tripiä takana.

Teatterisalista ulos astelevien Anni Toiviaisen ja Riku Päivärinnan ilmeet ovat iloiset. No?

”Huh huh”, Toiviainen aloittaa.

”Aika persoonallinen”, Päivärinta jatkaa.

”Aika pölähtänyt olo, tuo tuli niin iholle ja oli niin kokonaisvaltainen. Vähän sellainen hämmentynyt olo.”

”Huippu.”

Molempia naurattaa. Analyysi tulee sujuvana vuoropuheena:

”Olihan se ihan älyttömän erilainen...” Toiviainen sanoo.

”Vaikka osasi odottaa erilaista”, Päivärinta jatkaa.

”Se, miten yleisöstä tehtiin osa näytelmää...”

”Alusta lähtien.”

”Erilaisia keinoja, niin kuin kahvin keittäminen yleisölle. Kaikkea tuollaista, tosi mielenkiintoista.”

Molemmat nauravat.

No, mitä Ladasta sai?

”Että kaikkea voi tehdä”, Päivärinta sanoo.

”Ja ehkä sen, että teatteri ei ole tietynlaista kaavamaista vaan voi olla tuollaista käsittämätöntä”, Toiviainen jatkaa.

”Tämä on just sellaista, nythän on ollut puhetta, että nuoria ei saada teatteriin, tää on mahtava esimerkki.”

Entäpä teemat, koskettivatko ne? ”Olihan siinä ne ulkopuolisuuden tunteet, universaalit nuoria ihmisiä koskettavat teemat. Se oli kuitenkin sellaista mättöä alusta loppuun, että vaikka pystyi poimimaan teemoja sieltä, niin ehkä ne ei olleet ihan se pääpointti”, Anni Toiviainen vastaa ja Riku Päivärinta viimeistelee:

”Koko ajan tapahtui, oli pauketta, ainakin muhun upposi. Eri asia sitten upposiko vanhempiin ihmisiin.”

Kuten ohjaaja Pedro Martins Beja sanoi puhelimessa: ”Nuoret ovat todellisuuden spesialisteja. He kehittävät tulevaisuuden. Uskon, että me voimme oppia heiltä.”

Reijo Hietanen
”Huh huh, aika persoonallinen. Huippu”, sanoivat Riku Päivärinta ja Anni Toiviainen esityksestä.
”Huh huh, aika persoonallinen. Huippu”, sanoivat Riku Päivärinta ja Anni Toiviainen esityksestä.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!