Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Maahanmuuttovastaiset ihailevat Minna Canthia – Olisiko hän silti ollut suvakki?

Maahanmuuttovastainen Rajat kiinni! -liike ihailee Minna Canthia, mutta tekstiensä perusteella tämä voisi mennä vapaaehtoistyöhön vastaanottokeskukseen.

Kulttuuri
 
Suvi Ahola Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on kulttuuritoimittaja.
Kirjailija Minna Canth (1844–1897).
Kirjailija Minna Canth (1844–1897).

Keskustelu pakolaisista ja turvapaikanhakijoista sai pari viikkoa sitten uuden kirjallisuushistoriallisen sivujuonteen.

”Naisrauha on sivistyksen suurimpia saavutuksia, jota ei maailmanhistoriassa ole ollut juuri missään kunnolla. Suomessa se on ollut hyvin lyhyen aikaa, vuosikymmeniä, ja se on nyt vaarassa”, Rajat kiinni! -kansanliikettä edustava Susanna Kaukinen sanoi Ylen aamu-tv-ohjelmassa.

Minna Canthin unelma oli aikoinaan se, että suomalaiset naiset voisivat kulkea yksin rauhassa, turvassa. Jos joku tulee sanomaan, että Soldiers of Odin on huono asia, en voi ymmärtää sitä. Sehän suojelee Minna Canthin unelmaa.”

Yhdistelmä häkellyttää.

Rajat kiinni! on räyhäkkä maahanmuuttovastainen ja oikeistopopulistinen liike, jonka verkkosivuilla arvellaan pakolaiskriisiä juutalaisten salaliitoksi ja epäillään, kuoliko Hitler todella vai pakeniko Argentiinaan.

Se järjestää mielenosoituksia ja tukee katupartioita, sellaisia kuin rasismiin ja uusnatsismiin yhdistetty Soldiers of Odin. Partioita arvioidaan kootun Suomessa jo kolmelletoista paikkakunnalle.

Kannattajat perustelevat katupartioita Suomen turvattomuudella, jonka syynä on viime aikojen laaja maahanmuutto.

Monien muiden mielestä katupartiot ovat äärioikeistolaisia ja rasistisia, lietsovat väkivaltaa, rapauttavat laillisuutta ja poliisin auktoriteettia.

Minna Canth (1844–1897) taas oli suomalainen kirjailija, jonka aiheita olivat naisasia, köyhien kohtelu ja raittius. Hänen syntymäpäivänään 19. maaliskuuta liputetaan tasa-arvon puolesta.

Entä naisrauha?

Se on käsitteenä ikivanha, Ruotsin 1200-luvun rauhanlakeihin kuuluva lainsäädäntö. Niihin kuuluivat naisrauhan lisäksi kirkko-, koti ja käräjärauha. Rikkomusten seurauksista määräsi kuninkaan edustaja, joka sai myös osansa sakoista.

Voin kuvitella, että naisrauha olikin Minna Canthin unelma. En tosin löydä termiä hänen teksteistään, vaikka yritän etsiä.

Yksi kuuluisimmista artikkeleista, Naiskysymyksestä (1884) sisältää kohdan, jossa Canth pitää itsestään selvänä, että nainen ”voi kävellä vapaasti yksin Kaisaniemellä yhtä hyvin kuin joku mieskin; eikä uskalla kukaan sentähden hänen mainettaan vahingoittaa”.

Tässä pääpaino on kuitenkin sanalla yksin. Tarkoitus on, että nainen voi kävellä yksin, ei kenenkään – miehen tai katupartion – saattamana.

Samoina vuosina ilmestyneessä artikkelissa Siveellisyys-asia Canth nimittäin kritisoi ennen muuta miesten naisiin kohdistuvaa holhoamista, jota hän piti alistavana, tekopyhänä ja vaarallisena:

”Miehet ovat ne, jotka ankaran vaatimuksen kautta ovat sisartaan, puolisoaan, tytärtään siveettömyyden loasta varjelleet ja vahvat muurit heidän ympärilleen rakentaneet.”

Tästä Minna Canth koetti kautta tuotantonsa naisia vapauttaa: ”Nyt vasta muurit hajoavat; nainen seisoo täysi-ikäisenä ja vapaana, osottakoon nyt, mihin hän kelpaa”, Siveellisyys-asia jatkuu.

Kaikissa lehtikirjoituksissaan, puheissaan, proosassa ja näytelmissä Canth nousi vastustamaan suomalaista kulttuuria ja lakeja, jotka pitivät naista miehen holhokkina ja estivät hänen pääsynsä vapauteen, koulutuksen ja oman työn äärelle.

Miehet, jotka uhkasivat 1800-luvun naisrauhaa, eivät siis suinkaan tulleet maan rajojen ulkopuolelta. He olivat suomalaisen naisen omaa lähipiiriä, useimmin isiä ja aviomiehiä, laajemmin katsoen moraalinvartijoita ja lainsäätäjiä.

”Vaimo ei ole avioliitossa oman ruumiinsa herra”, Canth kirjoitti 1886 ja vaati naiselle oikeutta kieltäytyä avioseksistä ja jatkuvista raskauksista.

Jo 1878 hän oli pohtinut Päijänne-lehdessä lakeja naimaoikeudesta ja perinnöstä. Miksi on niin, että ”vaimo saa usein kärsiä ja koota juuri miehen juoppouden tähden”? Vaikka ”leskeksi jäätyään hän usein paremmin kuin mies hoitaa perheensä ja lapsensa”?

Seitsemän vuotta myöhemmin, 1885, sai ensi-iltansa Canthin näytelmä Työmiehen vaimo, jossa ahkera Johanna koettaa elää lakien ja kristillisten velvoitteiden mukaan. Juoppo puoliso Risto sekä pettää että vie vaimon vaivalla ansaitsemat pennit.

Tragedian lopussa Riston toinen nainen, romanityttö Homsantuu yrittää ensin ampua pettäjäänsä, mutta tajuaa sitten, että oikea osoite olisivatkin lait – nehän suojelevat miehiä ja tuhoavat naisia.

Työmiehen vaimon katsotaan osaltaan vaikuttaneen siihen, että laki miehen oikeudesta vaimon omaisuuteen ja työansioihin kumottiin 1889.

Emme voi tietää, mitä Minna Canth olisi pakolaisista ja turvapaikanhakijoista sanonut. Todennäköisesti hän olisi pitänyt tilannetta kriisinä ja koettanut vaikuttaa siihen, kokenut aktivisti kun oli.

Köyhää kansaa -novellin (1886) ja Kovan onnen lapsia -näytelmän (1888) pohjana oli tilanne, jossa Kuopioon rakennettiin rautatietä. Vaikka työ oli huonosti palkattua, vähäväkisiä läheltä ja kaukaa tuli seudulle perheensä ruokkiakseen. Näihin aikansa pakolaisiin kaupunkilaisten, Canth mukaan lukien, piti nopeasti tottua ja ottaa kantaa.

Jos ratatöitä etsivät olisi koottu vastaanottokeskuksiin, Canth olisi käynyt niissä, niin kuin hän kävi Harjulan köyhäintalossa ja lääninvankilassa. Hän olisi myös raportoinut siitä mitä näki, sillä hätä ja sen syyt olivat realistisen kirjailijantyön ydintä.

”Vihollinen, joka meitä nyt hätyyttää on: köyhyys, nälkä!” hän vetosi Kuopion raittiusseuralaisiin 1886. ”Lapset itkevät, vaimot valittavat, miehet sortuvat. Jolla sydäntä on, hän rientäköön!”

Aikansa suomenmielisten konservatiivien mielestä Minna Canth edusti monenlaista vaarallista radikalismia: filosofista (naisasia), poliittista (sosialismi) ja taiteellista (realismi).

Paitsi avantgardisti hän oli kosmopoliitti, joka seurasi uusinta eurooppalaista ajattelua ja otti siitä aineksia omiin teoksiinsa. Fennomaanikuosiinkaan hän ei mahtunut, vaan kirjoitti sekä suomeksi että ruotsiksi. Kieliriitely oli hänestä aivan turhaa.

Helposti Canthia ei siis taivuteta kiihkokansallisen nykyoikeiston kulttuuri-ikoniksi.

Tapa, jolla hän käsitteli teoksissaan köyhyyttä, perheväkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä, koettiin 1880-luvun Suomessa sekä kuohuttavana että vapauttavana. Näytelmät menestyivät, mutta Kuopiossa Canth suljettiin seurapiireistä.

Hän kärsi tästä itse kovasti. Kirjeissään hän valitti ”kivittämistä”, ”murhaavia katseita” ja sitä, että Kuopion piispa Gustaf Johansson vaihtoi kadun puolta, kun näki Canthin tulevan vastaan.

Ylenkatseessa ja ivassa onkin jotain tuttua ja modernia: pilkattiin keski-ikäisen naisen ulkonäköä, hiuksia ja pukeutumista. Canthia nimitettiin myös ateistiksi, nihilistiksi ja pornon edistäjäksi.

Mädännyt toukka, kuvernööri Alexander Järnefelt sivalsi. Mitä hän sanoisi nyt? Suvakkiämmä?

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat