Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tutkija tuoreessa teoksessa: Suomessa oli ja on fasismia, myös eduskunnassa

Suomen demokraattisessa järjestelmässä on henkilöitä, joiden asialistalla tuntuu olevan klassisia fasismin piirteitä, sanoo historioitsija Oula Silvennoinen.

Kulttuuri
 
Suomalaisen fasismin historia on nyt kirjattu
Suomalaisen fasismin historia on nyt kirjattu
Suomessa on ollut ja on edelleen fasismia, Tutkija Oula Silvennoinen sanoo. Toimittaja, kuvaus ja leikkaus Kalle Koponen
Joonas Salo
Oula Silvennoinen
Oula Silvennoinen

”Lyhyesti määritellen: fasismi on väkivaltaan valmista kansallismielisyyttä”, historioitsija Oula Silvennoinen (s. 1970) sanoo.

Silvennoisen yhdessä kahden muun arvostetun tutkijan Aapo Roseliuksen ja Marko Tikan kanssa kirjoittama teos Suomalaiset fasistit. Mustan sarastuksen airuet (WSOY) ilmestyy keskiviikkona.

Kolmikon teos käsittelee etenkin maailmansotien välistä aikaa. Samaa suvaitsemattomuutta on ilmassa myös nyt.

”Vaatimus yhtenäisestä, vahvasta ja puhtaasta kansakunnasta vie suvaitsemattomuuteen”, Silvennoinen sanoo. ”Sillä puhtaus määritellään negatiivisesti – siis sen kautta, ketkä eivät kuulu mukaan. Heitä pidetään sisäisinä vihollisina.”

Oliko Suomessakin fasisteja?

”Kyllä”, Oula Silvennoinen toteaa. ”Ihan samalla tavalla kuin muuallakin Euroopassa.”

Heitä oli myös kansakunnan parhailla paikoilla, kuten eduskunnassa. Vuoden 1933 vaaleissa Isänmaallinen kansanliike (IKL) sai 14 edustajapaikkaa, samoin vuonna 1936.

”Minusta IKL täytti fasismin tunnusmerkit, ja fasistiseksi olemme myös luonnehtineet sitä kirjassamme”, Silvennoinen kertoo. ”Minusta tästä asiasta ei tarvitse enää ihmeemmin edes keskustella.”

Hänen mukaansa kansanvallan puitteissa toimiminen ei tuottanut fasistiselle puolueelle Suomessa ihmeempiä vaikeuksia 1930-luvulla.

”Ihan samalla tavalla se sujui täällä kuin muuallakin Euroopassa silloin”, Silvennoinen toteaa. ”Ja sujuu edelleen.”

Nykyajan fasismiin taipuvaisia nimiä Silvennoinen ei ryhdy mainitsemaan. Hän ei halua osoitella.

”Meillä on demokraattisessa järjestelmässä varmasti sellaisia henkilöitä, joiden asialistalla tuntuu olevan aika lailla klassisia fasismin piirteitä”, hän muotoilee. ”Niistä voimakkain on tunne siitä, että oma yhteisö on uhattuna.”

Silvennoinen puhuu närkästyksestä, jonka aiheuttaa jostain ulkopuolelta tai yhteisön sisältä viriävä haaste kulttuuriselle yksinvallalle. Kaikkea on totuttu pitämään vain omana.

Seuraava askel on Silvennoisen mukaan väestöllinen paniikki: pelko aseman menettämisestä omassa kansallisessa tai rodullisessa yhteisössä. Fasistiseen kuvioon kuuluu, että aseman menettämisen voi torjua vain väkivallalla ja radikaaleilla toimenpiteillä, koska uhka on niin suuri ja polttava.

Onko rajojen sulkeminen radikaali toimenpide?

”On se... eräänlainen”, Silvennoinen sanoo. ”Mutta kirjassa kutsumme radikalismiksi ainoastaan valmiutta väkivaltaan. Haluaisin edelleen pitää kiinni siitä rajauksesta.”

Poliittisena aatteena fasismi syntyi 1800-luvulla. Suurimpaan menestykseensä se nousi 1930-luvulla Adolf Hitlerin natsihallinnon myötä. Hitler ja hänen valtakuntansa luhistuivat vuonna 1945.

”Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että fasismin tarina olisi loppunut”, Silvennoinen tähdentää. ”Fasismi elää ja muovautuu siinä missä muutkin poliittiset ideaalit.”

Hitlerin hallinnon äärimmäinen seuraus olivat keskitysleirit: useita miljoonia, teollisen järjestelmällisesti murhattuja niin sanottuja sisäisiä vihollisia – miehiä, naisia ja lapsia.

Miten huolissaan nyt pitäisi olla fasismin noususta?

”Tosi vaikeatahan tällaiseen kysymykseen on vastata”, Oula Silvennoinen sanoo.

”Mutta kyllä minä kiinnittäisin voimakasta huomiota siihen, että fasistiset ajatustavat eivät suinkaan ole mikään historiaan jäänyt ilmiö vaan elävää politiikkaa. Jos sitä ei tunnisteta ajoissa ja tehdä asialle jotakin, kohta voi kehkeytyä – ainakin jossain päin Eurooppaa – tilanteita, joissa on liian myöhäistä katua.”

1930-luvun Saksassa fasismin nousuun liittyi myös sen hiljainen hyväksyntä. Onko nyt täällä Suomessa tavallisten ihmisten syytä korottaa äänensä suvaitsevaisuuden puolesta?

”Kyllä”, Silvennoinen sanoo. ”Toimiva demokratia joka tapauksessa edellyttää, että kansalaisilla on mielipiteitä ja että ne sanotaan ääneen – ja että niistä käydään rauhanomaista taistelua sanallisilla areenoilla. Ehdottomasti.”

E. J. Paavilainen
IKL:n Mustapaidat marssilla 1930 -luvulla päiväämättömässä lehtikuvassa.
IKL:n Mustapaidat marssilla 1930 -luvulla päiväämättömässä lehtikuvassa.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat