Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Palkittu elokuva paljastaa, miten saksalaislapsia rangaistiin Tanskassa sodan loppuvaiheissa

Pakolaislapset kuolivat nälkään ja tauteihin, ja poikia pakotettiin raivaamaan miinoja paljain käsin.

Kulttuuri
 
Nordisk Film Production
Martin Zanvlietin Under sanden -elokuva kertoo saksalaisista miinanraivaajapojista, joita oli Tanskassa tuhansia.
Martin Zanvlietin Under sanden -elokuva kertoo saksalaisista miinanraivaajapojista, joita oli Tanskassa tuhansia. Kuva: Nordisk Film Production

Tanskalaisen Martin Zandvlietin tuore elokuva Under sanden (Hiekan alla) on nostanut Tanskan sodan ajan historiasta esiin asioita, joita maassa ei ole tähän asti haluttu juuri muistella.

Ohjaajansa kolmas pitkä draamaelokuva sai Tanskan-ensi-iltansa viime vuoden lopulla. Se sai siellä loistavan vastaanoton, mutta toisaalta sitä luonnehdittiin ”potkuksi tanskalaisen kansallisylpeyden haaroväliin”.

Viime viikonloppuna Under sanden sai myös parhaan pohjoismaisen elokuvan Dragon-palkinnon Göteborgin elokuvafestivaalilla. Sen jälkeen esimerkiksi Svenska Dagbladet kertoi laajemmin elokuvan taustasta.

Under sanden sijoittuu sodan loppuvaiheisiin Saksan antautumisen aikoihin – ja kertoo asioista, jotka nykyhetkestä katsellen vaikuttavat traagisilta ja häpeällisiltä.

Silloin Tanskaan, jota Saksa miehitti 1940–45, saapui Saksasta neljännesmiljoona pakolaista, lähinnä naisia ja lapsia.

Heidät koottiin pakolaiskeskuksiin, kuten kouluihin ja urheiluhalleihin. Saksalainen miehitysvalta ei kyennyt järjestämään riittävää ruokaa tai terveydenhuoltoa, ja tanskalaiset lääkärit kieltäytyivät hoitamasta sairastuneita.

Sen seurauksena pakolaisia kuoli niin infektiotauteihin kuin nestehukkaan ja nälkään. Svenska Dagbladetin haastatteleman tanskalaislääkärin mukaan kyse oli inhimillisestä katastrofista.

”Ikinä mustan surman jälkeen Tanskassa ei ollut kuollut samalla kertaa niin paljon ihmisiä”. sanoo Kirsten Lylloff, joka on tutkinut pakolaisten oloja. Pikkulasten kuolleisuus oli leireillä hänen mukaansa 80 prosenttia.

Martin Zandvlietin elokuvassa keskiöön nostetaan pakolaisaallon toinen traaginen ilmiö: saksalaisten poikien käyttäminen miinanraivaajina Tanskan länsirannikolla.

Miehittäjät olivat kaivaneet sodan aikana rannikolle arviolta puolitoista miljoonaa miinaa liittoutuneiden maihinnousua estämään.

Kun Tanska vapautui keväällä 1945, pakolaispoikien ja nuorten saksalaisten sotavankien oli raivattava miinat ilman apuvälineitä. Eräiden arvioiden mukaan miinanraivaajia oli parituhatta, ja suuri osa kuoli tai vammautui.

Tanskalaisen historioitsijan Helge Hagemannin mukaan kyse oli sotarikoksesta.

Under sanden kertoo juuri tästä. Päähenkilönä on tanskalainen kersantti, joka johtaa tappavaa työtä tekevien poikien ryhmää.

Häntä esittävä Roland Møller on kommentoinut rooliaan ”haastavaksi”.

”Elokuva opettaa, että vihollistenkin kanssa voi keskustella”, hän on sanonut lehtihaastattelussa. ”Sitä huomaa, että yhteistä on enemmän kuin eroja, ja kaikilla on samat unelmat, kaikki kaipaavat huolenpitoa ja rakkautta.”

Göteborgin elokuvafestivaalin lisäksi Under sanden on nähty jo Toronton elokuvajuhlilla, ja se on valittu myös Sundance-festivaalin ohjelmistoon.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat