Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tommi Korpelan vaativa rooli saksalaiselokuvassa – kuvaukset piti keskeyttää rotterdamilaisessa satamakapakassa

Saksalaiselokuva Deadweight kertoo elämästä isolla rahtilaivalla. Elokuvassa kapteenia esittää Tommi Korpela. HS näki elokuvan ensi-illassa Berliinissä.

Kulttuuri
 
Alexander Gheorghiu
Tommi Korpela esittää elokuvassa valtavan rahtilaivan kapteeni Ahti Ikosta.
Tommi Korpela esittää elokuvassa valtavan rahtilaivan kapteeni Ahti Ikosta. Kuva: Alexander Gheorghiu

Berliini

Suomalaisten näyttelijöiden kansainvälisten roolien luetteloon saadaan viikonloppuna kirjata uusi luku, kun Tommi Korpelan saksalaiselokuva esitetään ensi kertaa yleisölle Beriinissä. Deadweight on vaikuttava elokuva, paljon dokumentaarista ainesta sisältävä fiktio, jossa seurataan Atlanttia ylittävää valtavaa kuivarahtialusta.

Korpela on elokuvan päähenkilö, laivan päällikkö, suomalaiskapteeni Ahti Ikonen. Saksalainen ohjaaja Axel Koenzen on mielissään suomalaisnäyttelijästä.

”Kun hän näyttää tunteita, se menee syvälle”, ohjaaja Koenzen kertoo Helsingin Sanomille.

”Kuvauksissa hän joutui usein odottamaan, koska kuvasimme aina ensin amatöörien osuudet.”

Helsingin Sanomat kertoi Korpelan Saksa-elokuvasta ensimmäisen kerran viime huhtikuussa. Kuvaukset olivat tuolloin takana, ja Korpela vielä ihmeissään poikkeuksellisesta komennuksestaan. Elokuvassa nimittäin yhdistyy erikoisella tavalla dokumentti ja draama, sillä Deadweightia kuvattiin viikkoja Bruckner-nimisellä kuivarahtialuksella, joka seilaa Atlantilla, kuljettaen rahtia edestakaisin Amerikan ja Euroopan välillä.

”Laiva oli jotain 310 metriä pitkä. Ihan valtava lotja minun ruotsinlaiva-taustallani. Kyydissä oli 6 000 konttia”, Korpela kertoi HS:lle huhtikuussa 2015.

Elokuva on saanut nimensä aluksen vetoisuutta kuvaavasta merenkulkutermistä deadweight, suomeksi puhutaan alusten kuolleesta painosta.

Korpelan rooli on suuri, pääosa ilman muuta. Korpelan roolityö kantaa elokuvaa, ja suorituksessa on kaksi näkyvän dramaattista huippukohtaa.

Toisessa niistä suomalaiskapteeni joutuu tappeluun rotterdamilaisessa satamakapakassa. Ahti Ikosen ulosheitossa on jotain samaa kuin elämäntapajuoppo Makkosen hahmossa, jota Korpela on esittänyt toisessa vastikään valmistuneessa Häiriötekijä-elokuvassa.

”Satamakapakkakohtauksessa oli minun lisäkseni kaksi näyttelijää, ja loput satamatyöläisiä. Kyllä ne minua ihan tosissaan ulos heittivät. Improvisoin, solvasin, ja he ottivat nokkiinsa”, Korpela kertoo perjantaina Berliinissä.

Valmista elokuvaa Korpela ei itse ole vielä nähnyt. Ensi-iltajuhla on edessä sunnuntaina.

”En yhtään tiedä, mitä sieltä tulee”, Korpela kertoo ensi-illan alla.

”Kuvattua materiaalia oli paljon. En tiedä, mitä on jätetty pois.”

Ohjaaja Koenzenin mukaan kapakkakuvauksissa Tommi Korpelaakin selvästi jo pelotti. Kohtaus oli käsikirjoituksessa vain kolme riviä, mutta kuvauksissa kapakan merkitys suureni. Kohtausta kuvattiin Koenzenin mukaan kolme tuntia. Haastetta tilanteeseen toi se, että lopulta ahtaajat olivat jo juovuksissa. Kuvaus piti lopulta keskeyttää, kun ulosheiton kuvaaminen alkoi saada vaarallisia piirteitä.

”Yhdellä ahtaajista oli kädessään siinä vaiheessa pohjasta rikottu pullo”, Koenzen kertoo.

Valmis elokuva on kokonaisuutena hiljainen, surumielinenkin työläiskuvaus. Samalla se on kertomus kansainvälisen merenkulun ja kaupan toimintalogiikasta ja tulospaineista. Kaupallista menestystä elokuvasta on turha odottaa. Deadweightin Suomen-esityksistä kerrotaan myöhemmin.

Korpela oli kuvauksissa vuonna 2014 lokakuusta marraskuulle. Pääosa elokuvasta kuvattiin laivalla. Ensin hän lensi New Yorkiin. Sieltä laiva lähti etelään pitkin Amerikan rannikkoa, ylitti Atlantin ja tuli Marokon Tangeriin ja jatkoi siitä vielä Italiaan. Sitten käännyttiin takaisin.

Elokuvan tapahtumaketju sysätään liikkeelle tapaturmalla.

Tavarankuljettajat vaativat miehistöä auttamaan laivan ahtauksessa mutta kiireessä tapahtuu vahinko ja yksi miehistä loukkaantuu vakavasti ja kuolee paria päivää myöhemmin. Tapaturma johtaa selvityksiin, joissa ovat vastakkain varustamo, tavarankuljettajat, miehistö, ammattiliitto sekä Korpelan esittämä merikapteeni ja hänen ammattietiikkansa.

Deadweight on Berliinissä esillä suuren elokuvafestivaalin Forum-nimellä kulkevassa sivusarjassa. Elokuva on saksalaisen Rohfilmin tuotanto, jossa osatuottajana on helsinkiläinen Bufo-tuotantoyhtiö. Elokuvassa on pieni rooli myös toisella suomalaisella Johannes Brotheruksella.

Korpelan rooli Deadweightissa on näyttelijälle myös vaikea. Korpela nimittäin näyttelee suuren osan elokuvasta yksinään. Kapteeni Ahti Ikonen on yksin omassa hytissään, yksin komentosillalla, yksin laivan kannella, yksin bussissa matkalla satamaan.

Näin ei alun perin pitänyt olla. ”Haaste oli saada dokumenttiaines ja fiktio pelaamaan yhteen, puhumaan samaa kieltä”, Koenzen kertoo Helsingin Sanomille. Piti karsia ja leikkausvaiheessa moni käsikirjoituksen mukaan kuvattu kohtaus putosi pois.

”Iso helikopterikohtaus jäi pois, vedenalainen kohtaus jäi pois. Käsikirjoituksessa kapteenilla oli hermoromahdus, sekin jäi pois. Kohtaukset, joissa selitettiin kapteenin mielialaa, eivät toimineet”, ohjaaja selittää.

Vastanäyttelijöitäkin Korpelalla toki on. Monissa kohtauksissa Korpela on amatöörien eli rahtilaivan filippiiniläisen miehistön seurassa. Korpelan lisäksi Deadweightissa on mukana vähän ammattinäyttelijöitä, tunnetuimpana heistä ranskalainen Jeanne Balibar. Isommassa roolissa perämiehenä on romanialainen Ema Vetean.

Ja mikä onkaan se Korpelan roolin toinen huippukohta? Karaoke-esitys.

Elokuvan kulminaatiopisteessä Korpela on miehistömessissä viettämässä alaistensa kanssa kosteaa karaokeiltaa. Pienen suostuttelen jälkeen Korpela tarttuu mikrofoniin ja laulaa kaihoisan balladin, A Horse With No Namen.

Siinä silmä kostuu.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat