Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tom of Finland -näyttelijät julki: Päärooleissa Pekka Strang, Lauri Tilkanen ja Jessica Grabowsky

Ohjaaja Dome Karukoski: ”Kieltäydyin kolmesta Hollywood-työstä Tom of Finlandin vuoksi”.

Kulttuuri
 
Marek Sabogal
Dome Karukoski on suunnitellut Tom of Finland -elokuvaa jo pitkään.
Dome Karukoski on suunnitellut Tom of Finland -elokuvaa jo pitkään. Kuva: Marek Sabogal

Berliini

Tom of Finland -elokuvan keskeiset näyttelijävalinnat julkistettiin sunnuntaina Berliinissä. Elokuvan nimiroolin esittäjää on arvuuteltu pitkään. Nyt kerrottiin, että elämäkertaelokuvan nimiroolia, ikonisia homomieskuvia piirtänyttä Touko Laaksosta esittää näyttelijä Pekka Strang.

Hänen ystäväänsä, elämänkumppani Veliä elokuvassa esittää Lauri Tilkanen. Isossa naisroolissa on Jessica Grabowsky. Hän näyttelee taiteilijan siskoa, Kaijaa.

Anton Sucksdorff
Pekka Strang näyttelee Tom of Finlandin roolin.
Pekka Strang näyttelee Tom of Finlandin roolin.

Elokuvan keskeiset näyttelijät ovat kaikki tehneet merkittäviä rooleja suomalaisessa elokuvassa. Strangin ensimmäinen iso rooli oli Peter Lindholmin elokuvassa Leijat Helsingin yllä vuonna 2001. Sen jälkeen hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Colorado Avenue ja Vuosaari.

Tom of Finland -elokuvaa on valmisteltu pitkään ja kuvaukset käynnistyvät keväällä ohjaaja Dome Karukosken komennossa.

”Tämä on oikeasti hieno juttu”, Karukoski kertoo Berliinissä.

Alkuvaiheessa Tom of Finlandin nimirooliin kaavailtiin ulkomaisiakin nimiä, ”koviakin sellaisia”, kuten Karukoski asian ilmaisee. Lopulta Karukoski kertoo kuvanneensa päärooliin kolmisenkymmentä suomalaista miesnäyttelijää. Haluttiin autenttisuutta, Karukoski sanoo.

”Rooliin haettiin iältään sellaista näyttelijää, jonka fysiikkaa voi vanhentaa ja nuorentaa. Elokuvassa käydään läpi useita vuosikymmeniä. Haluttiin myös kameran kanssa työtä tekemään tottunut näyttelijä. Ei ole aikaa eikä resursseja kouluttamiseen tällä kertaa.”

Tom of Finland Foundation
Valokuvaaja Philip Stuartin muotokuva Touko Laaksosesta vuodelta 1984.
Valokuvaaja Philip Stuartin muotokuva Touko Laaksosesta vuodelta 1984.

Elämäkertaelokuva – jonka työnimenä on Tom of Finland –kuuluu Suomen viime vuosien suurimpiin elokuvatuotantoihin. Helsinki-filmin tuottaman elokuvan kustannuksiksi on arvioitu 3,8 miljoonaa euroa. Suomalaisen rahoituksen lisäksi mukana tukijoina ovat muun muassa Ruotsin ja Tanskan elokuvasäätiöt sekä maiden yleisradioyhtiöt SVT ja DR. Lisäksi mukana on rahaa muun muassa Saksasta.

Merkittävää rahoituskuviossa on se, että harvinaisesti myös Tanska on kiinnostunut rahoittamaan suomalaista elokuvaa. Karukoski sanoo, että elokuvan valmistelu on antanut kovaa oppia kansainvälisen elokuvan rahoituskuvioista.

”Kansainvälisessä kentässä on vaikea toimia. Tässäkin elokuvassa on kiinnostava brändi ja minulla ohjaajana näyttöjä, mutta rahoituksen järjestäminen on silti ollut hyvin vaikeaa. Vaikka hinnastakin olisi sovittu, elokuvamaailmassa se ei silti tarkoita vielä mitään”, Karukoski sanoo.

Nyt rahoitus on kuitenkin koossa.

Elokuvassa tullaan puhumaan suomea ja englantia, molempia suurin piirtein yhtä paljon. Kuvauksia suoritetaan neljässä maassa: Suomen lisäksi elokuvaa kuvataan Berliinissä Saksassa ja Los Angelesissa Yhdysvalloissa. Keskeinen kuvauspaikka on Ruotsi ja Göteborg, jossa kuvataan ulko- ja studiokuvia. Göteborgia lavastetaan elokuvassa myös osittain Helsingiksi.

”Osissa Göteborgia 1950-luku on säilynyt Helsinkiä paremmin. Pienellä lavastuksella se saadaan näyttämään Helsingiltä”, Karukoski kertoo.

Karukoski sanoo, että ajankuva halutaan elokuvassa tarkaksi. Karukosken ohjenuorana toimii Touko Laaksosen oma ajattelu.

”Hän ei koskaan piirtänyt elämää sellaisena kuin se oli. Elokuvassa pitää olla tätä samaa Touko Laaksosen tavoittamaa tunnelmaa, kohotettua tunnelmaa. Puvustus, lavastus ja muu ajatellaan niin että syntyy elokuva, jollaisen Touko Laaksonen olisi voinut haluta tehdä.”

Tom of Finlandin ensi-ilta on alkuvuodesta 2017. Elokuva-alalla tiedetään, että Tom of Finland on Karukoskelle tärkeä hanke. Eikä vähiten siksi, että onnistuessaan elämäkertaelokuva toimii hyvänä käyntikorttina maailmalle. Karukosken aiempia elokuvia ovat olleet muun muassa Leijonasydän ja Mielensäpahoittaja.

Tom of Finlandista Karukoski on suunnitellut ja viimeistellyt elokuvaa vuodesta 2012 alkaen. Samoihin aikoihin tekeillä oli Solar Filmsin kesken jäänyt suurtuotanto, elämäkertaelokuva Mannerheimista, joka Karukosken piti ohjata.

”Tom of Finlandia tehdessä olen kieltäytynyt kolmesta Hollywood-elokuvasta ja kolmesta indie-elokuvasta”, Karukoski kertoo. ”Yksi oli robottisotatarina, toinen rikosjuttu. Sellaisia tarjotaan usein Hollywoodista pohjoismaisille ohjaajille.”

”Olen vielä aika nuori elokuvantekijä”, 39-vuotias Karukoski sanoo.

”Ja minulla on vielä paljon opittavaa. Hollywood-hankkeet eivät ole erityisen haasteellisia, en ole niihin siksi tarttunut. Rahaa niistä saisi kyllä. Sanotaan näin, että jos maailmalle joskus lähtee, tämän elokuvan jälkeen olen siihen paljon valmiimpi.”

Tom of Finland perustuu Karukosken ja tuottaja Aleksi Bardyn kehittämään tarinaan, josta käsikirjoituksen on laatinut Bardy. Elokuvan kansainväliseen työryhmään kuuluu muun muassa kuvaaja Lasse Frank Johannessen, joka tulee Tanskasta.

Karukoski sanoo, että elokuvanteko olisi todella vaikeaa ilman Los Angelesissa toimivan Tom of Finlandia muistoa vaalivan säätiön apua. ”Säätiön talo Los Angelesissa on oikea aarreaitta. Ja piirroksien käyttöön on saatu vapaus säätiöltä. Ei olisi mitään mahdollisuutta onnistua ilman säätiötä.”

Karukoski on tutustunut Touko Laaksosen (1920–1991) tuotantoon ja elämänvaiheisiin pitkään. Laaksonen aloitti piirtämisen sotavuosina 1940-luvulla. Myöhemmin hänen homoeroottisista kuvistaan tuli merkittäviä alakulttuurin symboleja.

Karukoski kannustaa katsomaan Tom of Finland -kuvia uudella tavalla.

Karukoski muistuttaa, miten juuri päivänvalo on keskeinen osa Tom of Finlandin piirrosten maailmaa. Piirrosten tekoaikaan homoseksuaalisuus oli Suomessa ja monissa muissa maissa laitonta.

Tom of Finlandin piirrosten miehet ovat vapautuneita.
Tom of Finlandin piirrosten miehet ovat vapautuneita.

”Toisiaan halaavat homomiehet on piirretty 90-prosenttisesti elämään päivänvalossa. Sen näkee kuvien varjosta”, Karukoski huomauttaa.

”Eli samaan aikaan kuvien piirtäjä oli ajettu elämään yöhön.”

Kuvia katsoessaan monet näkevät niissä vain isoja munia, Karukoski sanoo.

”Mutta entä jos laitatkin käden sen kohdan päälle ja tarkastelet kuvaa uudestaan. Silloin voi ymmärtää kuvien todellisen luonteen, sen mistä kuvien ihmisten elämässä on kysymys. Kyse on vapaudesta. Ja se on iso asia”, Karukoski painottaa.

”Voi olla, että suomalaisten petihommat, ja nyt siis tarkoitan kaikkia suomalaisia, villiintyvät tämän elokuvan myötä”, Karukoski sanoo.

”Jos niin käy, se olisi hyvä bonus meille elokuvantekijöille.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat