Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Vihapuhe tukkii monen tutkijan suun – ”Vihan julkituominen ei ole ihmisoikeus”

Tutkijoiden mukaan myös tiedonvälityksen viihteellistyminen voi johtaa itsesensuurin voimistumiseen

Kulttuuri
 
Sara Heinämaa (vas.), Sirkku Varjonen ja Jaakko Hämeen-Anttila
Sara Heinämaa (vas.), Sirkku Varjonen ja Jaakko Hämeen-Anttila

Tiedeyhteisö on Suomessa ajautunut tilanteeseen, jota moni tutkija pitää ahdistavana. Netissä riehuva vihapuhe tukkii monen tutkijan suun. Pelon ilmapiirissä on helpompi turvautua itsesensuuriin kuin puolustaa avoimesti omia näkemyksiä ja tutkimustuloksia. Keskusteluväyliä tarvitseva tiedeyhteisö on pienen mutta äänekkään porukan panttivankina.

Suomen Pen-klubin puheenjohtajan Sirpa Kähkösen mukaan uhkausten latelemista ei voi kuitenkaan perustella sananvapauden nimissä. ”Viha sinänsä ei ole vaarallista, mutta sen julkituominen ei ole ihmisoikeus”, hän muistutti Helsingin Sanomien haastattelussa tammikuun lopulla.

”Pelko tekee sen, että tutkijat tai yhteiskunnalliset keskustelijat alkavat itse rajoittaa sanomisiaan eivätkä halua puhua julkisesti omista tutkimuksistaan.”

Itse tutkijat tunnistavat ongelman, mutta ovat sen kokoluokasta eri mieltä kuin Sirpa Kähkönen. Tutkijoiden mukaan vihapuhe ei ole liioin ainoa ilmiö, joka kaventaa tutkijoiden ilmaisun- ja sananvapautta tällä hetkellä Suomessa.

Pentti Vänskä
Sirkku Varjonen
Sirkku Varjonen

Erityisesti maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta tutkinut sosiaalipsykologi Sirkku Varjonen myöntää, että viime vuosina vihapuheen ja suoranaisten uhkailujen määrä on selvästi lisääntynyt. Väkivaltaisista viesteistä sikiävä pelon ilmapiiri on tukkinut joidenkin tutkijoiden suun.

”Tiedän esimerkiksi joitakin maahanmuuton tutkijoita, jotka ovat aiempaa haluttomampia kommentoimaan maahanmuuttoon liittyviä asioita julkisuudessa. On ymmärrettävää, että ihmiset eivät halua altistua tieten tahtoen loanheitolle”, toteaa Sirkku Varjonen, joka on tutkinut väitöskirjassaan maahanmuuttajien elämäntarinoihin ruumiillistuvia kysymyksiä identiteetistä, ryhmäsuhteista ja integraatiosta.

Sirkku Varjonen kuitenkin muistuttaa, että kolikolla on toinenkin puoli. Joillekin tutkijoille vihapuhe nimittäin antaa lisää polttoainetta koneeseen.

”Uskon että vihapuhe vaikuttaa myös päinvastoin ja tuo uutta sisua ja voimistaa ihmisten halua kertoa näkemyksiään, sillä vihapuheelle ja rasismille ei haluta alistua, eikä näitä edustavien tahojen haluta antaa dominoida ja sanella keskustelua”, Varjonen jatkaa.

Liisa Takala
Jaakko Hämeen-Anttila
Jaakko Hämeen-Anttila

Paljolti samalla linjalla on myös Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila, joka on siirtymässä kevätlukukauden jälkeen samaan virkaan Edinburghin yliopistossa Skotlannissa. ”Nettikeskustelussa on paljon asiatonta heittelyä, mutta onneksi ilmeisesti vain hyvin harvat ovat joutuneet suoranaisen vihapuheen tai uhkailujen kohteeksi.”

Jyväskylän yliopiston filosofian professori ja Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian dosentti Sara Heinämaa muistuttaa, että tutkimuksen umpioituminen ja tulosten panttaaminen on todellinen ongelma. Syynä ei ole kuitenkaan pelkästään netissä yleistynyt vihapuhe.

”Tukijoiden sananvapauden kaventumiseen vaikuttavat tällä hetkellä useat seikat: kärjistyneet kansalaismielipiteet, yliopistojen johtoelinten pyrkimys sopeutua Suomessa vallitsevaan talous-, tutkimus- ja kehityspolitiikkaan, rahoituslaitosten vaihtelevat intressit ja ennen muuta tiedotusvälityksen viihteellistyminen”, huomauttaa Heinämaa, joka tunnetaan myös panoksestaan sukupuolitutkimuksessa ja sen tunnetuksi tekemisessä.

Sara Heinämaa
Sara Heinämaa

Hänen mielestään tällainen suuntaus johtaa pitkällä tähtäyksellä umpikujaan, koska lopulta tutkijat eivät enää kykene saattamaan tutkimusten tuloksia kansalaisten tietoon – kuten heiltä edellytetään.

”Jos tutkimustulokset viittaavat eri suuntaan kuin politiikassa tai taloudessa halutaan edetä, niin tutkijaa saatetaan ojentaa joko nettihäirinnällä tai puhutteluilla ja jopa rahoituksen katkaisemisella. Tästä on konkreettisia esimerkkejä niin terveydentutkimuksen alalta kuin yhteiskuntatieteistä ja jopa oikeustieteistä”, Sara Heinämaa jatkaa.

Jo etukäteen on paljolti tiedossa, mitä tutkimusalueet synnyttävät verkossa intohimoja ja purkauksia. Esimerkiksi maahanmuuton, feminismin tai islamin kommentointi netissä lähtee usein lapasesta ja saattaa muuttua tutkijoiden pelotteluksi ja uhkaamiseksi.

Sirkku Varjonen uskoo, että juuri siksi vain harva tutkija vaivautuu nykyään keskustelemaan esimerkiksi lehtien verkkosivujen kommentointipalstoilla.

”Keskustelukulttuuri on näillä foorumeilla mennyt sen verran masentavaksi, että mukaan ei ole ehkä syytä mennä. En silti määrittelisi tätä vaikenemista suoranaisesti itsesensuuriksi. Kaikkein fanaattisimmin maahanmuuton pahuutta julistavien ihmisten kanssa oikea keskustelu voi olla mahdotonta tai ainakin epämielekästä.”

Sara Heinämaa ei usko, että riehunta netissä olisi vielä hiljentänyt kovin monia tutkijoita Suomessa, vaikka asiattoman loanheiton kohteeksi joutuminen monia ahdistaakin.

”Silti pelkään, että tutkijoiden hiljaisuus lisääntyy, ellei suomalaisessa keskustelukulttuurissa tapahdu muutosta.”

Jaakko Hämeen-Anttila huomauttaa, että lähtökohtaisesti tiedettä ei tehdä keskustelupalstoilla vaan kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa, joita luetaan kovin vähän tiedemaailman ulkopuolella. Siksi ne eivät herätä julkista keskustelua. Poikkeuksen muodostavat ehkä tietyt ilmiöt – kuten maahanmuutto ja ruokavalio.

Sirkku Varjosen mukaan kannattaa muistaa, että netin vihapuhe ei ole pelkästään tutkijoiden riesa, vaan sen uhriksi voi joutua kuka tahansa – etenkin, jos julkisuudessa kyseenalaistaa maahanmuuttokriittisiä tai suoranaisia rasistisia kommentteja tai muuten puolustaa vaikka maahanmuuttajien oikeuksia. ”Viimeksi muutama päivä sitten ystäväni teki rikosilmoituksen jouduttuaan Helsingin Sanomien Facebook-sivulla henkilökohtaisen hyökkäyksen ja solvauksen kohteeksi”, Varjonen kertoo.

Jaakko Hämeen-Anttilan mielestä sosiaalinen media helpottaa periaatteessa yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista, oli sitten keskustelija tutkija tai joku muu. ”Tällä on toki myös varjopuolensa: on helppo heitellä perustelemattomia mielipiteitä.”

Myös tiedotusvälineet ovat sortuneet käytäntöihin, jotka kaventavat tutkijoiden sananvapautta. Tiedotusvälineet kääntävät tutkijoiden yhteiskunnalliset puheenvuorot tai tutkimustulokset pikavoitoiksi, nopeaksi rahastukseksi, joka itsessään luo pohjaa sille, että ongelmat ymmärretään yksisilmäisesti joko–tai-muodossa.

”Vihapuheen ja muun turhauttavan nettijankkauksen lisäksi yksi hankaloittava tekijä on se, että perinpohjaisuuteen tottuneet tutkijat kokevat median usein kaipaamat lyhyet pikakommentit epäluontevaksi ja ongelmalliseksi osallistumismuodoksi”, Sirkku Varjonen toteaa.

”Mielipiteen saa toki aina julki joko Twitterissä tai Facebookissa, mutta yhä harvemmalla tiedotusvälineellä on nykyään aikaa, tilaa tai kärsivällisyyttä kuunnella kannanottojen perusteita. Se on tuhoisaa, koska juuri perusteissa on viime kädessä asiantuntijalausuntojen arvo”, Sara Heinämaa huomauttaa.

Sirkku Varjonen myöntää, että itsesensuuri voi kuitenkin uhata tieteen kehitystä. Vielä ei Suomessa kuitenkaan olla siinä tilanteessa, että pelko tai itsesensuuri vaikuttaisi tutkimusaiheen valintaan tai estäisi tieteellisten tulosten julkaisemisen.

”Ongelma sen sijaan on, että ihmiset, tutkijat tai maallikot, eivät aina uskalla avata suutaan ja puolustaa ihmisoikeuksia, vaikka haluaisivat. Tiedän esimerkiksi tavallisia ihmisiä, jotka itse sensuroivat toimintaansa Facebookissa, koska pelkäävät maahanmuuttoon kielteisesti suhtautuvien tuttaviensa reaktioita. Tämä on todella surullista, Sirkku Varjonen toteaa. ”Toivon, ettemme alistu pelolle ja vihalle. Siksi tervehdin ilolla viime aikaisia tolkun ihminen ei ole hiljaa -kannanottoja.”

Sara Heinämaakin näkee kehityksen osin myönteisenä. Vielä 1980-luvulla hän sai suoraan postiluukusta sellaista palautetta, jota ei voi nykyään digitaalisesti lähettää.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat