Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Pietro on ainoa lääkäri Lampedusalla – ja Euroopan pakolaiskriisin uusi symboli elokuvassa

Uusi elokuva kertoo pakolaiskriisin solmukohdasta, vähän Vuosaarta isommasta Italialle kuuluvasta Lampedusan saaresta.

Kulttuuri
 
STEFANIE LOOS
Pietro Bartolo on nähnyt Lampedusan saaren ainoana lääkärinä paljon. Bartolo kuvattiin viime viikolla Berliinin elokuvajuhlilla.
Pietro Bartolo on nähnyt Lampedusan saaren ainoana lääkärinä paljon. Bartolo kuvattiin viime viikolla Berliinin elokuvajuhlilla. Kuva: STEFANIE LOOS

Usea kuvausryhmä tallentaa parhaillaan Eurooppaa koettelevaa pakolaistilannetta dokumentiksi.

Italialainen Gianfranco Rosi on saanut oma elokuvansa jo valmiiksi. Se ei ole mikä tahansa elokuva.

Sille voi veikata isoa palkintoa Berliinin elokuvajuhlilta. Dokumentin nimi on Fuocoammare, suomeksi se voisi kääntyä ”Tuleksi merellä”.

Elokuva kertoo pakolaiskriisin solmukohdasta, vähän Vuosaarta isommasta Italialle kuuluvasta Lampedusan saaresta keskellä Välimerta Sisilian ja Tunisian välissä. Kuolemansaari on tuttu uutisista, sillä sinne tuhannet epätoivoiset pyrkivät Afrikan puolelta.

Elokuvantekijä Rosi kertoi viime viikolla Berliinissä, miten hän ensin aikoi tehdä Lampedusasta lyhytelokuvan. Hän halusi näyttää saaren pienen yhteisön uudessa valossa. Rosi kuitenkin tajusi pian, että aihe ei mahdu kymmeneen minuuttiin.

Syntyi vajaa kaksituntinen dokumentti, jossa pääosassa ovat Lampedusan asukkaat: kalastaja, paikallisradion tiskijukka ja kotirouvat.

Henkisessä pääroolissa on saaren ainoa lääkäri Pietro Bartolo, joka on nähnyt yhdelle ihmiselle aivan liikaa. Bartolo tekee tulijoille tarkastuksia ja hoitaa heidän vammojaan. Monet kuolevat hänen käsiinsä. Hän ottaa vastaan ja tutkii myös laivoista löytyvät ruumiit, lapset ja naiset ja nuorukaiset.

Bartolo osallistuu elokuvan esittelyihin ja Berliinissä raskas taakka näkyi lääkärin kasvoilla.

”Tämä tulee uniini”, lääkäri myönsi toimittajille.

Rosin dokumentti on aiheeltaan raskas, mutta paikoin yllättävän kevyt katsoa. Rosi kuvaa saarelaisia kauniisti ja rajaa aihetta taitavasti. Elokuvaohjaaja asui saarella vuoden. Keskushenkilö on Samuele, nenäkäs mutta viaton 12-vuotias, joka rakentaa ritsoja samaan aikaan kun toiset kamppailevat hengestään merellä. Lääkäri Bartolo hoitaa myös Samuelea, parantaa pojan vaivoja, luulosairauttakin.

Dokumentti osoittaa, että oikeastaan Lampedusa ei ole kuolemansaari. Pimeyden raja on jossain ulompana. Rosi vietti kuvaajineen pari kuukautta myös Italian laivaston korvetilla.

Elokuvassa viranomaiset muun muassa pysäyttävät täytenä ajelehtivan pakolaisaluksen, jonka ruumassa on jo kasa nestehukkaan kuolleita. Paahteisessa ruumassa matkaavat he, joilla on vähiten rahaa matkaan, ja usein he päätyvät lääkäri Bartolon käsiin.

Elokuvan lääkäri Pietro on tahtomattaan lautturi kahtia jakautuneen maailman välissä.

Samuele, 12, Lampedusalta on uutuusdokumentin keskushenkilö.
Samuele, 12, Lampedusalta on uutuusdokumentin keskushenkilö.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat