Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Turussa uutisoitiin yli sata vuotta kadoksissa olleen oopperan löytymisestä – teos on kuitenkin ollut koko ajan tallessa

Die Kalewainen in Pochjola -oopperan sävelsi 1800-luvulla Turussa työskennellyt kapellimestari

Kulttuuri
 
Sibelius-museo
Karl Müller-Berghaus (vas.) kuvattuna Turussa kamarimusisoimassa Ludvig Fabritiuksen kotona. Fabritius kaiketi seisoo Müller-Berghausin vieressä, kuvan muista henkilöistä ei ole tietoja.
Karl Müller-Berghaus (vas.) kuvattuna Turussa kamarimusisoimassa Ludvig Fabritiuksen kotona. Fabritius kaiketi seisoo Müller-Berghausin vieressä, kuvan muista henkilöistä ei ole tietoja. Kuva: Sibelius-museo

Tiede nousee otsikoihin takuuvarmasti silloin, kun tehdään tarpeeksi järeä löytö. Vuoden 2012 koviin uutisiin kuului Higgsin bosoni, jollaisten olemassaololle saatiin varmistus Cernin hiukkaskiihdyttimellä. Viime kuussa taas kohistiin siitä, että Einsteinin kehittämän yleisen suhteellisuusteorian ennustamia gravitaatioaaltoja havaittiin ensimmäisen kerran.

Sitten oli tapaus KIC 8462852, josta puhuttiin viime vuoden lopulla. Se on 1 500 valovuoden päässä sijaitseva tähti, josta Nasan Kepler-teleskoopilla saatiin kummallista dataa. Tähdestä säteilevä valo heikkeni säännöllisin väliajoin, jolloin ainakin jotkut astronomit alkoivat spekuloida: entä jos tähteä kiertääkin valtava – siis planeettojakin suurempi – avaruusolentojen valmistama rakennelma, joka peittää tähden säteilyn aina sen editse kulkiessaan?

Lisätutkimus kuitenkin näytti, että tähden suunnasta ei välity mitään keinotekoista signaalia. Mittausten poikkeamat johtuvat kaiketi komeettojen törmäyksestä syntyneestä pölypilvestä, joka kulkee tähden editse.

Nämä kaikki olivat kovia tiedeuutisia, silloinkin kun yksi niistä osoittautui perättömäksi. Ne kiinnostivat ihmisiä valtavasti, vaikka niiden vaikutus jokapäiväiseen elämään on kovin huomaamaton.

Humanistisissa tieteissä löydöt ovat usein enemmän ihmisen mittakaavassa, eivät siis pienen pieniä alkeishiukkasia tai oudosti nimettyjä tähtiä valovuosien päässä. Esimerkiksi Englannin kuninkaan Rikhard III:n (1452–1485) haudan löytyminen vuonna 2012 oli arkeologiauutinen, ihmisen kokoinen ja kulttuurisesti mielenkiintoinen, kaikkine Rikhard III:n henkilöhahmoon liittyvine Shakespeare -kerrostumineen. Eli humanistisilla tieteilläkin on mahdollista päästä otsikoihin.

Tämän viikon maanantaina Turussa kerrottiin suuri musiikkiuutinen. Turun kaupunginkirjaston varastosta oli löytynyt kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen Kalevalaan liittyvä ooppera, ja se aiotaan kantaesittää Turussa Kalevalan päivänä 2017. Turun filharmoninen orkesteri ja Turun musiikkijuhlat aikovat juhlistaa esityksellä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa.

Oopperan nimi on Die Kalewainen in Pochjola, eli Kalevalaiset Pohjolassa. Sen sävelsi vuonna 1890 saksalainen Karl Müller-Berghaus (1829–1907), joka työskenteli tuolloin Turun soitannollisen seuran kapellimestarina. Saksankielinen ooppera on nelinäytöksinen suuren mittakaavan teos, jonka libreton on kirjoittanut Franz Spengler.

Lehdistötiedotteessa teoksen kerrottiin olleen kadoksissa 127 vuotta: ”Muutama vuosi sitten tutkijat löysivät Turun kaupunginkirjastosta partituurin, jonka oli kirjastoon lahjoittanut turkulainen rouva Betty Elfving, joka oli ollut Müller-Berghausin henkilökohtainen ystävä. Teokseen ovat löytöhetken jälkeen tutustuneet lukuiset arvostetut muusikot ja tutkijat, jotka yksimielisesti pitävät teosta ammattitaitoisesti sävellettynä, äänelle hyvin istuvia melodioita sisältävänä oopperana, joka mullistaa tunnettua suomalaista oopperahistoriaa”, lehdistötiedotteessa kerrottiin. Tiedotteen tiedot julkaistiin useissa uutisissa eri tiedotusvälineissä.

Teoksen viehättävä nimi oli jäänyt minunkin mieleeni ehkä jo opiskellessani musiikkitiedettä 1990-luvulla. Epäilemättä se oli mainittu jossakin historiankirjassa. Nyt kiinnostuin teoksesta enemmän, ja otin ensiksi esiin Kalevi Ahon kirjan Suomalainen musiikki ja Kalevala (SKS, 1985). Siinä Aho mainitsee Die Kalewaisen, ja antaa lähteeksi Sulho Rannan esseekokoelman Sävelten valoja ja varjoja (WSOY, 1946).

Ranta kirjoitti kirjassaan kuusisivuisen analyysin oopperasta ja mainitsi muun muassa sen selvät Wagner -vaikutteet. Teoksen historiasta Ranta kertoo, että Müller-Berghaus johti oopperansa toisen näytöksen konserttiesityksenä Turussa 17. joulukuuta 1890.

Ja mikä vielä mielenkiintoisempaa: ”Mainittakoon vielä, että teoksen käsinkirjoitettu partituuri on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran hallussa. Pianopartituureja on maassamme myös muutamia[.]”

Eli oliko teos kadonnut vai ei? Lähdin SKS:n arkistoon tutkimaan heidän Müller-Berghaus-kokoelmaansa.

Ensin sain eteeni painotuotteen, stuttgartilaisen Zumsteeg-kustantamon julkaiseman partituurin ja libreton. Tässä julkaistussa versiossa on vuodelle 1913 päivätty omistuskirjoitus samaiselta Betty Elfvingiltä, jonka jäljiltä myös Turun kaupunginkirjaston partituuri löytyi.

Seuraavaksi katsoin Rannan mainitsemaa käsikirjoitusta. Sen Müller-Berghaus lahjoitti SKS:lle jo vuonna 1893, ja sen oheen on liitetty tuntemattomaksi jäävän kirjoittajan kertomus siitä, kuinka oopperan käsikirjoitus päätyi SKS:lle.

Tarinassa myös mainitaan se, kuinka Die Kalewaisen kantaesitystä suunniteltiin Hampuriin vuonna 1892, mutta tuolloin sattunut koleraepidemia teki suunnitelmat tyhjäksi.

Mutta joka tapauksessa on selvää, että jos teos on painettu sekä orkesteripartituurina että pianopartituurina, ja jos se on lahjoitettu jo hyvin varhain keskeiseen arkistoon, se ei ole koskaan ollut kadonnut.

Ehkä unohtunut, mutta ei suinkaan kadonnut.

Oliko historiallinen ooppera siis väärin löydetty? Ei tietenkään. On suuri kulttuuriteko, että maamme musiikinhistoriaan liittyviä teoksia, vieläpä näin mielenkiintoisia, nostetaan esiin ja panostetaan niiden esittämiseen.

Mutta se kuitenkin on harhaanjohtavaa, joko tarkoituksella tai ei, että suurena löytönä esitellään teosta, joka on pitkälti toistasataa vuotta ollut kaikkien halukkaiden tutkittavissa kaikille avoimessa arkistossa. Viime vuosinakin tutkija Elke Albrecht on kirjoittanut teoksesta.

Joka tapauksessa vuoden päästä Turussa on luvassa äärimmäisen jännittävä ilta, kun Logomossa kuullaan kantaesitys 127 vuoden takaa. Partituurissa on viehättävää megalomaniaa, joka olisi 1890-luvun Turussa koetellut orkesteria äärimmilleen jo esittäjävoimien laajuuden vuoksi: siinä on kolmet puupuhaltimet (eli huiluja, oboeita ja klarinetteja on kolmet), neljät vasket, patarummut, lyömäsoittimet, kaksi harppua, jouset, kuoro ja seitsemän solistiroolia.

Kimmo Korhosen kirjoittamassa historiikissa Sävelten aika (Siltala, 2015) on kuva Turun soitannollisen seuran orkesterista vuonna 1893. Siinä Müller-Berghausin ympärillä on yhteensä 20 soittajaa.

2010-luvun Turussa ja Leif Segerstamin johtamana valmiudet ovat aivan eri luokkaa, varsinkin kun tiedetään Segerstamin ansiot wagneriaanisen, siis suuren musiikin johtajana. Ja sitä lienee luvassa, vaikka Sulho Ranta epäilikin teoksen taiteellista arvoa: ”Sen koruileva runorunko tuskin uhmaa aikaa, ja sen musiikin epigonisuus ei varmaankaan kestä[.]”

Turun kirjaston arkistolöytö oli ehkä tieteellinen kömmähdys, koska siitä kerrottaessa ei otettu huomioon aiempaa tutkimusta ja lähteitä. Mutta ensi vuonna saamme vihdoin kuulla, aiheuttaako Die Kalewainen taiteellisia gravitaatioaaltoja – vai osoittautuuko se musiikkiavaruuden pölypilveksi.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat